sunnuntai 22. lokakuuta 2023

 22.10.2023

 

Halikossa on ollut parin viikon ajan  kurpitsaviikot 2023. 

Meidän perhe asui aikoinaan Halikon kirkonkylässä siihen asti kunnes kirjoitin ylioppilaaksi. Halikko oli ja on  pieni kylä Salon kaupungin kupeessa.

Kyseistä siltaa pitkin kuljettiin aikoinaan niin koulu- kuin  kauppamatkat.

 


 Silta on otettu kävely- ja pyörätie käyttöön vuonna 1976 kun uusi betonisilta valmistui sen viereen.

 


 



Kävely kurpitsamarkkinoille oli koristeltu moni-ilmeisin naamoin 




Ja kurpitsaa oli kasoittain !



Ja taitavasti työstettynä



Ja myös jatkojalostettuna. Makkarapaketti lähti mukaan.Maistamatta tosin vielä.



Tuo hirviö oli muovailtu styroksista. Halloween meininkiä.



Oli nostalgista käydä lapsuuden maisemissa jossa oli aika vähän tapahtunut mitään muutoksia. Sama rauha ja seesteisyys oli läsnä.

Salossa oltiin yötä



Hotelli Rockissa oltiin kun muualla ei ollut tilaa. Aika hurjaksi on vanha kaupunginhotelli päässyt taantumaan.Mutta yö nukuttiin ihan hyvin ; sehän se on pääasia. Ja löysin myös yhden kahvilan seinästä kyltin ja nyt ymmärrän miksi olen sellainen kun olen 😂.



Varsinaissuomalaista mentaliteettia 👍. Tunnustan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti