sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

01.07.2024

Kaikki työläiset ei ilmeisesti sovi samaan työpajaan 😂. Kari meni liiteriin puuhaamaan jotakin ja samassa ampiaiset hyökkäsivät hänen kimppuunsa; puolustivat reviiriään. Ehtivät pistää häntä poskeen , käteen ja kainaloon. Tuli aikamoiset paukamat ja punotukset. 

Oli syytä käydä ostamassa varoiksi lääkettä , mutta myös ampiaismyrkkyä 😠.



Ei millään haluaisi tuhota ampparipesää, mutta jos sen olisi  antanut olla niin kohta oltaisiin oltu pulassa eikä työpajaan olisi mitään asiaa. Ja samalla huomasimme, että puuliiterissäkin kävi kova pöhinä ja sielläkin oli varsin muhkea pesä.

Pikkuisen kammoksun ampiaisia sillä nuorena tyttönä kun oli poimimassa viinimarjoja Mammani kanssa ja nostin yhtä oksaa niin ykskaks ympärillä kävi kova pörinä ja Mamma huusi, että juokse äkkiä sisään.Ampiaisia !!!! Ehdin saada monta pistoa kasvoihin ja ylävartaloon. Ja kun siihen aikaan ei ollut puhelinta eikä autoa niin minun piti lähteä pikaisesti polkemaan Jopolla kotiin ja muistan miten tuntui että henki loppuu kun naama ja kaula turposivat. Onneksi jaksoin kirkonkylälle asti ja Äiti oli kauhuissaan kirjakaupassa kun sinne ilmaannuin. Onneksi kunnanlääkäri oli paikalla ja sain sitten apuja. Mutta tuosta on jäänyt jonkinlainen kammo ampiaisia kohtaan.


2 kommenttia:

  1. Minunkin mieheni kävi tallin yläkerrassa poraamassa. Läsnä sai ilmeisesti olla, mutta melu ja tärinä olivat ampiaisyhdyskunnalle liikaa. Kaulapistos tuli.
    Joskus nurmikkoa leikatessa on pihalla ollut maamehiläisten pesä. Ne ovat melko äkäistä porukkaa.

    VastaaPoista
  2. Aika kovan ehkä allergisen reaktion Kari sai käteensä; se on vieläkin turvonnut ja punoittaa ja kutittaa. Ei pitäisi mennä luontoa häiritsemään. Maa-ampparit ; ne on tosiaan vielä ärhäkämpiä otuksia.

    VastaaPoista