perjantai 15. syyskuuta 2023

 16.09.2023

 

Touhulan tontilla kasvaa isoja puita; haapoja, koivuja, mäntyjä ja kuusia.Valtavia kooltaan. Eilen kävi metsuri katsastamassa koko hehtaarin tontin läpi ja arvio mitä kannattaisi tehdä. Olimme samoilla linjoilla , että puut ovat ihania 💚, mutta jotain olisi hyvä pikkuhiljaa tehdä.Miten ja milloin se toteutetaan jäi vielä vähän auki sillä projekti ei ole ihan helppo ei minulle henkisesti eikä metsurille teknisesti sillä ihan pelkällä moottorisahalla ei sitä hommaa voida suorittaa vaan tarvitaan oikein metsäkone mukaan hommaan ja se taas vaatii tilaa työskennellä.

Jos siihen lähdetään puuta tulee hurja määrä ja se pitää sijoittaa jonnekin kuljetusta varten ; samoin tulee valtavasti haketettavaa risukkoa. Pihakin väkisinkin myllääntyy vaikka pääosa työstä tehtäisiinkin muualla. 

Touhula on ollut tähän asti kuin lintukoto ja isojen puiden suojassa haapojen havinassa. Ja kun ollaan tien vieressä niin puut suojaa sekä ääniltä että pölyltä ja antaa myös näkösuojaa. Ja kun ollaan kulttuurihistoriallisella alueella niin ainakin julkisivun puiden kaato saattaa tarvita kaupungilta luvan. Asiaa pitää selvittää. Toki omalta tontilta saa puita kaataa, mutta tien vieressä kasvavat puut ??



 

Paljon pohdittavaa yhteen pieneen päähän 😧 joskaan ihan vielä ei voitaisikaan hommia aloittaa sillä maan pitää jäätyä ennen jotta se kantaa raskaat koneet.Siis talven hommia; joko tulevan talven tai.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti