lauantai 18. toukokuuta 2024

 19.05.2024

 

Meidän kodin lähellä on muutaman sadan metrin päässä ravintola. Ollaan käyty siellä vuosien saatossa yhden kerran. On kai liian lähellä 😉. Kyseinen paikka on vaihtanut omistajaa monta kertaa. Eilen kauppareissulta palatessa päätimme poiketa extempore ja katsastaa miltä paikka nykyään näyttää. Tilasimme virkistävät juomat ja olisimme lähinnä uteliaisuutta katsottu ruokalistaa sillä silmällä, että kannattaako poiketa toistekin....siis sen  kolmannen kerran 😊.

Ruokalistoja ei "vielä" ollut vaan se piti katsoa puhelimesta eikä sekään sivusto toiminut kunnolla eli se ruokapuoli jäi nyt tällä kertaa hiukan hämäräksi. Minulle olisi kelvannut ihan vain Aneloselle tulostettu prittikin. Mutta se ei ole tämän jutun juuri vaan se miten kivasti ja värikkäästi oli paikka sisustettu sekä ulkoa että sisältä.



Raitamatto kutsui sisään ja oven vierestä löytyivät koirien juomakupit ja hauskat sateenvarjo kukka-asetelmat.



Ja sateenvarjokatto toi varjoa ja silmäniloa ulkoterasille



Paljon nähty vaivaa ja saatu ulkopuoli houkuttelevan näköiseksi eikä sisälläkään näyttänyt yhtään hullummalta.



Maisemista nyt puhumattakaan



Toivotaan, että nykyiset omistajat saavat paikan menestymään. Me ainakin voidaan mennä uudelleen; joskaan meidän varaan ei kannata laskea . Edelleen liian lähellä 😂.

2 kommenttia:

  1. Ompa tosiaan ihastuttava paikka! Toivottavasti saavat homman toimimaan ja ruokalistankin kuntoon. Tuossa on vähän sellaista etelänmaalaista tunnelmaa sateenvarjoineen.

    VastaaPoista
  2. Niin sitä totisesti toivoo, että ihmiset löytäisivät paikan. Kun on paljon panostettu viihtyisyyteen ja muutenkin kun paikka on upeassa järvimaisemassa. On tosi haasteellista, että vuoden tili pitää tehdä pelkästään kesäkuukausina.Siihen kai aiemmat yritykset ovat kaatuneetkin .

    VastaaPoista