lauantai 2. maaliskuuta 2024

 03.03.2024

 

Kari on nyt hoitanut kauppareissut ja hänen ostoksiinsa eksyy useimmin jotain uutta ja ihmellistä. Minä kun olen pääosin sellainen perustarpeiden ostaja.

Eilen kauppakassista löytyi minulle tuntematon yrtti. Perilla eli toiselta nimeltä verigreippi.

 

 

 

 

Näin perillasta sanotaan Järvikylän sivuilla:

"Perillan raikas ja jopa hedelmäinen maku muistuttaa hieman herukanlehteä. Suomessa varsin uusi yrtti on yleinen mauste ja rohdoskasvi kiinalaisessa ja japanilaisessa keittiössä. Perillan lehdet ovat kauniin purppuraisen punaiset ja muistuttavat muodoltaan persiljaa. Perillaa voidaankin käyttää kuten persiljaa muun muassa salaateissa, keitoissa ja koristeena".

Kannattaa ostaa jos vastaan tulee.

Karilla on sellainen "Pelle Peloton"-asenne kaikkeen tekemiseen ja sellaisella kokeilumielellä hän sitten teki eilen kasvismakkaroita kaurapuurosta. Ollaan useamman kerran todettu miten kaurapuurosta saa ihan mukiinmenevää jos siihen laitta mausteeksi vaikkapa yrttejä, chilejä....ihan mitä milloinkin haluaa. Kaurapuuro itsessään ei kuulu meillä esim. aamupalalle, mutta joskus sitä on kiva syödä vähän muokattuna. Ja nyt siis makkaraksi 😉.

Massakulhon vieressä on tuollainen makkarapursotin joka on kyllä vertaansa vailla. Helposti saa suolen täytettyä; nyt oli käytössä siansuolta.

Massassa kaurapuuroon sekoitettu mausteet, yrtit, sipuli, valkosipuli, suppilovahveroita, suippopaprikaa ja yksi kananmuna. Mausteita saa olla reilusti.

 



Ja tältä ne pökäleet näyttivät ennen paistoa



Puolet laitettiin air fryeriin ja toinen puoli paistettiin pannulla voiöljyseoksella.Sekin siis vähän kokeilumielessä.



 

Kuvassa mukana myös lihakaupasta ostettu punajuurihomejuustomakkara (tuo pidempi pötkö). 

Vielä tuota ideaa pitää jalostaa ja lisätä massaan vaikkapa maizenaa jotta makkarasta tulisi vähän tiiviimpi, mutta maku oli maukas ja sehän on aina pääasia 😋. Ja hauska kokeilu.  Kaurapuurosta ON moneksi !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti