sunnuntai 11. elokuuta 2024

 12.08.2024

 

Arkena meillä syödään suhteellisen yksinkertaisesti ja mielestäni myös terveellisesti. Ehkä suolaa tulee käytettyä  enemmän kuin laki sallii ? 😕mutta muuten voin kai ylpeillä että itse tehdään (hyvää)  ruokaa .

Sunnuntai on poikkeuspäivä ja silloin on jotain vähän "parempaa" ja välillä myös nähdään vähän enemmän vaivaa.

 Tein aikoinaan Espanjassa ollessa sellaista lämmintä kasvishässäkkää usein kun siellä oli niin hyvät ja halvat vihannekset talvellakin. Aina kun teen tuota samaa sörsseliä  muistelen lämmöllä sekä Espanjan että Turkin ihania vihannestoreja.

Mutta nyt siis omasta maasta 😉lehtikaalia ja kesäkurpitsaa ja tomaatteja ja sekaan punasipulia ja paprikaa kaupasta. Vähän mausteita ja helposti tosi maukas lisuke.

 


 

 Uusi tuttavuus minulle on musta riisi.Ja varsinkin sen terveellisyys.



"Musta riisi sisältää tehokkaita antioksidantteja, antosyaaneja, joita on myös muun muassa mustikoissa, marja-aroniassa ja munakoisossa – mustassa riisissä sitä on enemmän kuin mustikoissa. Antosyaanit hidastavat solujen vanhenemista ja edistävät sydämen, verenkiertoelimistön, silmien ja aivojen terveyttä."

Ja meistä maku oli parempi kun vaikkapa täysjyväriisissä eli jatkossa sen kerran kun riisiä lisukkeeksi keitän niin valita on musta riisi.

Kokonainen valmiiksi maustettu broileri sai tuunausta sen verran, että pistelin sen sisään sitruunanlohkoja ja nahan alle lisäsin maustevoita. 



Ja jäätelöä ja kahvia jälkkäriksi 😋.





2 kommenttia:

  1. Mistä tuota mustaa riisiä voi ostaa? Tuntuu hassulta lukea tuosta kasvislisukkeesta, kun itse vasta luin ne reissublogit. "Matkamuistoja" on vielä lukematta, mutta tuskin kauaa...
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ostin tuon paketin Lidlistä siellä kun oli nyt itämaiset viikot. Maksoi 2,30 e. Tuosta paketista keittää kyllä kerran jos toisenkin.
    Taisin tosiaan aika monta kertaa mainita Espanjan ja Turkin reissuilla tuon vihanneshässäkän; kun oli joka kerta niin hyvää :-)).

    VastaaPoista