tiistai 18. heinäkuuta 2023

 18.07.2023

 

Kun tulen Touhulaan aloitan melkein aina jos sää sen sallii pihamaan "nurmikon" ajelulla. Moni on sitä mieltä, ettei mökillä saisi olla tuollaista puuhaa lainkaan, mutta minusta se on ihan mukava homma. Tunnin kun reippaasti ajelee niin piha pysyy siistinä viikon joskus kahdenkin 😉. Ei ole raskasta hommaa ja samalla tulee askeleita (joskin vähän pieniä sellaisia).

 

 


 

 Pihassa ja puutarhassa  kasvaa juuri nyt mukavasti tuollaista keltaista kasvia joka vuosi vuodelta lisääntyy; nimeä en tiedä eikä väliksikään, mutta kauniin näköistä eikä se juuri välitä vaikka joskus vahingossa sen päältä ajelee.



Toinen villisti kasvava maanpeittokasvi on itse joskus istutettu ; nyt se tosin valtaa ihan eri paikkoja kuin oli alunperin tarkoitus.


 

Suklaakirsikka tekee ensimmäistä kertaa vuosien jälkeen useampia marjoja. Yksi marja on jo liki kypsän oloinen ja yritän pitää varani, että ehdin maistamaan sitä ennen kuin joku linturosvo ennättää ensin.

 


 

Nyt on se aika kun kaikki rehottaa 😊.

4 kommenttia:

  1. Minäkin leikkasin kotona nurtsin tänään. Iso homma, mutta ihan mukavaa kuntoilua ;) en kyllä jaksaisi mökillä leikata, jos sielläkin olisi nurtsi. Onneksi on vaihtelua. Mökillä odottelee mustikkasato, jota yritän karsaasti kierrellä, kun en millään jaksaisi tällä selällä niitä kerätä. Mies sanoi, että ei tarvi kerätä, kannata sen sijaan jotakuta, joka haluaa ansaita mustikoita keräämällä. tuntuu silti pahalta, kun näkee koko ajan ne mustikat siinä vieressä.

    VastaaPoista
  2. Oletko kokeillut sellaista varrellista poimuria ? Ostin sellaisen viime vuonna (vai jo edellisenä?) ja vaikken poimurista olen ennen välittänyt niin kyllä se hommaa helpottaa. Saa seisten kauhoa. Jos nyt yleensäkään on pakko. Itse olen kyllä jo yrittänyt "rauhoittua" kaikkien marjojen suhteen :-).

    VastaaPoista
  3. En ole kokeillut varrellista. En käytä poimuria mustikoiden kanssa ollenkaan. Käsin kerään, kun inhoan sitä roskien putsaamistakin. Käsin tulee vähemmän roskia, joskin myös vähemmän mustikoita ;D

    VastaaPoista
  4. Noin minäkin ajattelin aiemmin mutta selän vuoksi sitten siirryin poimuriin ja ajattelin että helpompi istua kotona putsaamassa roskaisia marjoja kuin kontata metsässä :-).

    VastaaPoista