01.10.2024
Käynti Äidin luona hoitokodissa on aina kuin hyppäisi veteen.Ei koskaan tiedä miten käynti tuo tullessaan. Joskus uidaan syvissä vesissä pitkään vielä käynnin jälkeenkin ja välillä mennään suorastaan kelluen eteenpäin😊.
"Kohtele minua hyvin,sitten kun en enää muista nimeäni.
Sitten
kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.
Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen,
Sitten kun en enää ole tuottava yksilö, kohdelkaa
minua silloinkin ihmisenä.
Välittäkää minusta,
antakaa rakkautta,
koskettakaa
hellästi.
Kello hidastaa, eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan,
mutta siihen on vielä aikaa.
Antakaa minulle arvokas vanhuus.
"-Tuntematon"
Tuon runon Kari nappasi joskus "Karpolla on asiaa"-ohjelmasta jossa jo vuosikymmeniä sitten puhuttiin siitä miten vanhuksia hoidetaan huonosti hoitokodeissa. Varmaan on paljon opittu vuosien varrella ; näin ainakin uskon ja toivon. Koskettava runo 💖.
Niinpä, siinä siskokset , edelleen tunnistettavissa, katsovat luottavaisesti tulevaisuuteen . Koko elämä edessä, iloineen ja murheineen . Kiva kuva! T. Serkkusi vaimo
VastaaPoistaÄiti tapaa sanoa aina kerta toisensa jälkeen, että hän seisoo tuossa kuvassa vatsa pystyssä :-).Ja kuten totesit niin kaikki siskokset ovat ihan itsensä näköisiä tuossa kuvassa eli heidät tunnistaa oikein hyvin. Ja joka kerta Äiti osaa vielä luetella keitä kuvassa on. Ja rusetit päässä; tottakai :-).
VastaaPoistaNiin koskettava runo, toi kyyneleet silmiini.
VastaaPoistaEikä vähiten sen vuoksi, että olemme eläneet viimeiset ajat yhdessä Stanstan rinnalla - blogimaailma on empaattinen yhteisö.
Toivon, että saisin lähteä kuin Äidinäiti; kotona, äkkiä ja yllättäen, sydänkohtaukseen. Luultavasti minäkin kuitenkin "joudun" elämään pitkään vieraiden ihmisten parissa, kuten Isänäiti, kun en enää tunne läheisiäni - suren sitä jo etukäteen heidän puolestaan, vaikka ei pitäisi.
Olet ihan oikeassa siinä miten uskomattoman paljon sympatiaa ja välittämistä löytyy täältä blogimaailmasta vaikka toki vähän vääränlaisiakin kommentteja välillä joku puskee läpi.
PoistaSaappaat jalassa-lähtö olisi niin mieluinen minullekin ja sitä Isänikin aina toivoi , mutta se on se lähes ainut asia mille ei itse mitään voi.
Pitää kai vain ajatella niin, että jos itse joskus vaikkapa juuri mauistisairaana muiden hoidettavaksi joutuu niin silloin ei itse enää osaa sitä surra ja elää ihan omassa "kuplassa". Läheisiä on vain sääli ; niinkuin totesitkin ja riittääkö mistään enää hoitajiakaan sellaista hoitotyötä tekemään.....no onneksi tulevaisuudesta ei kukaan tiedä mitään varmaa. Mutta kyllä nuo kaikki asiat aina vaan päässä pyörii kun Äidin hoitokodissa käy.
Onpas koskettavan ihana runo.
VastaaPoistaNiinpä. Ja niin totta joka sana !
Poista