sunnuntai 4. helmikuuta 2024

 05.02.2024

 

Ykskaks alkoi tuntua että keväthän on jo kohta täällä. Tarvitaan vain yksi aurinkoinen plussapäivä ja sitä on jo ihan odotusta täynnä. Ja Arttukin siitä oikeasti innostui ja meni ensin makoilemaan ulos sellaiseen kohtaan johon aurinko paistoi ja lähti lopulta ihan "pitkälle" reissulle eli meni tutkimaan mitä viime näkemältä on luonnossa tapahtunut. Siitä olin kovin mielissäni sillä kyllä tuollaisen vanhan kissa kunto rapistuu väkisinkin talven aikana kun pääosin silloin vain syö ja nukkuu. Harmillista kyllä pakkanen taas kiristyy tällä viikolla ja sen myötä kissa vain käy ovella haukkaamassa happea ja kääntyy sitten takaisin. Ei pysty 🙀.

 


 

 Ja vaikka kuinka monta kertaa olen päättänyt etten laita mitään siemeniä esikasvatukseen niin eilen huomasin pistäväni chilin siemeniä multaan. Minkäs sitä itselleen  voi !!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti