maanantai 1. tammikuuta 2024

 02.01.2024

 

Arki otetaan ilolla vastaan aina juhlien jälkeen. On kiva palata normi rutineihin ja lopettaa ensinnäkin herkuttelu ja ruveta kokkailemaan taas ihan niitä arkiruokia jotka maistuvat aina tavallista paremmilta pienen tauon jälkeen. Ja pakkasella keitot kunniaan !

Ja pakkasta todellakin on ihan riittävästi. Kaivoin Isän vanhan Halti- untuvatakin varastosta ja sillä kyllä tarkenee ulkoilla kovassakin pakkasessa. Muistutan Michelin-ukkoa mutta ei se haittaa kun ei juurikaan muita ulkoilijoita vastaan tule ja jos tulee niin ovat itsekin kääriytyneet kaiken maailman vermeisiin 😁.

 


Ulkona palkinnoksi saa ihailla kaunista luontoa ja talviauringon kajoa.

Tänään voi alkaa keräillä joulukoristeita pois ja samalla raikastaa kodin ilmettä.

-  Sähkön hinta korkea. Voi surkimus sentään kaikkia heitä joilla on pelkkä sähkölämmitys.



 

 

4 kommenttia:

  1. Meillä alkaa jo tulla kesä: aamulla oli pakkasta 27 astetta ja nyt (puoli neljältä iltapäivällä) ei ole enää kuin 23! En ehtinyt edes pilkkihaalariani esiin kaivaa ;)
    Jännitti aamupäivällä, että lähteekö auto käyntiin, että päästään kauppaan, mutta ihan hyvin se lähti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auton pyörät menevät ihan neliskanttisiksi kun on riittävästi pakkasta.Siis jos lähtee edes käyntiin☺️❄️🚗.

      Poista
  2. Arkiruuat todellakin maistuvat mainioilta jouluruokien jälkeen! Kuusi ja joulukoristeet ovat meillä vielä ...ainakin loppiaiseen asti, jos ei ylikin.
    Minulla on kaapissa ainakin 20 vuotta vanha, pitkä untuvatakkini. Ihan lähivuosina se nousi uudelleen muotiinkin ;) Käytän sitä edelleen äärimmäisen kylmältä tuntuvissa keleissä.

    VastaaPoista
  3. Minulla on aina kova kiire siivota joulu pois vaikka sitä mielelläni ensin valmistan.Hätäinen luonne 🤔.Pakkasella saa pistää päälle ihan mitä vain kunhan tarkenee😅.

    VastaaPoista