tiistai 23. heinäkuuta 2024

 24.07.2024

 

Touhulassa jatkuu liiterin punamultamaalaus ja sen tieltä piti kaivaa pois yksi varsin huonosti menestynyt kukka/kasvipenkki. Kyseiseen kohtaan olen istuttanut vuosien saatossa ainakin kaksi kertaa viinirypäleen taimen, muutaman kerran ruusun ja ties mitä muuta ja kaikki ne kuolevat viimeistään talven aikana. Kun itse asiassa kuvittelin, että etelä seinustalla ja liiterin seinän suojassa olisi kelpo kasvupaikka mille vain.

Tänä vuonna tilasin ihan Ruotsista asti kukan siemeniä. Poikkeuksellisesti. Kyseistä kukkaa kehuttiin kovasti kasvien värjäyksessä ja siitä sitten innostuin.

 

 

Säästin siemenpussinkin kun ajattelin, että kerään siihen sitten kukan siemeniä tai ainakin osaan tilata lisää jos oikein kaunista väriä kukista saadaan langoille.

Ja siemenet istutin siihen mielestäni hyvään paikkaan.

Lopputulos on enemmän kuin surkea. Aluksi kasvoivat ihan hyvin, mutta sitten joku eläin niistä kiinnostui eikä juuri mitään jäänyt jäljelle 😕.

 


 

Eli kyseinen kukkapenkki sai nyt ihan suosiolla lähteä. Kun mikään kasvi tai kukka ei siinä kerta kaikkiaan viihdy.

 

 

Ja nyt liiterin ovesta puuttuu vielä se tärkeä asia; eli kranssi 😁. Työn alla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti