torstai 21. syyskuuta 2023

 22.09.2023

 

En ole koskaan ollut Jari Sillanpään varsinainen fani, mutta olen toki aikoinaan nähnyt hänet livenäkin muutaman kerran. Upeasti laulaa, tanssii ja osaa ottaa yleisönsä.

Katselin "Siltsu"-dokumentin ja tuli todella onneton olo siitä miten menestyvä ihminen joutuu ihan pohjille ja tulee myös täysin syrjityksi. En tietenkään hyväksy hänen huume tai seksijuttujaan varsinkaan silloin kun lapsista puhutaan. Ja vähän  turhaa selittämisen  makua Sillanpään omissa sanoissa toki oli ja ristiriitaakin, mutta toisaalta voisiko esiintyvä taiteilija vain esiintyä ja yksityiselämä olisi sitten hänen ikioma juttunsa ?

 


 

Olisipa hienoa, jos tuollaisesta suosta voisi /jaksaisi/pystyisi nousemaan....toivotaan niin.

2 kommenttia:

  1. Katsoimme dokumenttisarjan ensimmäisen osan ja samanlaisia ajatuksia jo se herätti minussa/meissä.
    Nuorta/nuorehkoa, innokasta miestä vietiin heti alusta alkaen ja lujaa, ensimmäisessä jaksossa oli ystäviä ja assistenttia, jotka ihmettelivät "miten se jaksaa, milloin se nukkuu, miten, miten, miten" - mutta kukaan ei tehnyt mitään? Miksi? Miksi kukaan ei ottanut ja ajanut autoa keskelle metsää mökkiin ja sanonut, että sori, nyt me ollaan kolme päivää täällä ja sä syöt ja nukut - kun olet levännyt, pääset pois.
    Jälkikäteen on helppo sanoa, mutta sillä hypetyksellä mikä Jarilla oli, ei ne fanit kolmessa päivässä mihinkään olisi kadonneet. Olen niin surullinen siitä, että "koko kansan Siltsu" on unohdettu täysin, hänestä on tullut lähes yhtä inhottu ja vihattu kuin aikanaan Jammu-sedästä.

    En puolustele Siltsun tekemisiä, mutta ollaanko me suomalaiset tosiaan tällaisia, käännetään selkämme kokonaan kun ihminen tekee virheen?

    VastaaPoista
  2. 100 %:sti olen samaa mieltä kanssasi.Liika menestys on sekoittanut liian monen pään ja elämän lopulta kokonaan.
    Vuosia vuosia sitten olimme Kanarialla ja jo edesmennyt Jamppa Tuominen yritti väkisin liittyä seuraan= siipeilemään. Tuli masentunut oli kun tiesi hänenkin olleen varsinainen kultakurkku aikoinaan. Missä on silloin kaikki ystävät ja fanit ja tukijoukot kun niitä tarvittaisiin ? Surullista tosiaan.

    VastaaPoista