sunnuntai 20. lokakuuta 2024

 21.10.2024

 

Sunnuntain perinne meillä on ollut , että ruoka on silloin vähän jotain parempaa. No poikkeus vahvistaa säännön. Nyt oli jääkaappiin jäänyt kaikenlaisia jämiä viikolta ja ne hiersivät minua ja päätin kokkailla jotain todellista sekasotkua 😁.

Pakastimesta löytyi jauhelihapaketti ja siihen sekaan kasviksia ja pastakastikkeen jämä.

 


 Ja sekaisin meni myös perunamuusi, munapasta, raejuusto ja perunasalaatti (se vähän tosin epäilytti )


Ja yksi kananmunakin vähän notkistamaan seosta

 

Ja paimenpiiraan tyyliin uunivuoan pohjalle soosi ja päälle perunahässäkkä ja pieni pala auraa löytyi murusteltavaksi pinnalle.

 


 

Erittäin hyvää siitä tuli ja varsinkin hyvä mieli kun sain upotettua niin monta jämää samaan ateriaan. Ja ihan jopa siihen sunnuntai ateriaan. Mutta harmillista on vain se, ettei samanmoista pysty enää koskaan tekemään uudelleen; jämät kun on aina erilaisia 😊.

lauantai 19. lokakuuta 2024

 20.10.2024

 

 Hypin nyt haasteesta toiseen eli olen varsinainen haastehaukka 😁

Minusta  Sara-Villa Emilian blogissa olleen ja Kristiina K:n kautta sinnekin "eksyneenä" haaste "Kävele kanssani" oli sellainen jota en voinut ohittaa.

Kävelen melkein joka aamu ja useimmiten aika pitkälti saman reitin. Samalla useimmiten vaihdetaan kuulumiset Siskoni kanssa toisin sanoen pulputetaan puhelimessa. Silloin ei ehkä kiinnitä niinkään huomiota ympäristöönsä ja siksi lähdin nyt kävelylle ihan siinä mielessä, että kuvaan matkalta asioita.

Siispä matkaan...



Lähden liikkeelle kirkon kupeesta enkä siis tässä vaiheessa kaipaa vielä lepopenkkiä 😉


Mutta kannatti kuitenkin vähän jarrutella siinä kohtaa  sillä joku oli tuonut sinne sinisen kitarakiven 💙.

Hautausmaa on aina kaunis, mutta varsinkin nyt kun puuruska on parhaimmillaan.

 

Välttelen kävely- ja pyöräteitä sen minkä pystyn ja valitsen mahdollisuuksien mukaan pieniä polkuja. Kesäreitti on vähän erilainen kuin talvireitti. Lumen tullen pitää mennä siitä mistä lumiaurakin kulkee.

Erilaisia polkuja on matkan varrella moniakin....


 






Välillä sentään vähän asutustakin


 

Juna taisi mennä jo 😂



"Sillanaluskansa" on tullut tutuksi ja sitkeästi sitä yritetään pitää hengissä. Yhtenä päivänä joku käy asetelmat rikkomassa ja seuraavana päivän se taas palautetaan ennalleen.



Ja tuo muraalihan on tosi upea

 


 




Sen valmistumista oli hienoa seurata kun arvailtiin, ettää mikähän kuva lopulta valmistuu. Guido van Helten oli taiteilijana  ja tuo valmistui vuonna 2017. Käsittämättömän tarkkaa työtä ja hyvin on teos säilynyt.

Vesi vetää puoleensa eikä mikään kaunista järvimaisemaa voita. Siis sitä kohti.....


Tyyni aamuinen syyssää



 

Ja sen verran  poikkesin normaalilta kävelyreitiltä varta vasten kuvaamaan että nousin mäen töppyrälle josta alkaa frisbee golf-rata.



Ja olihan sieltä aika kivan näköiset maisematkin



Matkan varrelle myös osuu aika monta kirpputoria jotka ovat aamukävelyni aikana vielä kiinni enkä ole muutenkaan kovin aktiivinen kirppiskävijä. Mutta tarjolla olisi ....



Tässä pitkässä rakennuksessa on kaksi isoa kirppistä ja vähän matkan päässä lisää...


Reitti  kulkee myös Kissakoti Kattilan ohi




Ja muutama aamuvirkku kissa oli ulkoilemassa. Tosin jokunen puikahti heti sisään kun ihan vieras mamma lähestyi ulkohäkkiä 🙀. Tarkkana kannattaakin olla.


Ja kaikenlaisia pieniä ja vähän isompiakin yrityksiä reitin varrelle osuu




Kuten kuvista voi päätellä niin olen aika aikaisin liikkeellä eli aamuaurinko vasta alkaa pilkistellä ja kadutkin vielä tyhjillään. Oli lauantaiaamu.

Viimeinen etappi on sitten oma kotipiha ja siellä pitää vielä vähän tassutella Artun kaverina. Arttu natustelee vielä kesän viimeisiä vihreitä ruohonkorsia.

 


Kiitos kun jaksoit  (jos jaksoit)  kävellä kanssani koko matkan 💕. Nyt lähden taas  kävelylle 😊.




perjantai 18. lokakuuta 2024

 

 19.10.2024

Harmaa värihaaste Repolaiselta sai aikaan minulle harmaita hiuksia 😂. Tässä todistusaineisto.

 


 

No toki jotain pientä meiltäkin löytyy. Vaikkapa tuo korurasia 


 

Pipari - ja näkkileipäkätköt 😉 ja onhan tuo työtasokin harmaa ja harmaakuvioinen tausta.


Muovinen leikkuulauta on harmaa

 

 Artun vesikippo


Tapettikuvio näyttää harmaalta tietyssä valossa

 

 

Mutta aika vähäiseksi jäi kodin harmaat tavarat

Mutta  luonnossa on  toki harmaata vaikka kuinka. Ihanaa jäkälää ja ajan patinoima lauta

 


 

 ja autolla kun huristellaan niin asfaltti on harmaa aurinkoisesta säästä huolimatta



No en minä nyt niin harmaata elämääni kaipaakaan ☺. Harmaa on aina harmaata .

Ismo Alanko tosin laulaa "Harmaa on hyvä väri " 🎵. Kaikilla on oikeus mielipiteeseen 😁.



 

 

 



 

torstai 17. lokakuuta 2024

 18.10.2024

 

Kun luottoresepteistä puhutaan niin yksi on ihan jopa ulkomuistissa. Ja mikä onkaan kätevämpää ja nopeampaa kuin kääretorttu. Se syntyy sellaisista aineista joita useimmiten kotona on. Tosin sekin täytyy välillä tarkistaa ennenkuin aloittaa sillä saattahan se leivinjauhe olla sittenkin loppu 😉. Ja kääretorttupohjasta voi tehdä sitten vaikka leivoksia tai täytekakun tai sitten ihan vain sen kääretortun.

Ja täyttää voi milloin milläkin sörsselillä 😁.Nyt kun oli niitä meheviä puolukoita niin niistähän tuli hyvä täyte. Enkä edes niitä paljon survonnut vaan pyörittelin sokerissa ja syödessä saivat sitten tirskahdella suussa.

 


 

Laitoin myös luumuhillosta purkin pohjan. Ja onneksi oli yksi vispikermapurkki säilössä ja niin tuli ihanaa herkkua kahvipöytään. Nopeasti ja takuuvarmasti. Ja ohje kuuluu näin.

4 kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

3/4 dl vehnäjauhoja

3/4 dl perunajauhoja (nyt laitoin tapiokaa)

1 tl leivinjauhetta

Munat ja sokeri vaahdoksi, kuivat aineet sekaan ja uuni 200 astetta . Ja se on  siinä . Täytteitä voi vaihdella niin paljon kuin mielikuvitus antaa myöden ja kääretorttu pötkön voi koristella jos sellaiseen on tarvetta. Kääretortut kunniaan 😁.

keskiviikko 16. lokakuuta 2024

 17.10.2024

 

Tehtiin eilen syysretki Koskeloon ja varmistettiin, että sinnekin saa talvi tulla. Yllätyin miten paljon oli vielä puolukoita ihan siinä meidän omalla tontillakin. Ja ovat ainakin jo kypsiä 😁.


 Poimin vain tuollaisen pienen rasian kun kotona odotti "äitien tekemä"- maksalaatikko syömistään ja tykkään sen kanssa syödä puolukoita. Mutta äkkiä olisi tosin poiminut vaikka koko ämpärillisen.

Vähän haikeaa oli lähteä kotiin kun olisi ollut kiva vielä yöpyä, lämmittää sauna.....mutta Arttu 😻odotti kotona kun ei sitä haluttu rasittaa pitkällä matkalla lyhyen oleskelun takia.

Tulisipa pian taas kevät  😊.


tiistai 15. lokakuuta 2024

 16.10.2024

 

Niin paljon kuulee moitetta terveydeshuollosta , että on ihan pakko tuulettaa myös hyviä kokemuksia. Joskus ennenkin olen todennut miten hyvin ja nopeastikin minua on palveltu meidän terveyskeskuksessa. (Ja kerran myös Jämsässä mökkiläisenä ).

Ja samoin tälläkin kertaa. Toivoin aikaa fysioterapeutille jotta saisin hyviä vinkkejä selän ja lonkkien vetreyttämiseen. Takasinsoitto tuli puolen tunnin päästä soitostani ja ajan sain seuraavalle päivälle. 

Ystävällinen, asiallinen, huolellisesti tutkiva fysioterapeutti otti vastaan ja antoi hyvät kotijumppaohjeet; juuri niitä kaipasin nyt kun tunnen olevani aamuisin jäykkä kuin rautakanki. Nyt on kaikki siis vain itsestä kiinni 😏.


Kerrassaan sujuvaa sanoisin. Ja sen myös totesin ääneen.

Tämä  runo löytyi kirjasta






maanantai 14. lokakuuta 2024

 15.10.2024

 

Tarkoitus oli kasvattaa kurpitsasta sellainen iso möhkäle josta sitten voisi tehdä kurpitsalyhdyn, mutta syystä tai toisesta se jäi aika vaatimattoman kokoiseksi. Hylkäsin lyhtyajatuksen ja otinkin sen ihan oikeaan hyötykäyttöön.

Toisesta kurpitsan puolikkaasta tuli kurpitsasäilyke jota en ole kyllä vuosiin tehnyt. Liemen tuoksu oli jotenkin kotoisan tuttu eli tuota taidettiin tehdä aikoinaan lapsuudenkodissakin.



Ja toisesta puolesta syntyi kupritsa, porkkana, sipuli, paprika-sosekeitto.

Halloween -lyhtyyn täytyy kai keksiä jotain muuta materiaalia ? 😕.

Löysin kuvan Touhulan sivuilta. Eli alkuvuosina olin näköjään saanut kasvatettua ihan kunnon kokoisia kurpitsoja🎃. Lyhtymateriaaliksi asti.

 

                                            

sunnuntai 13. lokakuuta 2024

 14.10.2024

 

Touhulasta kaikki mahdolliset kasvit  siirtyi kaupunkiin sisätiloihin. Kun en oikein mitään sellaista joka vielä kasvaa malta nakata pois. Pikkutomaattejakin tulee vielä tuosta puskasta  jokunen.

 


 Tänä vuonna kokeilen sellaista, etten vie talveksi pelargonioita pimeään tilaan vaan jätänkin ne ikkunalaudoille. Jos jaksan niitä katsella koko talven ? 😉. 

 



 


Nyt haroittavat miten sattuu , mutta leikkaan niitä matalammaksi kunhan nyt ensi kotiutuvat uuteen paikkaan.

Jospa tällä sisätalvettamisella saisi pelargoniat kukkimaan vähän aikaisemmin. Nyt alkavat kukkia niin myöhään, että paras kukinta on vasta ihan kesän lopulla. Voi olla , että on lajikkeestakin kiinni, mutta näinhän sekin asia ehkä selviää  ?


 

lauantai 12. lokakuuta 2024

 13.10.2024

 

Kauppoihin on jo ilmaantuneet joulusuklaat ja varmaan ihan kohta varmaan paljon muutakin joulutavaraa. En halua vilkaistakaan niiden suuntaan vielä tässä kohtaa. Mutta "joulun värisiä" sukkalankoja sen sijaan piti hamstrata Tokmannilta , kun muistin , että joinakin vuosina lankahyllyt ammottivat tyhjyyttään joulun lähestyessä. Punaista lankaa ei silloin löytynyt juuri mistään.

 


 Tuollainen "Nako"-lanka oli tarjouksessa eli 2 kerää 5 e. Uusi tuttavuus minulle, mutta vaikutti ihan sopivalta sukkalangalta.

Yhdet joulusukat sain jo valmiiksi  nuorta neitiä silmällä pitäen.

 

Ja  kuten hyvin tiedetään joulua voi tehdä piiiiitkän kaavan kautta, lyhyesti ja nopeasti tai voi myös olla tekemättä lainkaan ihan oman mielenkiinnon, voimien, ajan , jaksamisen mukaan. Kukin tyylillään.

Vähän huvitti kun aloitin lukemaan kirjaa "Taatelitalvi" niin kirja alkoi lokakuun toiselta viikolta eli juuri tässä ajassa mennään 😉 Tuossa kirjassa edetään siis kohti joulua ja sen reseptit ovat myös jouluisia.

 


 

 Kyseisen kirjasarjan "Sahramisyksy" on vielä lukematta 😊. Kevyttä luettavaa illassa tai kahdessa, mutta kuten taisin "Sitruunakevään" kohdalla jo todeta niin leivontareseptit oli poikkeuksellisen kivoja. Helppoja toteuttaa,  vähillä aineilla selviää ja juuri kyseiseen aikaan ajankohtaisia. Ja myös hauskasti kirjaan juoneen upotettuja. Romanttista, kevyttä,  helposti luettavaa viihdettä 💖.


 



perjantai 11. lokakuuta 2024

 12.10.2024

 

 Ja kuinkas ollakaan. Kristiina K oli löytänyt taas sellaisen haasteen, että teki mieli tarttua siihenkin.

 Eli tässä kysymys kuuluu: Kumman valitset ?  Kysymykset liittyvät matkustamiseen.

 Rinkka vai matkalaukku?

Matkalaukkuja on siunaantunut aikojen kuluessa kaiken kokoisia ja kaiken värisiä. On siis mistä ottaa 😉. Mutta ainoa ongelma on se, että pitäisi osata pakata VAIN kaikkein tärkein matkaan mukaan. Olen luonteeltani toivoton ylipakkaaja.

Rinkka/reppuaika alkaa olla jo mennyttä aikaa. Mummokärry alkaa kai kohta olla se ainut oikea 😂.

Aasia vai Afrikka ?

Ei enää kumpikaan vaan pitkien lentojen aika on auttamattomasti ohi. Hyvä kun 4-5 tunnin lennon hermot ja kroppa kestää.

Auringonnousu vai -lasku?

Auringonnousu on enempi minua kun olen aamuvirkku ja tykkään aloittaa päivän suht reippaasti, mutta kukapa ei pitäsi upeista auringon laskuista . Molempi parempi.

Kortti vai käteinen?

Sekä että ilman muuta. Ennen piti vaihtaa tulevan maan valuuttaa jo etukäteen , että pääsi kohdemaassa alkuun. Nyt kortilla selviää niin monessa paikassa, mutta onhan siitä korttimaksamisesta aina vähän huoltakin. Malesian matkan jälkeen oli Visaa yritetty vinguttaa kerran jos toisenkin, mutta säikähdyksellä silloin siitä selvittin. Luottokunta oli silloin tarkkana.

Finnair vai Ryanair?

 Aiemmmin oli vain yksi ja ainoa eli Finnair, mutta kyllä se mieli on muuttunut kun on tullut käytettyä muitakin lentoyhtiötä ja ilmassa on aina onneksi pysytty. Esimerkiksi Turkish Airlines on palvellut tosi hyvin ja moni muukin aluksi hiukan hämmennystä aiheuttaneet lentoyhtiövalinnat.

Alanya tai Fuengirola?

Kuvittelin ennen , etten koskaan matkustaisi Turkkiin ja sitten kun sain sen pään auki niin menin sinne lopulta kolmeksi kuukaudeksi ja vieläpä Alanyaan . Eli Alanya on ollut sen vuoksi jotenkin lähellä sydäntä.Fuengirola on tietysti tuttu juttu Espanjan reissuilta , mutta en ihan juuri sinne haluasi majoittua pidemmäksi aikaa. Ehkä paikka on jo vähän liiankin suomalainen 😉.

Matkamuisto vai tuliainen?

Kyllä niitä matkatulisia tuli ennen hankittua ja oli jopa vähän aina stressiä siitä mitä kivaa löytää . Jos nykyään jotain tuon tullessani niin se on usein ruokatuotteita. Eivät jää kenenkään hyllyille lojumaan...toivottavasti 😁. Mutta toisaalta on kiva kun on itsellä jotain pientä muistoa tietyiltä matkoilta. Niillä on itselle tunnearvoa.

 Junalla vai laivalla?

Kummallakaan en paljon matkustele. Laivaristeilyt on jäänyt pois siksi, että tulen turhan helposti merisairaaksi. Mutta sen verran olen junaa käyttänyt viime vuosina, että  on hienoa todeta miten paljon siistimpiä, nopeampia ja laadukkaampia junat ovat tänä päivänä verrattuna vaikkapa 70-luvun juniin.

Hattu vai aurinkolasit?

Ensimmäiset oikeat aurinkolasit ostin Karibian matkalle ja tarpeen olivatkin. Ja sen jälkeen en ole ilman juuri ollut. Siis kesällä ja matkoilla. Nyt on jo aurinkolaseissakin vahvuudet 😎. Aurinkohattu on harvinaisempi näky minun päässä. Sellainen tuntuu kuumalta ja ahdistavalta koosta riippumatta.

 Uusi maa vai tuttu kohde?

Nuorena ihmettelin usein miten toiset matkustavat vuodesta toiseen samaan maahan, kohteeseen ja jopa samaan hotelliin. Ajattelin , että onhan maailmassa niin paljon kaikkea katsottavaa.Nyt jo toki ymmärrän ihan hyvin senkin. On helppoa mennä tuttuihin ympyröihin ja jos on viikko lomaa niin voi vain olla ja rentoutua. Vähän kai samaa kuin jos menisi viikoksi mökille ?? 

Loma asunnon omistamisesta ulkomailla en haaveile juuri siksi , että se jos mikä sitoo tiettyyn paikkaan. Vuokrattavia kohteita on kyllä ihan riittämiin.



Tulikohan tätä kirjoittaessa matkakuumetta ? ehkä vähän 😉.