perjantai 31. heinäkuuta 2026

31.07.2026

Lehtikaali on tosi kiitollinen kasvatettava ja satoa tulee helposti paljon sitä voi korjata vielä pakkasten tultua.Nyt sitä on omasta takaa sen verran paljon että kokeilin tehdä lehtikaalikääryleitä. Noissa itse kasvatetuissa on lehtiruoti vielä ohut ja hentoinen enkä sen vuoksi esikäsitellyt niitä ryöppäämällä. Jos käyttää kaupasta ostettuja tai myöhemmin syksyllä omasta puutarhasta  niin nopea kastaminen kiehuvaan veteen voi olla tarpeen. 

Ohjeita en katsonut vaan luotin omaan vaistoon ja siihen mitä kaapissa oli. 

Olin ottanut kotoa " jämä yhden naisen annoksen"  jossa oli riisiä, kanaa ja vihanneksia ja siihen lisäsin vielä jääkaapista löytynyt aurinkokuivattutomaatti-tuorejuustoa,  kapriksia ja ruohosipulia.

Pieni nöksö kaalin lehdelle ja jonkinmoinen kääriminen /rullaus....


 

Rullien päälle vähän öljyä ja maustoin suolalla ja pippurilla ja "paketoin " uuniin....

Päälle laitoin vielä folion ja jätin ne uuniin muhimaan kun menin pihalle puuhastelemaan.

Kannatttava kokeilu ! Teen toistekin. Ja se mitä rullien sisään piilottaa on vain mielikuvituksesta kiinni.

                                            

Eikä niinkään se  näkö vaan se maku . "Maistuis varmaan sullekin".... mutta söin jo ne kaikki 😂.
 

torstai 30. heinäkuuta 2026

30.07.2026 

Tänä kesänä laitoin Touhulassa kaikki ns. hyötykasvit kasvihuoneeseen kun ajattelin,  että ne ovat siellä paremmassa suojassa kaikilta tuholaisilta mm. niiltä pahuksen kotiloilta.

Ja se oli ilmeisen hyvä ratkaisu varsinkin kun tänä vuonna olen ollut riittävästi paikan päällä kastelemassa.Papuja saa kohta jo alkaa keräilemään....

 Tomaatikin punastuu pikkuhiljaa....

ja keltaiset kellistyy 😊 eikun kellastuu ...

 Ja kun hellepäiviä on ollut niin vähän niin kasvit eivät ole läkähtyneet kasvihuoneessakaan vaikka muutamia päiviä olisi välillä pois.

Valkoiset viinimarjat ovat viinimarjoista kaikkein miedoimman makuisia. Mukavia syödä ihan sellaisenaan. Punaiset kun  on vähän kirpeämpiä ja mustat vinimarjat taas ihan omanlaisiaan.

Ilolla otetaan nyt aurinkoiset , lämpimät kesäpäivät vastaan 🌞.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2026

 29.07.2026 

Auton huoltoa odotellessa käytiin aikaa kuluttamassa kirpparilla. Kumpikin meistä osti vitosen ostokset.

Minä ostin takin kun sen väri  jotenkin kutsui minua . Ja kohta sekin  on jo tarpeen ? 😳.

 

ja Kari löysi pelin....tottakai  😉


 Kumpikin ostamamme tuote ilmeisesti käyttämättömiä ?....juu ja on meillä vielä toimiva  DVD-soitinkin 😊 jolla tuota peliä voi pelata.

tiistai 28. heinäkuuta 2026

 28.07.2026 

En saa varsinkaan kesällä pidettyä kynsiä mitenkään hyvässä kunnossa /kynsilakassa. Kun möyrii maata ja tekee betonitöitä, kääntelee kiviä, poimii marjoja niin on paras pitää kynnet varsin lyhyinä.Ja jos nyt väritöntä lakkaa välillä sipaisen niin se yleensä riittää. Mutta Äidilläpä  on hoitokodissa nykyään aina kynnet lakattuna....tällä kertaa  ne oli lakattu vihreiksi. Hän saa viettää nyt ansaitusti sellaisia "hienon rouvan päiviä" 💖💚.


 Hoitokodissa on joku kynsien laittamisesta innostunut hoitaja ja kynsien väri vaihtuu usein.Kun kuvasin noita Äidin lakattuja kynsiä niin hän ihmetteli , että miksi minulla ei ole mitään väriä. Niinpä 😁.

Luonnossa taasen hämmästyin miten pihlajat alkavat jo punertaa 😕 

Ei tarvitsisi ihan vielä ?
 

maanantai 27. heinäkuuta 2026

 27.07.2026

 Kun muutin Tampereelta tänne Kanta-Hämeeseen niin ostin Lammilta asunnon. Paikka oli entuudestaan ihan tuntematon , mutta kirkonkylä vaikutti oikein viihtyisältä ja ihmiset mukavilta. Palveluitakin oli ihan tarpeeksi. Oli kirjasto, uimahalli, kangaskauppa, vaateliike, halpiskauppa, kaksi kukkakauppaa, K-market ja S-market, rautakauppa,kirppis, useampi kampaaja , hieroja, terveyskeskus jossa myös hammashoitola, apteekki, kaksi pubia ja yksi tanssiravintolakin. Kela, posti, verotoimisto, vakuutusyhtiöitä ja jopa  palveleva pankkikin. Mitä sitä muuta ihminen tarvitsee ?

Asunto oli vastaremontoitu kaksio ja viihdyin siellä oikein mainiosti. Mutta kun sitten ajauduin töihin keskussairaalaan niin työmatka alkoi tuntua liian pitkältä.Varsinkin talvisaikaan.

Touhula oli työpaikkaa lähempänä ja asuin pääosin siellä ja Lammin asunto jäi lähes käyttämättä. Myin sen pois ja hyvään aikaan sen teinkin sillä Lammille tuli pakolaisten vastaanottokeskus ja kylän tunnelma muuttui sitäkautta aikalailla.  Mutta myös palvelut hiipuivat yksi kerrallaan .Lammi yhdistyi Hämeenlinnaan 2009.

Nyt käytiin ajelemassa  Lammilla ja katsomassa miltä siellä nykyään näyttää.Upea kivikirkko vielä sentään vaikka  palvelut ovatkin vähentyneet merkittävästi. 

 


Lammilla on kuitenkin paljon kesäasukkaita joten kesäpäivinä vipinää riittää sielläkin.Ja Lammilla vietetään edelleen pellavamarkkinoita kesäkuussa ja Lammi on myös sahdista tunnettu paikkakunta. Kiva kesäkohde visiteerata !
 

sunnuntai 26. heinäkuuta 2026

 26.07.2026 

On koulukiusaamista, työpaikkakiusaamista , somekiusaamista ja ties mitä muutakin järkyttävän ikävää ja täysin turhaa ja mielivaltaista käyttäytymistä. Nyt  tuli vastaan koppakuoriaisen kiusaamista  😟.


 


Koppis parka oli ihan pulassa ja vaikka kääntyi mihin suuntaan tahansa niin aina oli uusi muurahainen vastassa ja häiritsemässä sen etenemistä. Ei ole näköjään koollakaan mitään merkitystä !!!

lauantai 25. heinäkuuta 2026

  25.07.2026

Oltiin liikenteessä ihan muilla asioilla,  mutta poikettiin katsomaan Porkkalan kartanoa kun se osui matkan varrelle. Komea rakennus.

Ja vaikka paikka ei ollut vielä niin aikaisin aamusta varsinaisesti auki vierailijoille niin kurkittiin vähän puutarhaa. Upeat aloeverat toivottivat tervetulleeksi.


 

Ja vain pieni kurkistus puutarhaan....



 Ei haluttu mennä kovin pitkälle kun emme olleet varmoja oliko se sallittua eikä ollut keltä kysyä, mutta upealta näytti ; pitää mennä toisen kerran ajan kanssa ja näytti esitteen mukaan siellä olevan myös erilaisia teemapäivä ......

"Porkkalan kartano on Hämeenlinnassa, Lammilla sijaitseva upea tunnelmallinen kartano, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia ympäri vuoden.

Kartanon yläkerrassa sijaitsee joulusali, josta voi löytää paljon hienoja astioita, koristeita ja vaikka mitä muuta. Kartanossa järjestetään myös ruokailuja tiettyinä sesonkeina. Kartanosta löytyy myös kahvila johon pääsee nauttimaan kahvista, teestä, glögistä ja suolaisista ja maikeista syötävistä.

Joulun alla järjestetään erilaisia havu- ja kukkakursseja joihin voi osallistua ilmoittautumalla. Facebookista löytyy lisätietoa näistä. Meillä järjetetään myös ruokailuja, kuten isänpäivälounas, itsenäisyyspäiväbuffet ja joulubuffet.

Puistossa järjestetään kesäisin ohjattuja kierroksia ja puistoon pääsee kiertelemään myös itsekseen. Ohjatuilla kierroksilla on erilaisia teemoja, kuten historiakierrokset, perennakierrokset ja vaikka mitä muita."

Toinen kohde matkamme varrella oli "Tuulosrievä"  eli leipomo Tuuloksessa jonka myymälä on ihan oikeasti aina auki. Itsepalvelumyymälä joka perustuu ihmisten rehellisyyteen. Miten hienoa, että sellainenkin vielä tänä päivänä on mahdollista.

Tuotteet ovat hyvin esillä ja maksu jätetään lippaaseen ja kirjataan ylös mitä on ostanut.Joskus on tarjonta ollut vaatimattomampaa mutta nyt kun oltiin aamupäivällä liikkeellä niin oli monenlaista leipää tarjolla.
 

Pihapiirissä on myös myös viehättävän näköinen kahvila. Se ei ollut meidän poiketessa vielä auki. 


Mutta leivät olivat vielä lämpimiä ja mukaamme lähti.

                             

Piimälimpun olen todennut jo aiemmilta vuosilta tosi herkulliseksi ja nyt olin erityisen tyytyväinen kun tarralapussa luki....

Onko mikään parempaa kuin tuore maukas leipä voilla sipaistuna 😋. Tuon piimälimpun maku kuuluu niin minun kesän herkkuihin. Ihan ähkyyn asti !

perjantai 24. heinäkuuta 2026

 24.07.2026

 Touhula-päivinä tulee helposti ja myös vaivattomasti askelmittariini 12 000-15 000 askelta päivän mittaan. Kari on tosin todennut useasti , että mennä hompsotan sellaisilla pitkillä askelilla eli jos malttaisin tepastella vaikkapa Poirotin tyyliin niin lukema olisi kaksin jos ei peräti kolmin kertainen. Mutta enhän minä nyt varsinaisesti niitä askelia mihinkään kerää .



Aamukävelyn vilja- ja rypsipellot siivittävät askelia ja saavat kyllä  huokailemaan kesän kauneutta ja tuoksuttelemaan tuoksuja ja askeliakin  tulee ihan huomaamatta.Ja sitten päivän kulkee pihassa sinne tänne tonne....hatara muisti lisää kummasti askelten määrää 😁.
Mutta sen kyllä huomaan että iltasella jos mittarissa on paljon askelia niin matala kynnyskin alkaa tuntua liian korkealta. 

Siitä taas tuli mieleeni surkuhupaisa tarina  miten Karin äiti kompastui aikoinaan omien sanojensa mukaan suojatien maaliraitaan  😂 eli ei ne jalat paljon yleensä ylimääräistä nouse. Onneksi autoilija sentään pysähtyi suojatien eteen ja vei hänet samalla sairaalaan hoitoon  jonne äitinsä oli jo matkalla muutenkin. Siitä tuli vain vähän erilainen sairaalareissu kuin alunperin oli suunnitteilla. 

Nostellaan jalkoja riittävästi😊.

 

torstai 23. heinäkuuta 2026

 23.07.2026

Kaikki kasvaa nyt ihan kohisten ja kaikenlaiset kasvituet ovat nyt tarpeen. Tapanani on keväisin laitta jotain pieniä tukia sinne tänne ja nyt sitä huomaa, ettei ne riitä mihinkään. 

Mutta tuollaisia kertakäyttö oksista katkaistuja tukia  on helppo lisätä sitä mukaa kun tarvis vaatii.



 Mutta nyt kun sain vihdoin tehtyä pienen suihkulähteen mieleiseksi kivikasaksi 😉niin sen laitamilla kasvanut sininen kukka (jonka nimeä en tiedä) vaati mielestäni jo ihan uudenlasita  huomiota. Ja nyt kun tämä hullu luovuus saanut minusta otteensa niin tein kahdesta aiemmin virkatusta neliöstä ihan oikean tukiverkon.



Tuolla kukalla on ollut aina taipumus kääntyä maata pitkin mutta jos nyt maltan olla tarkkana niin voin ainakin yrittää solmia oksia tuohon virkattuun taustalevyyn. 

Olen selkeästi katsonut liian monta jaksoa neulekisaohjelmaa 😂. 

keskiviikko 22. heinäkuuta 2026

 22.07.2026 

Ajelin Touhulaan poiketen ensin parturi Rikun luona. Ja kun istuin siinä käsiteltävänä kirkkaissa valoissa niin suuntasin pikaisesti samaisen kauppakeskuksen Normal-kauppaan ja sieltä mukaani tarttui ....


 En ole ennen tuollasia kasvonaamioita kokeillut, mutta nyt ajattelin , että olisi jo ilmeisesti korkea aika. Nuoret naiset ja miehetkin näyttävät noita harrastavan ihan rutiinisti.

Saunan jälkeen kokeilin tuota kosteuttavaa versiota ja voin vain todeta, että ihan mukavalta tuntui vaikkei se ihmeitä tehnytkään....jospa tuo toinen versio tuo sen luvatun nuoruuden kasvoilleni takaisin 😂.

Mutta jos ei kasvonaamio saa kovin suurta ihmetystä aikaan niin säätila senkin edestä. Touhulaan tullessa ensimmäiseksi tikkitakki niskaan ja tulet tuvan uuniin. Jos yöllä on vaivaiset 10 astetta niin lämmitys ei ole lainkaan ylimitoitettua . Eikä päivälläkään kuin 15 astetta ja purevan kylmä pohjoistuuli.

Teki mieli kurkata mitä säätila oli viime vuonna samaisena päivänä ja silloinpa oltiin hellettä paossa järvellä veneilemässä. 

                                               

 Olisikohan lämpötilojen ero lähes 15 astetta tähän päivään verrattuna ? Suomen kesä on kyllä yllätyksellinen.

tiistai 21. heinäkuuta 2026

 21.07.2026 

Minz aikoi yhtenä päivänä keittää karviaisista vispipuuroa ja mietin etten ole pitkään aikaan muistanut koko vispipuuroa. En ostaa enkä tehdä.Kaapissa ei edes ollut mannaryynejä.

Aikoinaan tein useinkin vispipuuroa ja teinipojatkin söivät sitä mielellään. Kerran unohdin puuron vatkautumaan yleiskoneeseen vähän pidemmäksi aikaa ja sellaista tosi kuohkeasta puurosta tuli ykkössuosikki. Sen jälkeen piti "unohtaa" puuro vatkautumaan yhden jos toisenkin kerran.

Nyt tein vispipuuroa punaisista ja valkoisista viinimarjoista ja lisäsin mukaan vähän vadelmiakin.

Hyvää ja ennenkaikkea tosi kuohkeaa !😉.

Vadelmista tapaan usein keittää myös pienen määrän  hilloa. Pienesti vain siksi, että mahtuu hyvin jääkaappiin ja pieniin purkkeihin jotta voin myös antaa jollekulle sitä haluavalle pienen purkin "taskuun mukaan ".

Hilloja tulee nykyään vähemmän käytettyä mutta onhan niitäkin hyvä olla muutama purkki varastossa. Täytekakkuun tai lettujen/pannarin  kanssa tai jäätelön kaveriksi.....

maanantai 20. heinäkuuta 2026

 20.07.2026

 Käärmeiden ja amppareiden pistoksista ja jälkihoidosta oli tuossa aiemmin puhetta ja kommentteja . Ja se sai minut muistelemaan lapsuuden yhtä ikävää ja aika hurjaa kokemusta.

Olin kymmenkesäisenä Mamman luona viinimarjapensaissa auttamassa marjojen poiminnassa. Kun nostin yhtä maahan asti ulottuvaa oksaa niin sen alla  oli ampparipesä ja ne tietysti hyökkäsivät kimppuuni. Mamma huusi, että juokse äkkiä sisälle mutta ne ehtivät pistää minua moneen kohtaan. Pääosin kasvoihin. 

Mammalla ei ollut edes lankapuhelinta jolla olisi voinut kyytiä soittaa eli hän laittoi minut polkupyörällä menemään kirkonkylälle. Matkaa sellaiset vajaa 10 kilometriä. Muistan sen matkan hyvin sillä henki alkoi jo salpaantua, mutta Mamma oli sanonut ettei saa pysähtyä matkalla. Täysillä pitää polkea.

Menin kirkonkylään Äitini luo kirjakauppaan ja hän oli tietysti kauhuissaan kun näki minut henkitoreissani naama turvonneena. Onneksi kunnanlääkärin vastaanotto oli lähellä ja lääkäri totesi että aika viime tinkaan tulin. Lääkittiin ja loppu hyvin kaikki hyvin mutta nyt kun miettii miten ennen oltiin kyllä monesti aika huonossa jamassa jos jotain sattui kun ei maalla ollut puhelinta tai omaa autoa käytössä.

Mutta edelleen pidän viinimarjoista 😊.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2026

 19.07.2026 

Kun kaupungissa kerää villivadelmia niin puskissa voi hyvin törmätä muihin poimijoihin . Hyvä vain , että marjat poimitaan pois. Kerran eräs mies yritti häätää minua pois huutamalla jo kaukaa,  että hän oli kyllä täällä ensin. Totesin vain iloisesti, että kyllä näistä poimittavaa riittää meille kummallekin. Niinkuin riittikin ja vielä jäi marjoja vaikka kuinka meidän jälkeen muillekin .

Naapurin nuorta rouvaa kun olen yrittänyt houkutella vadelmapuskiin niin hän totesi, että villivadelmissa voi olla matoja .....

Näissä ei ainakaan ollut ensimmäistäkään ötökkää.

Mutta on kaupungissa muitakin huveja kuin marjapuskissa kökkiminen. Kari halusi ostaa välttämättä uuden lautapelin 😁vaikka.... no jaa....

 

 Siinä oli tosi vaikeita kysymyksiä meidän mielestä mutta ihan kiva kuitenkin  pelata ja varsinkin kun pelieväät olivat kohdillaan... 

Sadetta saatiin 💦moneen otteeseen ja oli kiva vaihteeksi istuskella sisällä pelaamassa.

 

lauantai 18. heinäkuuta 2026

18.07.2026 

En ole koskaan ennen nähnyt Touhulan tontilla käärmettä, mutta nyt näin. Kyy köllötteli auringossa tänä vuonna "kesannolla olevalla" kasvilavalla. Nyt on siis käärme saapunut paratiisiin !!!

Olin juuri edellisenä päivänä vähän kitkenyt tuota villiintynyttä penkkiä ja touhunnut siinä sandaalit jalassa ja tietysti ilman käsineitä 😲. Mutta toisaalta kyy syö myyriä ja hiiriä joten vähän aikaa mietittyä ei se käärme  niin ikävä asia olekaan. Nyt pitänee katsoa vähän tarkemmin minne astuu. Ja ehkäpä ostaa varoiksi apteekista uusi kyypakkaus...edellinen lienee vuodelta yksjakaks !

 

perjantai 17. heinäkuuta 2026

 17.07.2026

Viimeisimmät lankavärjäykseni ovat tässä:

Vasemmalla vadelman lehdet,keskellä lupiini (loppukukintaa) ja oikeassa laidassa yhdistettynä sininen ja keltainen liemi.

Ei tullut 💙+💛=💚vaan tuollainen harmaan vihertävä. Pakko oli kuitenkin sekin kokeill että mitä siitä syntyy kun kaksi eri väristä liemilitkua yhdistää keskenään.

 Viime kesänä värjätyistä langoista oli tarkoitus näpertää ryijy. Yritin pariin otteeseen , mutta se ei vain ollut minun taitolajini. Liian jotain ! Yrityksistä ärsyyntyneenä päätin kokeilla vähän jotain muuta ns. seinätaidetta. Ja tuumin, että "kuplatekniikalla" kutoen saisin jotenkin vähän elävämpää pintaa.

Kudoin tuota "taulua" kaupungissa ja kun toin sen Touhulaan tajusin että nyt voin ottaa käyttöön vanhan ikkunapokan jota olen ihastellut jo pitkään. MUTTA kudelma olikin liian lyhyt tuohon kehykseen.

Eli ei auttanut muuta kuin jatkaa kutomista mutta kun havittelin sinistä väriä niin ensin piti odotella lupiinien kukintaa....mutta nyt se on valmis .

 Teoksella on jopa nimikin " Touhulan onnen ikkuna" ja vaikkei taiteilija koskaan saisi selitellä tuotoksiaan niin kerronpas sittenkin. Alhaalta lukien savista maata, vihertävää ruohoa, (voikukka)keto ja sininen taivas valkoisella pilvellä. Yksi ainoa "kukka" on siksi että aika harvinaisia ovat Touhulassa kukkivat kukat (muut kuin luonnon kukat).

 Jätin ihan tarkoituksella kaikki ikkunan metalliosat karmiin en niinkään siksi että sitä enää tarvitsee karmina käyttää mutten malttanut niitä irroittaa; alkuperäisiä kun ovat. 

Se mistä tuo onnen ikkuna löytää paikkansa on vielä vähän hakusessa......

 Viime vuoden värjätyt langat on nyt sitten taputeltu ja keräsin kaikki jäljellä olevat ja tämän vuotiset yhteen.

 Kilon verran yhteensä. Ja kun nyt alkoi juuri sopivasti Yle Areenassa "Suuri lankasota" niin luulenpa että sieltä voisi saada näille langoille ihan uusia käyttöideoita ?

Mutta vielä on kesää jäljellä ja  sienet ja kanervat ja ja...... värjäyskokeilut senkun jatkuvat.....💙💚💛💜💝.