maanantai 29. tammikuuta 2024

 30.01.2024

 

Ajauduin Silmukka soikoon -blogin ja Sartsan kautta aakkostamaan asioita joista pidän. Haaste on siksikin kiva, että ei ole koskaann pahitteeksi miettiä vain juuri niitä mukavia asioita, mutta saas nähdä keksinkö jokaiseen kirjaimeen minun lempparijuttuja. No alku nyt on ihan liian helppo 😀.

A

Arttu tottakai 😻. Rakas kissaystävä.

 


 

 B

Beemin "Viimeisiä sanoja" on juuri tämän hetken ykkösbiisini. Jää tosin heti korvamadoksi kun sen kuuntelee, mutta sanoitus on ihan huippua.

 

C

Chilistä on alkanut tulla pikkuhiljaa lempimauste vaikka aika kauan kesti ennekuin Kari sai minut siitä tykkäämään ja se on  myös  kiva kasvattaa kun ei tiedä miten vahvaa siitä milloinkin tulee.

 

 

D

Dennis- pizza on nyt kyllä tosi kaukaa haettua mutta sellaisen olen syönyt Turussa nuorena tyttönä ja se oli ensimmäinen kerta kun pizzaa söin joten Dennis sana on minulle =pizza 😋.

                                      dennis-logo-web

 

E

Elokuvia katsotaan paljon; hyviä ja välillä huonojakin. Joku jää ajatuksiin pitkäksi aikaa ja vasta katsomani "Sovinto" on yksi sellainen johon palaan ajatuksissani kerta toisensa jälkeen. 

 


F

Fanitan monia muitakin asioita mutta kyllä vahvimmin taitaa tulla F=Fazer. 

 

                                           Tiedosto:Fazer logo.svg

          

G

Geisha-patukka on aina varma vainta.


H


Huilun soittoa ei voi tässä kohdassa ohittaa sillä se tuottaa lähes joka päivä iloa joskin myös harmaita hiuksia, mutta niitähän päähän mahtuu 😉.

 


 


I

Ilo on asia jota voi yrittää itsekin ylläpitää vaikkei elämä nyt yhtä iloa ja onnea voi ollakaan. Ilo, hymy ja nauru tarttuu.... 

 


 

 

J

Jälkiruoka kruunaa hyvän aterian . Aina. Ja aika usein se on = Jäätelö.

 


 

 


K

Kari on "pakko" mainita tässä kohtaa. Tuo elämään rakkautta, turvaa ja välillä vähän haastettakin. 

 

                                             

 

 

L

Lasityöt oli aikoinaan paljon aikaa vievä harrastus. Nyt kaikki työvälineet pölyttyvät Touhulassa enkä ole saanut aikaan mitään pitkään aikaan. Silti lasityö on aina lähellä sydäntä; niin lamput kuin ikkunakoristeetkin. Jospa saisin senkin vielä aloitettua uudelleen....

 



 

M

Matkustus ja muistot . Joku kai sanoisi, että kyllä matkustus aina kotiolot voittaa mutta kyllä kotona viihtyväkin virkistyy kun käy välillä jossain. Lähellä tai kaukana. Aina riittää ihmeteltävää.

 

 

                                                  



N

Nukketalo odottaa myös edelleen inspiraatiota. Pikkuisen olen alkuun päässyt enkä aio luovuttaa kun kerran olen sellaisen anteliaalta joulupukilta saanut.


                                

O


Ompelukoneeseen on minulla viharakkaus-suhde. Kun kone toimii ja kaikki sujuu niin mikäs siinä 😊.



P

Polttopuiden teko on kevään ja syksyn himohommaa. Huvi ja hyöty samassa paketissa.

 

                               

Q

 Quattro Stagioni- pizza on lähes aina takuuvarma valinta.



R

Ristikoita tehdään kumpikin ja on hauskaa huomata miten siinäkin tapahtuu jonkin tason oppimista.

 


 

S

Siskoni  on paras ja rakas 💖ja nimikin alkaa S:llä .


T

Touhula kuinkas muuten. Omaa mummonmökkiä parempaa ei olekaan.

                                  

U

Uiminen järvessä, meressä, uima-altaassa, uimahallissa. Missä vain .Ihan parasta !


                                


V

Vapaus tehdä sitä mitä milloinkin haluua. Se on sitä eläkkeellä olossa ilman muuta parasta. 


 

 

 X + Z

 

Ei tule kerrassaan mitään mukavaa mieleen noista kirjaimista vaikka kuinka pinnistelee 


Y

Yrittäjinä ollaan oltu kumpikin Kari sekä minä. Ihanaa ja haastellista hommaa mutta siinäkin aikansa kutakin. 


Å

Åbacka oli meidän lapsuuden kodin nimi


Ä

                      

 Äiti on aina Äiti 💖


Ö

ÖÖÖÖÖ. Onneksi tämä jo loppui; niin mukavaa kuin se olikin 😁 tosin jäin sen verran koukkuun etten malttanut keskeyttää vaikka vastauksia olisi voinut jatkojalostaa vaikka kuinka kauan. Ja tähän pyrin valitsemaan juuri sen sanan mikä kirjaimesta tuli ensimmäisenä mieleen. Jos alkoi kauan miettiä ei tiennyt minkä oikein valitsee.

Kiitos kivasta haasteesta  Silmukka soikoon-  ja Kukkapilli - blogit 😍. 

Tartu haasteeseen vaikka vain omissa ajatuksissasi. Tulee hyvä mieli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti