sunnuntai 25. helmikuuta 2018

25.2.2018

Inhoan hiihtämistä ! Maaseudulla kansakoulussa hiihtokilpailut oli jokatalvinen riesa. Minä tanhupallomaisena tyttönä oli lähes aina viimeinen maalissa jollei jollakulla ollut katkennut suksi tai sauva 😔. Kevätjuhlassa jaettiin urheilukilpailujen palkintolusikat joita vain salaa saatoin havitella.  MUTTA eräänä vuonna järjestettiin sellainen kilpailu, että kuka taittaa koulumatkan useimmin suksilla.Tein oikein hyvän ladun peltojen poikki ja sisukkaasti suksin kelillä kuin kelillä koulumatkan. Hyvä latu pelasti minut  keväällä kun muualla oli lumi jo lähes sulanut  ja kuinka ollakaan voitin ensimmäisen (ja viimeisen) lusikan hiihdossa.Taisin kyllä jo silloin oivaltaa, että aika epäoikeudenmukainen kisa kun koulumatkat oli ihan eri pituisia,  mutta rinta rottingilla hain lusikkani joka on muuten vieläkin tallella.
Mutta ikinä en enää innostunut hiihdosta vaikka Lapin upeissa maisemissa ja hyvillä laduilla olen joitakin kertoja aikuisenakin lajia harrastanut.


perjantai 23. helmikuuta 2018

23.2.2018

Isäni tapasi vitsailla, että olin lapsena varsinainen "karkkipaperien säästäjä". Tällä hän viittasi siihen, että mielelläni keräsin kaikkea kaunista ja kiiltävää ja "tarpeellista". Tuosta ominaisuudesta on ollut sen verran hyötyä että aarteiden arkusta löytyy monenlaista lapsuuden aikaista muistoa.

Kansakoulussa eka luokalla puuhatut käsityöt: vohvelikankainen ruokaliina ja pienillä kangaspuilla kudottu matto.Ja myöhemmin hikisillä käsillä nyherretyt kaulaliina, tossut ja lapaset. Muistan miten epätoivoista kaikki oli kun ei oikein ymmärtänyt mitä piti tehdä ja miksi.Huvittaa vaikkapa tuo vaaleanpunaisen liinan kavennukset....tullut vissiin vähän kiire tai turhautuminen 😡



Onneksi Äiti ja Isoäidit olivat käteviä käsistään ja olen päässyt tuon kouluajan käsityökammon yli !

Olen myös säästänyt nukkeja jotka tosin ovat kovia kokeneita: silmäpuoli ja kädetön ja takkutukka.
Mutta kaikilla heistä on Mammani tekemät vaatteet. Hän teki taiten monenlaisia asukokonaisuuksia; harmi vain että suuri osa on joutunut hukkaan,  mutta onneksi on jäljellä sentään nämä.


torstai 22. helmikuuta 2018

22.2.2018

Penkkarit oli ja meni tänäkin vuonna. Löysin vanhasta aateiden arkusta oman penkkariasuuni liittyvän farkkutakin. Olimme sen ajan muodin mukaan Bay City Rollers- faneja ja olin väkästanyt itselleni siskon vanhasta farkkupusakasta takin ja lippishatun.Kauhulla ajattelen, että kuorma-auton lavalla palelimme niin ohuissa vetimissä mutta nuorena kai  veri kiertää reippaamin eikä onnen huumassa huomaa kylmyyttä ?


Ei ollut kovin kantaa ottava teema meidän luokan abeilla joskaan siihen aikaan kaikki oli muutenkin paljon vaatimattomampaa.Ja liekö pukeutuminen ja autoajelulutkin vallan uutta meidän pienessä lukiossa. Olimme nimittäin vasta toinen ylioppilaskokelasjoukko Halikon lukiosta.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

19.2.2018

Välillä kysyn itseltäni miksi kirjoitan blogia ja kuka niitä sitten lukee. Minulle kirjoittaminen  on jonkinmoinen päiväkirja enkä kovin pitkään mieti mitä kirjoitan vaan sen hetken mieleen pulpahtava ajatus saa sanallisen muodon. Sivuilla kävimäärä tilastoidaan eli kyllä aina joka päivä jokunen sivujani lukee.Kommenteista en välitä mutta eipä niitä kukaan kirjoitakkaan.
Omia kirjoituksia on kiva välillä itsekin selailla ja kuten aiemminkin totesin niin valokuvat ovat oikeassa asiayhteydessä ja hyvässä tallessa blogin sivuilla.
Nyt tavoitteeni on siirtää Touhulan alkutaipaleen kirjoitukset ja kuvat blogin muotoon ja se vaatii vähän tietotekniikkaa.Katsotaan kuinka käy.

Herneenversojen kasvatus kuuluu kevääseen ja kun toiset kasvustot on valmiina laitan jo toiset alulle niin on koko ajan mistä napsia 🌱

18.2.2018

Pitäisi olla tähän hetkeen tyytyväinen. Olla onnellinen siitä että maassa on rauha, on terve, oma koti kullan kallis ja läheisiä ympärillä. Että on vapaus tehdä monia asioita.
Tyytyväiset ajatukset ja onnen hetket viipyvät usein mielessä vain hetken eikä muista olla tarpeeksi  kiitollinen sitä mitä on saanut omalle osalleen.
Työssä tapaa paljon ihmisiä jotka ovat sairastuneet vakavasti tai kärsivät jatkuvista kivuista ja  terveysongelmista. Toki monenmoisia muitakin ihmiskohtaloita.Ja ahdistaa kun jollakulla ei ole varaa lääkärimatkoihin, lääkkeisiin tai vaikkapa ketään läheistä joka olisi yksinhuoltajan lasten kanssa kotona kun äiti tai isä joutuu sairaalaan. Toki sosiaalipuoli avustaa , mutta kaikki eivät edes osaa apua hädän hetkellä eikä oikean foorumin löytäminen ykskaks ole itsestäänselvää.
Mikä sitten auttaa ? Muuta en ainakaan minä osaa kuin yrittää olla empaattinen ja auttaa niissä asioissa missä nyt milloinkin  voi.Tai edes niin , että kohtaamani ihminen tuntee itsensä arvokkaaksi kaikessa kurjuudessaankin .

Lasihedelmät kuvaavat sitä elämän haurautta  jonka kuka tahansa voi joutua kokemaan missä ja milloin tahansa.

perjantai 16. helmikuuta 2018

16.2.2018

Sivusilmällä tulee seurattua uusien pienyritysten alkua. Juontaa juurensa omista lounaskahvilavuosista ? Ihmettelen suuresti miten huonosti monet uudet yrittäjät panostavat mainontaan. Ei riitä että tien vieressä on hataralla käsialalla pienellä kirjoitettu vaatimaton teksti vallankin jos on tarvis houkutella isomman tien kulkijoita.Ohi ajaessa rekisteröi ainoastaan, että jotain siinä luki.
Jotta ylität kynnyksen mennä johonkin uuteen paikkaan niin tarvitaan ihan oikea houkutin.
Toinen kerta onkin sitten jo helpompi poiketa vallankin jos saat hyvän tuotteen ja palvelun.
Luulisi nyt jokaisen ihan oiken yrityksen perustavan satsaavan myös alkumainontaan.
Sääli nimittäin , että moni innokas yrityksen perustaja joutuu luopumaan unelmastaan jo alkumetreillä kun kävijät eivät löydä perille.

Tarvitaan nyt ainakin riittävän iso ja siisti mainos oikealla paikalla.........kuten tässä kuvassa.






Ennen olivat käyntikortit tärkeä osa markkinointia ja miksei nykyäänkin hyvä tapa yhteystietojen jakamiseen.
Löysinpä vielä oman yrityksen käyntikortin ja halusin tallentaa myös  sen tähän kohtaan ; kortti oli kaksipuolinen ja Marin opiskelutyönään suunnittelema.Silloin oli vielä näköjän faxikin tärkeä kapistus.



Mukava muisto menneistä vuosista ☕



torstai 15. helmikuuta 2018

15.2.2018

Olen vallan unohtanut pakuriteen keittämisen.En kiistele sen terveellisyydestä tai mistään muistakaan vaikutuksista , mutta sen kerran kun olen sitä valmistanut olen todennut sen ihan mukavan makuiseksi; ja se on paljon sanottu vannoutuneelta kahvin ystävältä.
Purkissa oleva kääpä on sahattu Touhulan metsästä ja kuivattu leivinuuin lämmössä. Se säilyy vuosikausia ja samaa palaa voi käyttää uudelleen kuivaamisen jälkeen.

Tuollaista "puunpalaa" keitellään pari tuntia tai sitten kokkare hienonnetaan blenderissä ja saadaan vähän niinkuin murukahvia aikaiseksi.
Tee maistuu oikeasti hyvälle vaikka toiset siihen lisäävät hunajaa tai inkivääriä makua antamaan.Itse en kaipaa mitään lisämakuja mukaan.
Ja kun keittää kerralla isomman satsin niin osan voi säilöä lasiastiassa jääkaapissa ja lämmittää ja  "ottaa naukut" milloin haluaa.Päiväkahvin toisenlainen versio 😉.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

11.2.2018

Toinenkin yö meni 12 tuntia yhteensyssyyn ja se on merkki , että tauti vaatii veronsa ; tai paremminkin taistelu sitä vastaan. En tapaa käyttää särkylääkkeitä kuin vain pahimmissa paikoissa joten kaikki "poppakonstit " on nyt  kaivettu kaapista.
Yksi parhaista kotikonsteista nuhaiseen ja tukkoiseen nenään on nokkakannu.

Ensin alkuun pidin ajatusta aika ällöttävänä mutta muutaman harjoituskerran jälkeen yksnkertainen nenänhuuhtelu tuo varsin helpottuneen olon tukalaan oloon.

Ja nyt kun olen ollut sohvaperunana pari päivää on tullut katseltua paljon telkkaria. Mielessä on käynyt miten lapsuudessa oli vain mustavalkokuva ja ohjelmaa muutama tunti illassa kahdella kanavalla. Lastenohjelmia ei muistaakseni ollut montakaan mitä nyt "Lassie" on jäänyt muistoihin.

Ja ennen lähetyksiä oli aina viristyskuva ja kohinaa ja jännitystä ilmassa kirkastuuko kuva. Ja niiden kahden kanavan vaihtoon ei ollut tietenkään kake-kapulaa 😉

Sitten tuli värikuva.....monta kanavaa....videonauhurit....ja nyt voi katsella netin kautta suosikkiohjelmiaan milloin lystää jos ei loputon ohjelmatarjonta aamusta yöhön miellytä. Ja reality-ohjelmat ovat tulleet jäädäkseen.Mitähän vielä keksitään tuollakin saralla ?






lauantai 10. helmikuuta 2018

10.2.2018


Unta kellon ympäri ja herpes huulessa. Siitä voin päätellä, että jonkinmoinen flunssa yrittää saa otettaan tässä kropassa. Herpes on minulla ollut aina riesana; milloin kesällä auringosta saatuna tai muina vuodenaikoina stressistä tai muuten vain alikunnosta. Olen muutamia kertoja syönyt kunnon lääkekuurin viruksen häätämiseksi mutta näköjään kovin kauas ei tästä kehosta lähde 😔.
Katselin myös miten eri ruoka-aineet vaikuttaisivat asiaan , mutta sen selvittäminen oli jo liian monimutkaista.
Parasta lienee ottaa rauhallisesti ja yrittää saada yliote talven taudeista ! Ja pistellä hedelmiä poskeen.....


 Ja hedelmiä kuvatessa tuli mieleen muovipussi , -kassikeskustelu. Olen aina tavannut "asetella" hedelmät kulhoon heti kaupasta tullessa. Lähinnä siksi , että ne ovat mielestäni kauniita ja pöydällä "helposti napattavissa". Muovikasseja ja muovipusseja  olen aina jotenkin vieroksunut luontaisesti. Ja  tosiasiassa se on vain pienen pieni osio tätä muovisaastetta ja jäteongelmaa. Onneksi sentään kierrätys alkaa olla itsestäänselvyys kaikille ja nuorempi sukupolvi kokee se jo osana arkipäivää.Oma herääminen kierrätykseen tapahtui Touhulassa ja kompostia tehdessä. Siinä jos missä näkee luonnon kiertokulun kun jätteet maatuvat mullaksi ja uudeksi kasvualustaksi.


perjantai 9. helmikuuta 2018

09.02.2018

Olen ollut lähes koko työurani tehyläinen; ainoastaan yrittäjävuosien aikana tuli jäsenyyteen  taukoa.Nuorena olin aktiivisesti kaikessa  mukana ja jopa paikallisyhdistyksen puheenjohtajana jonkin aikaa. Kun suuhygienienistiliitto aloitti toimintansa olin siinäkin perustajajäsenenä.
Pidin toimintaa arvokkaana ja mielekkäänä.
Sitten päätin, että antaa nuorempien touhuta ja olen tietoisesti vetäytynyt kaikesta aktiiivitoiminnasta.

Nyt sitten törmäsin keikkatyöläisenä tehyn toimintatapoihin kun se julisti ylityö- ja vuoronvaihtokiellon. Ja juuri sillä tavoin keikkatyö pyörii....eli vuoroja rustataan sen mukaan kun tarvis vaatii.
Onneksi sopu saatiin aikaan vaikkakin mielestäni aivan liian laihoin tuloksin !

 Mutta näillä mennään eteenpäin.............


tiistai 6. helmikuuta 2018

6.2.2018


KIITOS kaikille Terhin nimipäivänä minua  muistaneille  !




Lapsuudessaani myös nimipäivät olivat oma tapahtumansa. Annoimme jotain pientä lahjaksi ja usein tuli vieraita kahvittelemaan ja kakuttelemaan. Sellainen ei ole enää  useimmille tänä päivänä tapana mutta ihan kiusallakin paistan nyt töihin mukaan vähän lämpimäisiä. Onpaha hyvä syy leipoa 😘,

maanantai 5. helmikuuta 2018

5.2.2018

Kotimme lähistöllä on kaunis, vanha Vanajan kirkko. Usein sunnuntaiaamuisin kirkonkellot kutsuvat Jumalanpalvelukseen juuri silloin kun kävelen kirkon ohi. Niin eilen aamunakin.


Hetken kävi mielessä, että pitäiskö mennä sisään ja katso minkälainen on tämän päivän kirkon "meno ja meininki". Jatkoin kuitenkin matkaani valokuvauksen jälkeen ......toisella kertaa. Kirkossa tulee käyty nykyään vain häissä ja hautajaisissa eikä uskonto muutenkaan pääse kovin lähelle. Ainoastaan tiukan paikan tullen.
Mutta kirkot ja hautausmaat ovat lähellä sydäntä ja usein kun poiketaa jonnekin vieraalle paikkakunnalle katsestetaan kirkko ainakin ulkopuolelta. Kirkot kun ovat nykyään auki yleisölle vain tiettyinä aikoina. Ja hautamaakävely on rauhoittavaa ja mielenkiintoista. Varsinkin vanhat haudat ammattinimikkeineen ja suuret sukuhaudat herättävät kiinnostusta.
Ja ulkomailla tulee myös miettineeksi kristinuskoa kun katselee miten lähellä ihmistä uskonto on muissa maissa ja muissa uskonnoissa. Onko niin , että uskonto tulee tärkeäksi meille useimmille vain vaikeina aikona ja hädän hetkellä ?

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

4.2.2018


Kitsas, nuuka, itara, pihi, saita, visukinttu, penninvenettyjä ja millä kaikilla sanoilla säästäväistä ihmistä kutsutaankaan Ja missä sitten kulkee raja eli mikä on sellaista kannustettavaa tervettä nuukuutta ja mikä sitten  jo hipoo sairautta ? Ja kuka säästää pakon edessä että pystyy elämään ja olemaan ja kuka nauttii lähinnä siitä että pankkitilillä on riittävästi nollia.Tai kuka on ns. "tarjoushaukka" tai "sulovilen" joka ostaa kun halvalla saa .
Taidan itse olla lähinnä  jälkimmäinen joskaan en juurikaan tarjousten perässä juokse mutta jos silmään osuu kaupassa "tarjous vailla vertaa" niin helpommin se mukaan lähtee kuin normihintainen tuote.
Mutta kyllä ne säästämisen lainalaisuudet jo lapsena opitaan. Kun kesätöitä ahertaessa sai tietyn summan käteen oivalsi aika pian ettei sellainen pieni tili pitkälle riitä.


Kyseisen säästöpupn sain lahjaksi isovanhemmilta kun täytin kymmenen ja muistan vieläkin , että pupun sisällä oli 5 markan seteli. Se miksi pupu on edelleen ehjänä kertoo sen että sen pohjassa on reikä josta säästetyt rahat saa käyttöön eli ei tainnut viiden markan setelikään kauan säästössä olla.



4.2.2018

Aamulla herätessä oli pakkasta -15 astetta ja luntakin maassa kai jo lähes polviin asti. Ensimmäinen ajatus aamukahvia juodessa on että tänään kannattaa viettää leppoisa sisäpäivä. Totuus taitaa olla kuitenkin, että "maa alkaa poltella jalkojen alla" ja on suorastaan lähes pakko lähteä ulkoilmaan kävelylle. Se on se joku ihmeellinen "happipakko" joka ajaa ulos.
Ja onhan se toki niin että mukavan kävelylenkin jälkeen olo tuhat kertaa virkeämpi. Nyt täytyy vain varustautua lukuisiin vaatekerroksiin......










Tänään kävely palkittiin myös tosi upeilla talvimaisemilla kun vastasataneen lumen vastapainona kirkas sininen taivas. Ja vaatetuskin osui kohdilleen ;ainoastaan ikuinen ongelmani on jäätyvät isovarpaat !
Nuorena tuli ahdettua liian kapeita ja korkeita talvikenkiä pakkassäälläkin ja kun riittävän monta kertaa varpaat jäätyivät ne eivät tule enää koskaan entiselleen. Toisaalta jos niin vähin vammoin nuoruudesta selvisi niin mitäpä tuosta 😊.

perjantai 2. helmikuuta 2018

3.2.2018

Minulla on selkeästi kuudenkympin kriisi ! En yhtään sure sitä , että tukka harmaantuu, näkö heikkenee, hampaat harvenee ja nivelet paukkaa mutta ikävää on se, ettei olekaan enää niin ketterä ja hoksaavainen kuin nuorempana.
Jo kansakoulussa sanoin toiveammatiksi eläkeläinen 😊 (mielestäni isovanhempien elämä oli kadehdittavan mukavaa) eli ikäihmiset ovat  minulle ollut aina ainoastaan positiivinen asia.
Sitä kautta siis ihmetetyttää tämä "kriiseily". Ja ihan kuin härnäykseksi sain tuollaisen kutsun kuuskymppisille.



Kaunis ajatus mutta jos coktailtilaisuus alkaa sunnuntaina klo 13 ja viihdykkeenä on yhden Joukon yhtye ei voi kerrassaan muuta kuin tuntea itsensä jo TOSI vanhaksi.
Mutta kuten tiedetään kaikki on asenteesta kiinni ja oma Äitikin on maailman menossa vielä täysillä mukana niin ehkä tässä vielä itselläkin on muutakin luvassa kuin eläkeläisrientoja......