sunnuntai 19. helmikuuta 2023

 19.02.2023


Viikonloppuna Kouvolassa. Visiteerasimme Poikilo- talossa jossa oli aika hauska ja erikoinen näyttely.



Koiria muodossa jos toisessakin taiteen silmin nähtynä








Yllättävin  oli virkattu nainen ja koira. Kaukaa katsottuna tosi elävän oloinen.



Ja miksei läheltäkin 😂



Hellyyttävät valokuvat  joista paistaa rakkaus eläimiin. Herkistyin.





Samaisessa talossa oli myös valokuvanäyttely




Siinä minua puhutteli ainoastaan tämä iloinen kuva; muut olivat sen hetkiseen mielentilaani liian synkkiä.



Kouvolan teatteri oli järjestänyt myös oman näyttelynsä jossa pääsi tutustumaan teatterin upeisiin asuihin ja asusteisiin.







Ja olihan siellä saapasjalkakissakin 😻




Yövyimme Vaakunassa ja Poikilo- talo  sijaitsi kätevästi lähes tien toisella puolella. Sää olikin päivän ja illan aikana vähän haasteellinen,  mutta siitä huolimatta tehtiin iltakävely keskustassa ja katseltiin maailman menoa. Aamulla herätessä oli satanut varmaan yli 10 senttiä lunta. Auto hautautunut lumikinokseen 😟mutta hyvin sujui kotimatka kaikesta huolimatta. Kiva oli Kouvola 😊.

2 kommenttia:

  1. Minä en ole tuonne koiranäyttelyyn päässyt, vaikka matkaa on vain vähän ;) Teatteriosio on ollut jo pitempään, sen olen nähnyt.
    Tuossa paikallisessa hotellissakaan ei ole tullut koskaan yövyttyä ;D

    VastaaPoista
  2. Niinhän se juuri menee , että se mikä on lähellä niin se jää käymättä. Enpä minäkään käy juuri missään Hämeenlinnan tapahtumissa tai näyttelyissä. Aika kumma juttu ? Ja kukapa sitä kotinsa lähellä hotelliin menee :-)

    VastaaPoista