lauantai 11. helmikuuta 2023

 12.02.2023


Unien näkeminen on tosi mielenkiintoista. Miten asiat, ihmiset ja  tapahtumat kietoutuvat toisiinsa ja kuitenkin itse pysyy hyvin kartalla tai jos ei pysykään niin sekään ei haittaa. Painajaisia en ole nähnyt onneksi pitkiin aikoihin. 

Kari näkee usein "arkipäiväisempiä" unia joissa on hänelle tuttuja ihmisiä (jo kuolleitakin). Minun unissani on  useimmiten vieraita ihmisiä tai matkustan oudoissa paikoissa. 

Mutta unien kertominen on ihan turhanpäiväistä koska kuulija ei mitenkään voi päästä siihen erityiseen maailmaan mihin unen näkijä on itse päässyt. Sama koskee sitä tilannetta, kun toinen kertoo hyvästä kirjasta tai elokuvasta. Pitää itse lukea, kokea , kuulla tai nähdä ; sitten vasta voi tuntua joltakin.




3 kommenttia:

  1. Unet ovat nukkumisen suola. On niitä silti aika kiva ihmetellä ääneenkin, jos sattuu sellaisen myöhemmin muistamaan ;) Voi vaikka ilahduttaa työkaveria kertomalla, että hän soitti unessani tuubaa suvereenisti ;)
    Noista sunnuntaista.... Vuorotyöläiselle ei enää löydy sitä sunnuntaifiilistä, kun päivät ovat tasavertaisia töiden suhteen. Pitää yrittää etsiä tuo hetki vapaapäivistä.

    VastaaPoista
  2. Toisaalta vapaapäivä arkena saattaa olla ihan kivakin ? kun pystyy hoitelemaan asioita mutta ihan sellaiseen sunnuntaifiilikseen ei taida tiistaisin päästä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkivapaa on oikeasti kiva. Siinä tietää, että suurin osa muista ihmisistä on silloin töissä ;) Ja asioiden hoitaminen tosiaan sujuu helpommin näin.

      Poista