sunnuntai 7. tammikuuta 2024

 08.01.2024

 

Harvoin vuodessa on päiviä etten pistä nenääni ulos , mutta eilen kävi niin. Pakkasta -27 astetta ja vaikka luonto oli tosi kaunis auringon paisteessa niin pakkaslukema ei juurikaan hellittänyt edes myöhemmin päivällä. Oli siis oikea kotoilu päivä. 

Mieli teki yrittää tehdä juurikin saman makuista nakkikastiketta kuin aikoinaan lapsuudessa Mammani valmisti. Keitettyjen perunoiden kanssa ; tietty.Ja onnistuinkin ihan hyvin kun jätin pois kaikki "nykyaikaiset" mausteet ja käytin vain suolaa ja pippuria ja kermaa ja voita. Aika tuhtia ruokaa, mutta sopi hyvin sunnuntain pakkaspäivään 😋. Tiikerijäätelöä jälkkäriksi. Nougat on toinen lapsuuden jäätelömaku ja kolmantena pitää mainita trio. Eipä niitä tainnut paljon muita makujäätelöitä ollakaan ?

 



 

+ Aiemmin  Rusta-reissulla tarttui matkaan kaksi euron hintaista joulukukkaa ja sain ne hyvinkin vielä virkistymään  👍.

 

 

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti