10.10.2024
Ehdittiin käydä juuri ennen myrskyn tuloa Isän ja isovanhempieni haudalla laittamassa niitä syyskuntoon.
Halikon kirkko on kyllä komea .
Harmillista kun matka tuonne hautausmaalle vie edestakaisin ajellen nelisen tuntia eli kovin usein ei tule haudoilla käytyä. Olisipa mukavaa jos voisi vaikka vain iltakävelyllä käydä kukkia viemässä ja pitää omaisten hautoja aina siistinä.
Se miten haluaa tulla haudutuksi on jo tässä iässä monen puheenaihe. Kun tietää ja tunnistaa elämän rajallisuuden. Minut tuhkataan ja uurna lasketaan Karin perhehautaan jos asiat menee niinkuin tässä kohtaa toivoo menevän.
Minäkin alan kääntyä tuon tuhkaamisen puoleen.
VastaaPoistaNiin asiat muuttuu pikkuhiljaa. Aiemminhan kaikki haudattiin maan multiin arkussa ja hautajaisetkin oli iso tapahtuma. Nykyään mennään ehkä vähän kevyemmin vaikka suru onkin ihan yhtä suuri.Ei ole suru eikä vainajan kunnioitus puitteista kiinni.
PoistaMinä taisin jo jossain mainitakin, että me ollaan Mursun kanssa sovittu ja Pojalle asiasta puhuttu, että meidät tuhkataan ja tuhkat... No, jos hän aikoo tämän paikan itsellään pitää, niin silloinhan hän voi/saa tuoda tuhkat tänne tontille, niin kuin Mursun äidinkin on.
VastaaPoistaMinä taidan olla hitusen kahden vaiheilla siitä haluanko että tuhkat sirotellaan vai laitetaanko maan poveen hautapaikalle. Eilen siitä justiinsa puhuttiin. Aika sen näyttää....
PoistaMinäkin valitsen tuhkaamisen. Onpa ajankohtainen aihe: äiti tuhkataan viikolla 43 eli piakkoin. Onneksi sentään siunataan ensin... ;)
VastaaPoistaKyllä blogisi seuraaminen toi tämän asian varmasti pintaan. Elät nyt niin rankkaa aikaa eikä siihen voi olla reagoimatta tavalla jos toisellakin.
PoistaVoimia Sinulle !
Kiitos paljon! ♥
PoistaTuttu kirkko "pysäytti" - usein ajellaan Halikon kautta, vesitornin ja kirkon ympäristössä pyöräilty useamminkin lastenlasten kanssa ja ihan aikuisporukallakin.
VastaaPoistaNyt on pakko kertoa tuohon maanpäällisen eloon liittyvä pöytäkeskustelu.... Ihana sanavalmis Vävy, ei ollut vielä edes vävy - sunnuntailounaalla käänsi keskustelun toiveisiin... monenmoisista toiveista puhuttiin ja sitten kysyi, että miten jatkot elämän päätyttyä - multaan vai muualle? Äitini oli tukehtua patonginpalaan... yllätti kai kysymys. Mulla on ollut mietittynä omat "jatkoni" jo pikkutytöstä saakka... en tiedä edes milloin siitä on ensi kerran tullut puhe ja sama kiehtoo näin aikuisena - varttuneempana.
Ilman muuta poltetaan ja tuhkat mereen. Siihen vävy, että käykö Karibian meri.... "Kyllä käy mikä meri vaan, Karibiankin, jos on pätäkkää sinne saakka tuhkat lennättää".
Toisen kerran juteltiin siitä mihin ja miten haluaisi kuolla.... vakavista aiheista siis keskusteltu, mutta ihan oikeat toiveet tulee vastauksena kyllä kuin apteekin hyllyltä... mukavakin, kun ei ole jäänyt ainakaan epäselväksi.
Oli kyllä aivan ihanaa järjestää ja olla aikanaan pappani hautajaisissa, jonne hän itse oli suunnitellut menuun (voissa paistetut ahvenfileet) ja musiikin... huuliharppu mies kun oli. Ovat ehkä kauneimmat ja ikimuistoisimmat hautajaiset
Halikko on minun lapsuusmaisemani; Halikon joen laidassa asuttiin. Vesitornin mäki oli suosittu seikkailupaikka ja partiota käytiin samoilla nurkilla . Paljon muistoja herättää minussa nuo vanhat lapsuuden ja nuoruuden seudut.
PoistaMinä en enää arkaile kuolemasta puhumista kun on ihan ilmiselvää , että se tulee kaikille aikanaan eli en pidä sitä mitenkään tabuna. Ja Siskoni kanssa ollaan puhuttu, että hautajaiset voi olla nykyään ihan "omanlaisetkin" eli vähän mennään sen mukaan minkälainen vainaja oli. Joskus näkee vaikkapa telkkarista , miten vainajaa muistellaan bubissa ystävien kesken; rennosti lämmöllä.
Pappasi hautajaiset menuineen ja soittoineen kuulostavat juuri vanhan ja rakkaan miehen tilaisuudelta ; hienoa kun pääsit niitä toteuttamaan. Viimeinen rakkauden osoitus.