keskiviikko 12. heinäkuuta 2023

 13.07.2023

 

Hulvaton pyykkivuori on taltutettu. Toin Koskelosta kaikenlaista pyykättävää; lakanoita, pyyheliinoja ,pöytäliinoja ja vaatteitakin moneen lähtöön. Työvaatteita,  helleasuja verkkareista ja oloasuista puhumattakaan. 

 

                                   

 

 

Tavoitteena on pitää kaikissa kolmessa paikassa tekstiilit ja vaatteet ominaan. Sama pätee muihinkin tavaroihin. On kätevämpää , että vaikkapa sähkövispilä on joka keittiössä vaikka sitä kuinka harvoin tarvitsisi. Eikä tarvitse muistella mitä missäkin on ja mitä mahdollisesti tarvitaan.Se kieltämättä merkitsee myös tavarapaljoutta, mutta helpottaa paljon arkista (mökki/koti) elämää.


Noin periaatteessa voisi lähteä käsiveska olalla 😊. Asia joka ei koskaan tule kuitenkaan toteutumaan 😁.

 

 


 

 

 

 

2 kommenttia:

  1. Tämä ajatus oli meilläkin, kun aikanaan ostettiin kesämökki. Sen ostoa haaveiltiin ja suunniteltiin pitkään; meillä on vieläkin tallessa kirja, johon haaveet, unelmat ja suunnitelmat kirjattiin. Minä olisin halunnut heittää kirjan pois, kun mökistä tuli meille riesa, kiusa ja josta ei päästä eroon.
    Nyt kun asutaan maalla, ei tarvita mökkiä. Siellä on käynyt kolme kertaa varkaita ja sieltä on varastettu melkein kaikki ja viimeisellä kerralla se mitä ei varastettu, rikottiin ja sotkettiin. Se oli viimeinen pisara eikä Mursu enää halua edes puhua siitä.
    Kaiken lisäksi jouduttiin viimeisellä kerralla "taisteluun" vakuutusyhtiön kanssa, kun ikkunoiden ja oven korjaus kesti PUOLI vuotta heidän vuokseen - ja talvi teki tuloaan. Nyt mökki (tai siis me) odottaa, että valtio lunastaa sen...

    Sitten. A-noppi nukkui pois ja vuoden päästä Isäni. Täällä A-nopin kodissa mihin muutettiin oli kaikki ja vähän enemmänkin. Tein melkein kaksi vuotta töitä (kun ei onneksi ollut kiirettä), että kävin läpi hänen ja meidän omat tavarat läpi: mitä me tarvitsemme ja mihin viemme ne joita emme tarvitse :) Poika, ystävät, kylän koulu, toipuvat päihdeongelmaiset, kierrätyskeskukset... Niin moni sai oman osansa meidän tavaroista.
    Ja silti tavaraa on aina vaan, kerran 2-3 viikossa meillä on kassillinen tavaraa vietäväksi 4H-yhdistyksen pitämään kierrätyskeskukseen.

    Tällainen tarina tavaroista :D :D

    VastaaPoista
  2. Meidän Koskelon mökin roskat viedään keräyspisteeseen joka on ainakin näin kesäaikaan aina ihan tupaten täynnä ja siellä näyttää olevan monen "mummonmökin" irtaimistoa.Eli sitä mökkien ja vanhojen omakotitalojen tyhjäämistä sielläpäin harrastetaan runsaasti.
    Ihmeellistä se ihmisen elo ja olo, että alkumetreillä on tärkeää saada kaikkea tavaraa ja sitten ajan kanssa kaikesta ylimääräisestä tulee vain harmia.Tai viimeistään seuraavalle sukupolvelle :-).

    VastaaPoista