perjantai 23. helmikuuta 2024

 

 24.02.2024

Niin siinä TAAS kävi, että eksyttiin juuri Janakkalan kirjastoon kun siellä oli kirjamyynti loppusuoralla.Täysin mahdotonta meikäläisille ohittaa ostamatta mitään. Kassillinen siis 2 euroa.

 


 

 Upeita keittokirjoja, muutama nuottikirja ja vähän myös huumorikirjoja

 


 

Tuo kirjan kansi lupaa, että hauskaa sairaalahuumoria on luvassa 😂

 


Vaikken nyt ihan oikea martta olekaan niin otin myös vuoden -21 vuosikerran ja Äidille hoitokotiin muutaman cd-levyn.

Ne mitä ei niistä poistolaareista pelasta niin ne menevät seuraavaksi hävitettäväksi. Toki menee ne aikanaan meiltäkin, mutta sitä ennen annetaan kirjoille ja lehdille edes vielä yksi hyvä koti 😊.


 

4 kommenttia:

  1. Kiitos muistutuksesta - täytyy sanoa Äitille, että poikkeaa kirjastossa (miksei siellä Janakkalassakin, kortinhan saa sinnekin nopeasti 😊) katsomassa, oisko siellä poistomyyntiä.

    VastaaPoista
  2. Kiireeksi menee tähän poistomyyntiin ehtiä , kun kuulemma loppuu jo tulevana maanantaina, mutta ihmeen usein siellä on ollut noita viime aikoina ollut. Eli seuraavaa odotellessa :-).Me tykätään kovasti Janakkalan kirjastosta Turengissa vaikka Hämeenlinnan pääkirjasto olisi paljon lähempänä, mutta siellä on paljon kaikenlaista muuta tapahtumaa ja sen myötä hälinääkin. Tykkään jos kirjastossa on hiljaista ja rauhallista :-).

    VastaaPoista
  3. Puoli-ilmaiseksi hankituista kirjoista saattaa raaskia leikata kuvia askarteluun. T. Sartsa

    VastaaPoista
  4. Justiinsa niin ja noita Martta lehtiä ainakin voi leikellä mielin määrin.Olen vain vähän laiska askartelemaan 🤔.Ja joskus olen suunnitellut että tapetoisin Touhula mökin huussin seinät vanhoilla kirjojen sivuilla.Saa nähdä saanko koskaan aikaiseksi☺️.Hyvä on olla tavoitteita....

    VastaaPoista