torstai 15. elokuuta 2024

 

 16.08.2024

 

Muistin ykskaks , että nyt jos koskaan on aika kokeilla lankojen värjäystä kanervalla. Keväällä keittämäni vanhat värjäyslitkut heitin nyt pois ; ne olivat jo pilaantuneita.

Poikkesin siis lähimetsään kanervia poimimaan ja niihän aina käy , että kun ei mene varsinaisesti sienestämään niin juuri silloin niitä nenän eteen osuu. Ja kun ollaan sellaisella alueella jossa käy paljon väkeä marjastamassa ja sienestämässä en malta jättää pieniäkään seuraavalle löydättäväksi vaikka välillä olisikin kiva jättää rauhassa vielä kasvamaan.

 Pienet kanttarellit pikkelöin ja loput sitten syödään viikonloppuna muodossa tai toisessa. Muuten olisin paistanut ne jo hetimmiten, mutta hammasoperaation jälkeinen antibioottisuuvesi vie makuaistin niin totaalisesti, etten maista mitään eli ei kannata valmistaa mitään omaa herkkua; hukkan menisi.

 

Langan värjäys  oli yllätys jälleen kerran. Kanervasta tulikin kauniin keltaista 💛. Oikeastaan juuri sellaista kuin toivoin keväällä värjätessäni ilmaantuvan väripadasta. Ja kuten niin monta kertaa olen todennut juuri se on niin hauskaa kun ei tiedä mitä milloinkin mistäkin tulee. 

 


 Kanervasta tosin odotin jotain ihan muuta 😂.


4 kommenttia:

  1. Myönnetään, että en olisi minäkään arvannut kanervasta tulevan keltaista!? Kiva, että löysit kantarellejä. Itse en ole niin niiden perään. Suulle pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :-). Suussa onneksi kaikki paranee suht nopeasti. Minulle on tehty kaikenlaista operaatioita vuosien varrella eikä siihen hommaan koskaan totu.Vaikka itse olen suuhygienisti. Tai ehkä juuri siksi; tieto lisää tuskaa ?.
    Pidän kovasti keltaisesta väristä joten ei yhtään harmita tuo langan väri, mutta toki yllätys se oli :-).

    VastaaPoista
  3. En ole koskaan värjännyt luonnonkasveilla mitään lankoja. Se on aina vaikuttanut jotenkin työläältä idealta. Noin tulee kuitenkin ihan toisensävyisiä lankoja, kuin kaupasta.
    Kyllä kirvelee, jos lenkkeillessä ole mitään, mihin kerätä niitä yksittäisiäkään kanttarelleja ;D mitenkähän kanttarelleja pikkelöidään?

    VastaaPoista
  4. Minäkin luulin sitä lankojen värjäystä jotenkin työlääksi, mutta sitä se ei suinkaan ole. Ulkona mökillä tosi kivaa puuhaa. Tottahan se on , että kun menee kauppaan langat ostamaan niin tietää mitä ostaa ja jos joku loppuu niin saa (toivottavasti) saman väristä myös lisää. Itse värjätessä kukin erä on mitä sattuu :-).
    Pikkelöintikin on helppoa jos vaikka kuulostaa jotenkin hienolta tai vaikealta. Keitä pieniä kanttarelleja 2 minuuttia , laita puhtaseen lasipurkkiin ja kaada kuuma etikkamausteliemi päälle ja anna muhia muutama viikko. Liemiohjeita on paljon varsinkin näin säilöntäaikaan. Tuo pikkelöinti on kätevä juttu silloin kun vastaan tulee pieni määrä sieniä tai sitten ihan pieniä sieniä.

    VastaaPoista