perjantai 31. maaliskuuta 2023

 01.04.2023


Tein jotain jota en koskaan tee 😁. Tilasin Suomen elokuvakaupasta dvd-elokuvan ! Ai miksikö ? Eikö elokuvia ole jo maailma pullollaan ja milläköhän vehkeellä yleensä dvd-elokuvia voi katsella....



Kyseessä  Glenn Millerin elämänkerta jota ei löytynyt mistään muualta; ainakaan suomen kielisellä tekstityksellä.

Ja se miksi tuon elokuvan katsominen on ollut haaveissa jo pitkään liittyy vahvasti lapsuuteen. Olen ollut ehkäpä noin kymmenen vuotias kun televisiosta (Salorasta tietty kun Salon seudulla asuttiin) tuli tämä elokuva. Olin jostain syystä yksin kotona ja uppouduin elokuvan maailmaan täysin. Ja ehkäpä juuri tämän elokuvan katsominen herätti pikkutytössä kiinnostuksen musiikkiin ja soittamiseenkin ?

Onneksi vanhemmassa läppärissä on vielä dvd-asema jolla voin tuon katsoa.....yksin tietenkin 😉.

torstai 30. maaliskuuta 2023

 31.03.2023


Ruoka on tosiaankin kallistunut hurjaa vauhtia. Tomaattien hintaa ällisteltiin Iltasanomien sivuilla ja tottahan se on, että ne ja niin moni muukin elintarvikkeen hinta on noussut huimasti. Ennen tuli kerättyä aika huolettomasti sen minkä ajatteli ostaa, mutta nykyään kyllä vertailen hintoja ja usein se myös kannattaa.

"Pirkat " ja muut kauppojen halpatuotteet on kaiketi ihan samaa tavaraa kuin kalliimmatkin ; ainoastaan ulkokuori on vaatimattomampi. 

MUTTA kissanruoka onkin sitten asia erikseen. Ei ole halpistuotteita. Ja muistan hyvin ajan kun kissanruokalaatikon hinta alkoi kolmosella ja nyt kauhukseni huomasin, että hinta alkaakin jo kuutosella 😱.Kaupasta riippuen. Laatikossa 10 pussia eikä meidän Arttu niitä kauan popsi 😻. Mutta jos jostain ei tingitä niin se on juuri se kissanruoka !




keskiviikko 29. maaliskuuta 2023

 30.03.2023


On hienoa katsoa kun joku osaa jotain 😀. Hämmästelen usein miten taitavia ihmisiä löytyy kaikenlaisiin telkkarin kilpailuihin . On tosi upeita laulajia, kokkeja, leipojia ja ties vaikka jos mitä.

Katsoimme "Suuri Keramiikkakisa"-ohjelman Yle Areenasta ja vaikken ole mitenkään keramiikan suuri fanittaja niin ohjelma vei tyystin mukanaan . Upeita aikaansaannoksia eikä nyt puhuta kerman saven tyyppisistä kahvikupeista 😉.



Ja eikös mieleen tullut sekin ajatus, että olisi aika kiva kokeilla saven kanssa puljaamista. Varsinkin kun ohjelmassa tehtiin vähällä vaivalla polttouunikin.

Pitää  varmaan varoa mitä ohjelmia alkaa katsoa 😁.

tiistai 28. maaliskuuta 2023

 29.03.2023


Olen ajellut talvella monen monta kertaa Hämeenlinnasta Saloon ja takaisin , mutta en kait koskaan sellaisessa kauheassa kelissä kuin maanantaina ja tiistaina.

Maanantaina lunta tuprutti taivaan täydeltä ja irtolumi pöllysi niin ettei välillä nähnyt yhtään mitään. Aika maltillisesti onneksi kaikki muutkin ajelivat mutta tosi tarkkana sai olla koko ajan.

Eilen tiistaina lähdin Salosta auringon paisteessa ja tie sulana, mutta kesken matkan ajoin sellaiseen lumimyräkkään etten nähnyt kerta kaikkiaan MITÄÄN. Pysähtyäkään ei voi kun ei näe mihin pysähtyy. Oli suorastaan kuin kauhuelokuvasta. 



No onneksi kotiin pääsin ehjin nahoin. Saisi tämä talvi jo pikkuhiljaa loppua 😨!


lauantai 25. maaliskuuta 2023

 26.03.2023


Kumpikin meistä täyttää sanaristikoita. Olen sen jutun oikeastaan Karilta oppinut. En aluksi oikein osannut enkä innostunut, mutta pikku hiljaa taito on karttunut ja sitä kautta myös kiinnostus lisääntynyt. Mielelläni täytän vielä helpompia ristikoita ja jos jokin kohta niissäkin jää täyttämättä jätän sen Karille pohdittavaksi. Yhteistyö ja avunanto toimii 😉.

Entäpä sitten palapelit. Niihinkään ei ole ollut intoa, aikaa, kärsivällisyyttä. Aloitin niissäkin siis helpoista...




Joku sanoisi, että lasten palapelejä. Ei haittaa minua. Pienen pieni kokoamisen into syttyi 👍.

perjantai 24. maaliskuuta 2023

 25.03.2023


Muistisairas Äitini on ollut nyt hoitokodissa kohta neljä kuukautta ja on sopeutunut sinne periaatteessa hyvin.

 Hän soittaa minulle 3-10 kertaa päivässä. Joskus puhelu on lyhyt ja ytimekäs eli vaikkapa onko nyt aamu vai ilta ja siihen kertomani vastaus riittää. Välillä  pitäisi ratkoa vähän visaisempia juttuja 😒. Hankalinta on kaiketi se, että pitää luovia niin paljon jottei tule turhaan kinastelua mistään koska se on täysin turhaa. Myötäily ja kuuntelu on avainsanoja. Välillä on vaikeaa olla puuttumatta ja haluaisi oikaista monia vääristyneitä ajatuksia. Haluaisi vain että toinen lakkaisi murehtimasta turhista asioista.

Ja välillä haluasi hänen vielä tietävän, että KYLLÄ olen tyttäresi .




Olen nyt opetellut sitä , että pyyhin mielestäni puhelut mahdollisimman pian. Muuten päivä kuluu kokonaan Äidin maailmassa. Hän on hyvässä hoidossa ja vaikka olenkin se oljenkorsi hoitokodin ulkopuoliseen maailmaan niin on myös ajateltava itsekkäästi omaa elämää. Muuten alakuloinen, apea tunnelma viipyy koko ajan harteilla.


torstai 23. maaliskuuta 2023

 24.03.2023


Otsarypyt siliää, hymy nousee väkisinkin huulille ja on onnellinen olotila. Olen siis ajelemassa Touhulaan 😍.Kesän tulleen mökkimatka ei tunnu missään, mutta nyt talven jälkeen iloitsee pienistäkin havainnoista . En malttanut edes kuunnella autoradiota jotta kaikki aistit olisi tässä ja nyt.

Vielä ei mökkikausi ole varsinaisesti alussa mutta käväisin katsastamassa paikkoja ja viemässä tavaraa. Sellaista mikä Äidin tavaroita tyhjätessä ajautui nyt Touhulaan. Pitsipeittoa, emalikulhoja ja sen sellaista selkeää mökille kuuluvaa.

Ei uskoisi miten lunta voi olla Touhulan pihassa liki polveen kun muualla on jo paljon täysin sulaneita kohtia. Eli jonkin aikaa menee vielä ennekuin autolla pääsee pihaan.

Mielenmalttia tarvitaan. Kyllä se kevät sieltä tulee......




keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

 23.03.2023


Moottori-lehden välistä tipahti kirjekuori jossa oli "especially for you" -matkamainos 😉. Sellaisia on tullut vastaan aiemminkin eri lehtien välistä ja olen aina ajatellut , että tuollainen ei voi kerta kaikkiaan pitää paikkaansa. Niin halvalla ei voi saada mitään kunnollista ?



Mutta luin esitettä tällä kertaa vähän tarkemmin sillä kerran kun tulin taksilla kotiin niin taksikuski kertoi olleensa tuollaisella matkalla ja oli ihan täpinöissään ; että hieno reissu. Myös hänen tuttunsa oli tarttunut tilaisuuteen aiemmin ja samat hyvät kokemukset. Ja kun kohteena tuossa on Kroatia jossa en ole koskaan käynyt heräsi mielenkiinto entisestään. Paljon oli tekstiä myös pienellä präntillä 😊.

No en sitten kuitenkaan.....liikaa epävarmuustekijöitä eikä senkaltainen seikkailunhalu voittanut tällä kertaa. Ei edes vaikka halvalla pääsisi.


tiistai 21. maaliskuuta 2023

 23.03.2023


Minkälainen ihminen luo positiivista energiaa ?

Olen käynyt nyt alkuvuodesta niskahartia-jumpparyhmässä ja kuntosaliryhmässä. Jo se ketä kulloinkin on ryhmässä mukana (meitä on ollut vain sellaiset 3-6 henkilöä / ryhmä) vaikuttaa ilmapiiriin. Jos on vähän huumoria mukana ja mielipiteitä vaihdetaan niin jumppakin on kevyempää. Jos taas ryhmä puurtaa itsekseen toisiaan vähän kyräillen niin tulee useammin katsottua kelloa, että milloinkahan tämä loppuu 😊.

Mutta jos ryhmähengellä on merkitystä niin yhtä isosti vaikuttaa myös ryhmän vetäjä. Saako hän innostumaan ja onko hän oikeasti mukana hommassa vai onko ryhmän vetäminen vain yksi osa päiväohjelmaa. Se kaikki kyllä huokuu läpi. Ja joku saattaa olla vähän liian tomera ja topakka ja sekin voi nostaa karvat pystyyn. Eli varsinainen taitolaji on ohjaaminen ja vallankin jos asiakkaina on jo pitkälti aikuisia ihmisiä niin muutosten aikaansaaminen on kiven alla.




Tällaista ryhtiä sitä ollaan nyt metsästämässä 😂



maanantai 20. maaliskuuta 2023

 21.03.2023


Hyvä parisuhde ei ole mitenkään itsestään selvä asia. Siksipä uskallan sanoa, että minua onnisti aikoinaan kun Karin kanssa tapasimme. Muutaman mutkan kautta tai oikeastaan monen mutkan kautta elämme tässä ja nyt. Onnellisesti ja tyytyväisenä. 

Eihän tuotakaan asiaa tule ääneen todettua tai edes kovin usein ajateltua. Arki menee omaa rataansa. Tärkeänä pidän sitä, että asiat sujuu rauhallisesti ja turvallisesti ja olemme koko ajan samassa veneessä. Olemme oikein hyvä tiimi. 





Itsestään selvyytenä ei kuitenkaan rakkauttakaan saa pitää 💕😊.


sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

 20.03.2023


Hotellissa yöpymisessä yksi kohokohdista on aamupala. On kiva päästä valmiiseen pöytään ja syödä pidemmän kaavan mukaan . Ja nykyään kyllä vaihtoehtoja piisaa.

Tulee myös katsottua muiden käyttäytymistä ja varsinkin viime viikonloppuna laitoin merkille miten paljon ruokaa lautasille jää ihmisten lähdettyä pois pöydästä. Ärsyttävää 😠.

Olisi ihan helppoa hakea lisää sitä mukaa kun maittaa eikä satsata ylen määrin. Enkä nyt puhu lapsista vaan ihan "liituraitapukuisista" herroistakin joilla pitäisi jo olla sen verran järkeä ja tietoa.

Mikään ei ole ilmaista eli ilmaisia lounaita eikä aamupaloja ole...... joku maksaa ne aina !





 19.03.2023


Porissa käytiin 😊. Siellä vierailtiin luontomuseo Arkissa.









Vaikka museo on aika pieni kooltaan oli se tosi kivaksi ja eläväksi sisustettu. Suomen luontoa ja eläimiä parhaimmillaan.

Vaihtuva näyttely kertoi liito-oravista.




Kannatti poiketa !

Yövyimme Hotelli Vaakunassa joka oli osittain remontin kourissa. Ainakaan viikonloppuna ei remontti yhtään häirinnyt ja muutenkin oli ihan rauhallista nukkua.

Porin ässien jääkiekkopeli tuntui olevan lauantai-illan päätapahtuma ja sporttibaarit pullistelivat väkeä ja meteliä riitti ulos asti. Me kun ei olla jääkiekkoihmisiä niin valittiin "iltajuoma" paikaksi tosi tunnelmallinen ja kiva Havana.




Sekin täyttyi hetken päästä ääriään myöten kun viereisessä konserttisalissa alkoi "Joutsenlaulu" eli Yö-yhteen muistokonsertti eli paljon oli väkeä liikkeellä sateisesta säästä huolimatta. 

Ko tulet Porrii , su pannaa pärekorrii ja veretää pitki Pori torrii 😁.


perjantai 17. maaliskuuta 2023

 18.03.2023


Laitoin Torin sivustoille "annetaan" osastoon pari kuntoilujuttua. Sellaisia joita ei ole tullut käytettyä.



Tämä härpäke on vain pölyttynyt ja vienyt tilaa. 


Hulahula-vannetta en oppinut koskaan pyörittämään  😛



Mutta se suurin ihmetys oli siinä miten puhelin täyttyi hetkessä viesteistä eli kysyntää oli. Kummatkin haettiin pois muutamassa tunnissa. Kätevää !

torstai 16. maaliskuuta 2023

 17.03.2023


Kevätsiivous on saanut minut valtaansa ja aurinkoiset päivät suorastaan vaativat tarttumaan toimeen.

Vaatehuone on meillä sellainen paikka johon helposti "heitän" oven raosta kaikkea eli sinne kerääntyy yhtä jos toistakin ; muutakin tavaraa kuin pelkästään vaatteita. Itse asiassa vaatteista siellä on vain ulkotakkeja, kenkiä ja laukkuja  ja kaikki muu tavara onkin sitten sitä muuta. Esimerkiksi kestokasseja !



Niille on ollut oma nurkkansa ja huomaamatta kasseja on kerääntynyt älytön määrä.



Nyt ne on ainakin hetken kivasti elfa-laatikossa taiteltuna kunnes.......ja nyt alkaa myös kestokassien ostokielto 😉.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

 16.03.2023


Pakastan mielelläni kaikkea. Ruokaa, leipää, marjoja, leivonnaisia. Kun kahdelle pääosin kokkaan niin aika harvoin teen juuri sellaisen sopivan määrän; eihän sitä voi edes tietää mikä maistuu milloinkin tai minkälainen nälkä on joten monenlaista jää yli ja sen heitän pakkaseen.

Meillä on nykyään vain sellainen normi jääkaappipakastin. Arkku hävitettiin siksi, että siihen tuppasi kerääntymään liikaa tavaraa eikä kiertoa syntynyt riittävästi. Kylmän arkun penkominen ei ollut suosikkipuuhaa.

Nyt äkkäsin, että jos aikoo hyödyntää pakkasilmaa ulkona on viimeisiä aikoja sulattaa pakastin. Ja olihan siellä kaikenlaista 😊. Onneksi sen olen edes oppinut vuosien saatossa, että kaikki nyyssäkät pitää merkitä muuten tulee otettua kissan sydänpalat kun luulee ottavansa kinkkusuikaleita 😉.

Nyt tein myös ihan oman järjestyksen sille mitä millekin hyllylle laitetaan. No sen tiedän, että sellainen pätee hetken aikaa kunnes tulee työnnettyä kiireessä jotain jonnekin .....mutta ei sen niin nuukaa ; sielläpähän on tallessa.





tiistai 14. maaliskuuta 2023

 15.03.2023


Eilen aamukävelyllä vastaan käveli keski-ikäinen mies. Voimakas myskin tuoksu seurasi nenässäni vielä pitkän matkaan.

 Oliko hän menossa aamukahvitreffeille, työhaastatteluun tai vaikkapa lääkärin vastaanotolle 😁 joka tapauksessa  kauhulla ajattelen niin voimakasta tuoksua sisätiloissa kun jo ulkonakin meinasin pökertyä.

Olenhan minäkin aikoinani käyttänyt "Opiumia" ja muitakin vahvoja itämaisia vahvoja tuoksuja. Aina kun oltiin laivalla tai lentokentällä niin jokin uusi tuoksu tarttui ilman muuta matkaan mukaan. Arkeen oli jokin kevyempi tuoksu ja yöelämään ja iltaa jokin vahva versio.



Hajuaisti ilmeisesti herkistyy iän karttuessa ? Minua ainakin lähinnä etoo kaikki vahvat (ja usein myös selkeästi kaapissa vanhentuneet) tuoksut eli vaikutus on juuri päinvastainen kuin on ilmeisesti tarkoitus. 

Eipä tarvitse enää valita itselle sopivaa putelia 😊.




maanantai 13. maaliskuuta 2023

 14.03.2023


Punnitsin eilen kaikki päivän aikana syömämme kasvikset ja kyllä niistä hyvinkin kertyi se 500g per nuppi. Ja syötiin suht samanlaisesti yleensäkin.




Tulipahan todistettua se asia. 

No seuraavaksi sitten liikunnan ja unen määrä. Niissäkin helposti tulee ajatelleeksi, että kyllähän minä riittävästi...... Kädessä oleva aktiivisuusranneke antaa osviittaa niille asioille. Mutta ainahan voisi parantaa. Eikä minulla ole meneillään mitään erityistä terveysbuumia, mutta välillä on hyvä kyseenalaistaa ja tarkistaa omia päivittäisiä rutiineja.





sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

 13.03.2023


Meitä kehotetaan ihmisiä syömään kasviksia 500g päivässä. Sen tiedon ohitan helposti ajatuksella, että kyllähän meillä sen verran syödään. MUTTA faktatietoa asiasta ei tosiaankaan ole.




Tässä eilinen "lautasmalli" jonka oikeastaan kuvasin siksi että se oli niin ihanan värikäs. Bataattimuusia, kanaa ja vähän myös erilaisia härpäkkeitä. Ei ehkä ihan suositusten mukainen, muttei paljon puutukaan. Tosin tämän kaltainen annos on sunnuntairuokaa; arkena lautanen taitaa olla vähän ankeamman näköinen 😊. 

Mutta summasummarum ajattelin että jospa saisi ihan jopa punnittua ne peruspäivän kasvikset niin ei jäisi turhaan sellainen tunne ilmaan , että "kyllähän meillä " . Vaaka siis esiin !

lauantai 11. maaliskuuta 2023

 12.3.2023


Nyt on kokemusta nettitilauksista. Huutonetistä tilaamani nukkekodin tavarat tulivat juuri niin kuin oli sovittu ja olivat kuvan kaltaisia. Näillä pääsee pesuhuoneen kalustuksessa alkuun .



Luulin tilanneeni kokonaisen keittiön Kiinasta 😁halpaan hintaan tietty ja ihan puusta tehtyä. Piti tulla viikossa; no tuli kuukaudessa. Eikä tullut keittiötä, mutta ihan hyväkuntoinen kaappi.



Ei huono ostos lopunperin tämäkään. Siitä voisi tehdä vaikkapa leivontapöydän keittiöön tai makuuhuoneen lipaston tai......kyllä se paikkansa löytää.

perjantai 10. maaliskuuta 2023

 11.03.2023


Sen verran maukasta tuli tästä "mitä kaapista löytyy"-piirakasta että pitää taas ihan kuvata ja kehua 😉.



Juju on piiraspohjassa johon käytin pari desiä tähteeksi jäänyttä perunamuusia. Siihen lisäsin desin ruisjauhoja ja desin vehnäjauhoja ja ruiskauksen juoksevaa margariinia. Maustoin suolalla, pippurilla ja valkosipulimurskalla. Esipaistoin pohjaa.

Täytteeseen tuli kinkkusiivuja (jotka uhkasi jäädä vanhenemaan), hernemaissipaprikapussi pakkasesta, yrttituorejuustopaketti ja päälle juustoraastetta. Ne tosin ostin tätä varten mutta kaiken kaikkiaan hyvää syötävää helposti, halvalla ja aina on mukavaa kun saa hyödynnettyä sitä mitä kaapissa on.

Tuollainen suolainen piirakka on siitäkin mukava juttu, että sitä jos jää niin sitä on kiva syödä vaikkapa keiton kaverina tai ottaa joskus pakkasesta evääksi reissuun.

torstai 9. maaliskuuta 2023

 10.03.2023


Tavaraa on lajiteltu nyt Äidin luona ja siirretty sitten osa omaan kotiin. Touhulaan menevä keko alkaa kasvaa. Onneksi kevättä kohden mennään 😉.




Kaikkea söpöä ja kaunista oli vähän niin kuin "pakko" valita mökille meneviin.

Ja nyt myös päätin muutenkin lopettaa tavaroista ahdistumisen. Nämä on tässä ja nyt ja pidän niistä mistä pidän. Tästä kaikesta on kyllä konmaritus kaukana mutta hällä väliä. Minun elämä ja minun tavarat😊. 

 09.03.2023


Minulla on ihana Sisko 💖. 



Tässä olleen matkalla uimaan ja kuvasta huokuu jollakin lailla mukavan kesäpäivän tunnelma ja edessä oleva harvinainen perheen kesken tehty uimaretki. Odotus näkyy kasvoilla. Olemme mielestäni tässä kuvassa molemmat hyvin itsemme näköisiä. Minä saatan istua vieläkin tuolla tavoin 😁.


Meillä on ikäeroa 4 vuotta ja Siskoni on siis minua  vanhempi. Emme olleet mitenkään erityisen läheisiä lapsena tai nuorena ja elämämme kulki aikalailla omia polkujaan. Oli perhettä, lapsia, työtä ja mitä milloinkin. Toki tavattiin vanhempien luona säännöllisin väliajoin , mutta sellaisissa tapaamisissa ei juurikaan päästy pintaa syvemmälle. Eikä ehkä silloin ollut tarpeenkaan ?

Nyt puhumme aika pitkästikin lähes päivittäin ja voin todeta, että Siskostani on tullut minulle paitsi hyvin  tärkeä ihminen niin myös hyvä ystävä. Miten arvokas asia 👭.



keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

 08.03.2023


Muutama työntäyteinen päivä on mennyt Siskoni kanssa Äidin asuntoa tyhjentäessä. Tunteetkin on ollut pinnassa, kun vastaan tulee niin paljon muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. 

Valokuvia on Äidillä valtaisat  määrät niin mustavalkoisia kuin värikuvia. On valokuvaamossa otettuja rippi-, ylioppilas- ja hääkuvia ja tietysti myös omalla kameralla napsittuja. Kuvaaminen oli aikoinaan niin erilaista kun filmi oli kallista ja hupaakin  (olisiko rullassa ollut 20-30 kuvaa ?) ja valokuvien kehitys tehtiin sitten valokuvaliikkeessä eikä halpaa lystiä ollut sekään. Paljon on siis aikaa , vaivaa ja rahaa käytetty valokuviin....onneksi. 




Aika hassua miten hyvin voi muistaa mustavalkoisista valokuvista vaatteiden värit ja kuosit. Ainakin omat  ja Siskoni vaatteet muistan yllättävän hyvin. Valkokuvia otettiin tietysti pääosin juhlatilanteissa ja juhlavaatteissa myös poseerattiin. 

Samalla tavalla tietyt korut toivat mieleen tietyt tilaisuudet.




Tämä sininen helminauha oli Äidilläni ainakin eräissä uudenvuoden juhlissa 60-luvun lopulla ja asuna tummansininen silkkinen pitkä iltapuku (joka oli sekin tallella vielä 😊). Ilmeisesti ihailin kovasti silloin Äidin asua kun se on niin elävästi jäänyt mieleen koruineen kaikkineen.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

 06.03.2023


En juurikaan osta mitään netistä. En halua yllättyä vääränlaisesta tavarasta ja koen hankalana jos pitää hakea paketti sieltä tai joskus myös ihan muualta. Eli sen verran kokemusta on , että minulle on jäänyt tunne, että suurempi mahdollisuus on epäonnistua kuin onnistua.

Ja toisaalta myös kortin käyttö ostotilanteessa netissä vähän arveluttaa.

Eilen intouduin kuitenkin selailemaan torin ja huutonetin sivuja ja "ihan pakko" oli tilata nukkekodin kalusteita . Luotettavalta tuntui kaupankäynti ; nähtäväksi jää mitä tulee, milloin ja mihin 😏.






perjantai 3. maaliskuuta 2023

 04.03.2023


Nyt on siis aikaa sohvatyynyjä järjestellä 😉. Ihastuin kovasti tuollaisiin Rustasta ostamiini vakosamettityynyihin. Ne saavat tuoda tähän hetkeen väriä ja valoa ennen kuin saan vaihdettua taas vaaleammat sohvanpäälliset paikoilleen.






Noista tulee mieleen 70-luku ja Äitini minulle ompelema oranssinkeltainen vakosamettitakki ja siihen  sopiva iso lippalakki. Olin siihen aikaan  keskikoulussa ja vakosametti oli suurinta huutoa .                    



 03.03.2023


Nyt se on tehty ! Napanuora työhön on katkaistu. Se on ollut jo jonkin aikaa mietinnässä, mutta lopullista päätöstä en ole saanut tehdyksi. Ja vaikka tiedän, että tarvetta olisi ollut jatkossakin päätin kiskaista itseni irti. Olo on samalla hiukan haikea mutta myös helpottunut. Helpottunut siitä, että päätös on tehty, pukukaappi tyhjätty ja  avaimet palautettu.




Kevät tekee tuloaan ja Touhula-kausikin alkamassa joten.....NYT  nautitaan eläkepäivistä 😍.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

 02.03.2023


Meidän Arttu ei juo koskaan vettä. Ja kuinka sitä on yritetty opettaa siihen hommaan. Mutta jos kissa on liki 17 vuotta ja on selvinnyt tähänkin asti ilman erillistä vesikippoa niin en ole asiasta enää huolta kantanut. Se syö sentään ns. märkäruokaa. Ja myös eläinlääkäri kerran lohdutti, että kyllä kissa juomisesta huolta pitää ; varsinkin ulkona liikkuva tapaus. 

Pistin merkille, että Arttu seuraa minua usein kylppäriin kun menen vaikkapa hampaita harjaamaan. Tai suihkun jälkeen. Ja siitä sitten pälkähti päähän, että jospa sillä onkin jano. Ja kas kummaa nyt kelpaa vesi 😸. Paha aavistus on, että se liittyä jotenkin munuaisiin, mutta niin tai näin ainakin vanha kissa oppii vielä uusia tapoja eikä vain koira .....vai miten se vanhan sananlasku nyt menikään.



Ja nyt on vettä tarjolla meilläkin 😻.