lauantai 24. helmikuuta 2024

 25.02.2024

 

Päässäni oli jo pitkään pyörinyt ajatus siitä, että pitäisi tallettaa jotenkin erikseen matkamuistoja. Kahlata samalla läpi valokuvia ja liittää ne oikeisiin matkoihin ja tapahtumiiin. Ne ketkä ovat lukeneet blogejani kauemmin tietävät, että Turkin ja Espanjan pidemmistä oleiskeluista on jo omat juttunsa ; sellaiset päiväkirjamuotoiset. Ja Touhula -blogi nyt on oma tarinansa sekin 😊. Ensin kyllä ajattelin , että blogeja alkaa olla jo ihan liian kanssa, mutta totesin sitten, että ketä se haittaa.....tekstiä maailmaan mahtuu ?

Tuumasta toimeen ja sain kuin sainkin aikaiseksi "Matkamuistoja" osion ja siihen valmistui nyt kaksi ensimmäistä matkaani.Alku aina hankalin 😓.

Teknisesti olisin halunnut asetella  nämä kertomukset niin, että vanhempi on aina ylenpänä  ja siitä sitten jatkuu eteenpäin , mutten ainakaan vielä hoksannut miten se toteutan ja voiko edes niin tehdä. Mutta se on vain tekniikkaa se ja tärkeintä minulle oli saada palata ajassa taaksepäin ja kaivaa muistista kaikkea kivaa mitä matkoilla on milloinkin sattunut. Liity siis matkaseuraan 😉.




ps. kyseinen juttu  löytyy siis profiilini vierestä kuten ne muutkin blogini.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti