keskiviikko 28. elokuuta 2024

 29.08.2024

 

Ajattelin kokkailla jotain vähän erityisempää ruokaa syntymäpäivänäni. Harvemmin nykyään edes tulee luettua uusia reseptejä saatikka tehyä niiden mukaan. Omasta päästä ja se mitä kaapista löytyy on periaatteessa arkiruoka mottoni.

Nyt kuitenkin Yhteishyvässä oli minusta hauskan ja hyvän kuuloinen kesäkurpitsafetapasta ja kun kesäkurpitsat kasvaa aika salakavalasti turhan isoiksi niin oli hyvä hukata yksi möhkäle tuohon kokeiluun.

 


 

Ostin jopa reseptissä mainitttua thai basilikaa (minulle uusi juttu) enkä muista ostaneeni vuosiin turkkilaista jogurttiakaan. Yleensä edes jonkun raaka-aineen kohdalla sooloilen, mutta tämän tein ihan justiinsa. Ja oikein hyvää siiitä kyllä tulikin. Ja se thai-basilika sopi ainakin tuohon tosi hyvin.



Yllätäen myös kesäkurpitsan tekstuuri on hyvin lähellä pastaa.

 



Jäkkäri ja kahvikaveri oli Lidlin sitruunatorttu ; Aaah 😋. Saisi se synttäri olla vaikka useamminkin 😂.

 

4 kommenttia:

  1. Myöhästyneet synttärionnittelut! Ja onnea myös siitä, että innostuit kokkaamaan ;) Minulle se on nykyään aika tervaista hommaa. Pitempään on jo tehnyt mieli täytettyjä kesäkurpitsoja. Eilen ostin ne ihan siinä mielessä, että kun on ostettu, on pakko tehdä. tänään jo siirsin ajatuksistani tuon homman huomiselle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Onnea tässä tarvitaan koko vuodeksikin :-).
      Minulla on menossa sellainen "maaninen martta-vaihe" , että tykkään leipoa, säilöä, kokkailla ja jopa järjestellä vähän kaappeja. Tämä vaihe menee taatusti pian ohi :-).
      Työssä käyvänä ei ole aikaa kaikkeen ja onneksi kaupasta saa niin paljon puolivalmista ja valmista ettei aina tarvitsekaan kokkailla aasta ööhön.Täytetyt kesäkurpitsat on kyllä vaivan väärtti.

      Poista
  2. Myöhästyneet onnittelut täältäkin!
    Olen aika huono käyttämään kesäkurpitsaa, mutta tuo ohje houkuttaa (ilman valkosipulia).

    VastaaPoista
  3. Onnittelut ei nyt ole niin päivällensä. Kiitos :-).
    Ohje oli tosiaan sen verran hyvä , että halusin tallentaa sen tähän , mutta kyllä tuollainen kesäkurpitsapasta voisi olla hyvää myös perinteisen jauheliha-tai kanasoosinkin kanssa. Nyt jos koskaan kannattaa kokeilla kun kesäkurpitsat on parhaimmillaan.
    Minulla riittää kokeiltavaa omasta takaa kun haluan käyttää ihan kaikki mitä pienimuotoinen kasvimaa ja puutarha tuottaa.

    VastaaPoista