lauantai 9. maaliskuuta 2024

 10.03.2024

 

Kari on hyvä leipomaan pullaa. Kyllähän minäkin olen pullaa leiponut jo lapsesta asti, mutta lopputulos ei ole aina takuuvarma. Tässä todistusaineistoa eiliseltä. Voisilmäpullia ja korvapuusteja.

 

 




Nyt on pakkasessa vierasvaraa tai päiväkahvipullaa .

 


 Ja palaan taas lempiaiheeseeni jota ainakin kerran vuodessa kritisoin eli "huvila ja huussi "-ohjelmaan.Nyt katselin puikkkoja kilistelessä kaksi jaksoa jossa toisessa uudistettiin ville kallen piha-alue ja toisessa jaksossa nuoren perheen saunatuparakennus. Hienoa saatiin aikaan kuinkas muuten MUTTA.

Ihan hulvatonta meininkiä. Hienoa saadaan aikaan, mutta onko enää mitään järkeä siinä mitä mökillä ja mökille tehdään. Jos vaikka buljetti olisi lähes rajaton. Ja olen lopen kyllästynyt siihenkin, että on vaaleat pinnat ja sinne tuodaan sitten "maanläheiset" värit. Ei mitään uutta auringon alla.

 Jos nimittäin ajatellaan, että tavalliset mökkeilijät saisivat jotain vinkkejä omaan mökkeilyyn niin siitäkin ideasta ollaan aika kaukana. Jos vaikka Touhulan kesäbudjetti on 500 e 😄 niin täällä paukkuu vähintään 50 000 e jos edes riittää kaikkine koneineen ja työmiehineen ja laadukkaine materiaaleineen. Eikä tämä  ole kateellisen kalkatusta vaan toive siitä, että kyseinen ohjelma tuotaisiin vähän lähemmäksi meitä ihan tavallisia mökkeilijöitä.

Juu ei ole pakko katsoa.....katson kuitenkin ja kritisoin jatkossakin 😁.


4 kommenttia:

  1. täysin samaa mieltä ! t : leena

    VastaaPoista
  2. Niin kun olisi mukavaa katsoa sellaista edes vähän tavallisempaa remontointia ja pihan laittoa. Sitten kun katsoo vaikkapa suomen kauneimpia koteja ja mökkejä niin toki nekin ovat tosi tosi hienoja mutta niissäkin pistää silmään liika täydellisyys.

    VastaaPoista
  3. Myös minä olen samaa mieltä!
    Näin tuosta VilleGalle -jaksosta lopun ja kyllähän siitä hieno tuli (näin sen lopun KOLME kertaa..huoh..), ei siinä mitään. Mutta näin myös jostain jaksosta alun, siis huvilan = kesämökin jolle ei oltu tehty vielä mitään ja sen piha oli juuri sellainen kuin kesäpaikan minusta pitää ollakin. En ole varma oliko se alku tosta samasta jaksosta, mutta surku minun sitä paikkaa tuli, oli mikä oli: kaadettiin puita, tasattiin pihaa ja vaikka mitä...
    Johtuu kai siitä kun olen tottunut elämään "metsässä" 😂

    VastaaPoista
  4. Ihan sama oliko katsomasi alku ja loppu samasta kohteesta kun lopputulos on aina niin älyttömän ylenpalttinen :-).
    Mökkeily on kyllä tänä päivänä ihan muuta kuin ennen ja näköjään pitää olla kaikki samat jutut kuin kotona; joskus vähän enemmänkin ?
    Minulle se mökkeilyn huvi syntyy juuri siitä, että on alkeellista ja erilaista asumista kuin kotona. Taitaa olla katoavaa kansanperinnettä sellainen alkeellinen elämä ja mikäs siinä kukin lomailee ja elää niinkuin parhaaksi näkee.

    VastaaPoista