01.12.2024
Tein niinkuin aiemmin uhosin eli niitä nyhtökupritsa tacoja. Vähän oman pään mukaan niinkuin aina ja tällä kertaa tacokuoret olivat tuollaisia kuppeja. Mutta siis periaatteessa Strömsön ohjeen mukaan 😉.
Niitä kovia tacokuoria on vähän hankala syödä sotkematta koko lähitienoota.
Ja kun kerran kurpitsa piti ihan ostaa kaupasta niin valitsin hokkaido-kurpitsan vaikka useimmin olen ostanut myskikurpitsaa. Kokeeksi ja vaihteluksi.
Kurpitsa sai muhia kauan uunissa aiemmin muun ruoanlaiton jälkilämmössä. Pehmeäksi ja maukkaaksi. Tacomausteet sekaan ja loraus öljyä ja vielä kertaalleen uuniin.
Sitten kaikki tykötarpeet pöytään ja pikkuisen jotain muutakin 😉.
Mutta erityismaininta tulee juomasta kun ajateltiin juhlistaa tätä pikkujouluviikonloppua ja tacoista meille tuli mieleen Mexico ja tequila. Siis Alkoon mars...
Huomaa aika taidokkaat suolarenkaat shottilaseissa 😁. No; ensimmäinen ja minulle ainakin viimeinen kerta kun sitä juomaa maistan. En edes tuota pientä shottilasia saanut kumottua 😰. Ei meistä ainakaan meksikolaisiksi ole. Ja nyt minulla on kaksi asiaa joita en kerta kaikkiaan PYSTY. Toinen on siis tequila ja toinen hapansilakka 😂.
Tacot sen sijaan oli ihan hyviä kurpitsatäytteineen ; puhumattakaan pehmeistä hyvänmakuisista juustoista. Hetkeksi siis ravintosuositukset sivuun !
"Pikkujoulujuhlat" päättyivät saunomiseen eikä mistään pidemmästä valvomisesta ollut tietoakaan. Mutta nyt on sitten joulukuu virallisesti vastaanotettu ja jo aloitettukin.
Ruokahifistely näyttää toimineen, itse en rohkenisi lähteä yrittämäänkään :) Ajattelin tuota lopputulosta kun näin teidän hienot alkuvalmistelunne ja pääsit sitten samaan lopputulemaan ;D Ainoa ero meillä oli se, että uskaltauduit kuitenkin yrittämään.
VastaaPoista