25.05.2024
Ruskea värihaaste poiki kivan jutun. Sukulaistätini lukee ahkerasti blogiani ja huomasi Touhulan keittiössä olevan lipaston päällä olevan suolasalkkarin.
Ja kuinkas ollakaan hän oli ostanut sen miehensä kanssa tuliaiseksi kun tulivat tapaamaan vanhempiani ensi kertaa joskus 60-luvulla 😍. Minä olen ollut silloin ehkä vielä alle metrin mittainen 😂.
Salkkari oli meillä kyllä aikoinaan kodin seinällä, mutta sitten Äitini vei sen mökille ja sieltä se sitten ajautui onneksi minulle ja Touhulaan. On aina niin mukavaa kun johonkin esineeseen liittyy jokin kiva tarina ja se lisää paljon myös sen arvoa. Pidän siitä edelleen hyvää huolta 💙.
Ihana tuo suolasalkkari! Ja ihana sen tarina - minä myös pidän tarinoista tavaroiden "takana"; niitä juuri Äidin luona kuuntelin kun siellä alkuviikon vierailin.
VastaaPoistaMeillä on itse asiassa kaksikin suolasalkkaria
- toinen taitaa olla tämän tontin vanhasta talosta ja toinen A-nopin "omia" peruja, ehkäpä hänen vanhemmiltaan, en ole varma.
Tuon sinun salkkarisi kuvio näytti niin tutulta, että pakkohan se mun oli googlettaa ja kyllä; oikein muistin 😄
Tuo sinun salkkarisi näyttää olevan Arabian Köökki -sarjaa.
Ja mitäkö se minulle kuuluu/minua liikuttaa 🤔 Noh, silloin talvella kun vietettiin sitä minilaskiaista ja pistäydyttiin Enon luona, Eno2 vaihtoi patterit kelloon ja siitä kellosta sitten juteltiin - perintökello heidän tädiltään, jonka minäkin olin pienenä tavannut. Sitä sitten ihmeteltiin ja mietittiin, että mikähän se on, kun on Arabiaa (joku sukulaisen sukulainen tms. oli siellä aikanaan töissä..). Google kertoi: kello on tuota samaa Köökki -sarjaa kuin sinun suolasalkkarisi ja siksi salkkari tuntui oitis kovin tutulta 🧡
Tarina poiki siis lisää tarinaa. Hieno juttu. Ja katsoinpa minäkin sitten paremmin tuota köökki-sarjaa ja huomasin että tuo esine on arvossaan rahallisestikin ; joskin minulle tärkeää on se tunnearvo. Ja Äitini tavaroissa oli myös tuon sarjan leikkuulauta joka sekin onneksi ihan ehjä (= käyttämätön).
VastaaPoistaEn tiedä pääsenkö itse koskaan siihen ikään , että olisin valmis myymään mitään perinnöksi saatua. Sitten kun minua ei enää ole niin toivon, että tietyt tavarat löytävät vielä hyvän kodin eikä ajaudu kaatopaikalle. Mutta silloinhan ei ole enää itse sitä näkemässä :-).Onneksi.
Olen blogissani kertonutkin, että Poika (ressu...) on "kuuluisaa" hamsterisukua: vanhempansa ovat hamstereita, kaikki isovanhempansa ovat olleet hamstereita (vain minun äitini on enää elossa ja rakastaa kirppareita ja on ottanut sijoitukseen kaikki ne minun pöllöni jotka ei tänne mahtuneet 🧡). Äitini äiti oli hamsteri ja isäni isä oli oikea hamstereiden hamsteri 😂😂
PoistaPojalla on siis melkoinen työ aikanaan, kun käy läpi meidän tavaroitamme, kun miettii mistä raaskii luopua...
Mistä sen ikinä tietää jos Pojastakin tulee ajan myötä 🐹☺️.Meillä kotona aikoinaan opetettiin että kaikkea voi vielä tarvita ja se oppi jos nyt ikinä mikään on mennyt perille 🙄🤔🤭.
VastaaPoistaSe taitaa olla jo 😊
PoistaVanhemmat ja isovanhemmat on olleet sitä ikäluokkaa kun ei oikein mitään ollut, piti käyttää monessa asiassa mielikuvitusta ja tosiaan jos jotain sai ja oli, se piti säilyttää vaikkei just silloin tarvittu, koska joskus vielä voi tarvita.
Äidillä on ollut kahdeksan sisarusta; Äiti oli vanhin, 11 v ja nuorin tätini oli 1 v, kun pappani, jota en siis koskaan ole nähnyt kuin kuvissa, kuoli. Mummu jäi 9 lapsen ja melkein valmiin talon kanssa leskeksi 33--vuotiaana. Niin vain pärjäsi kun niukasti eli ja kaiken säästi 🧡
On siinä vaan saanut olla tarkkana ja suu supussa, että ovat jotenkin pärjänneet !
PoistaMinunkin Äitini on isosta lapsikatraasta ja kun evakkona tulivat Karjalasta niin aikas tyhjin käsin tultiin; mitä nyt kahvipannu kainolassa. Ettei se ihme ole jos on osannut ja pitänyt nuukaksi ruveta.
Kyllä olisi aiemmilla sukupolvilla ihmettelemistä tästä nykyajan touhusta ja tavaramäärästä.