tiistai 14. marraskuuta 2023

 15.11.2023

 

Tampereella kävin Kalevankankaan hautausmaalla. Sinne on haudattu työkaveriystäväni 20 vuotta sitten. En ole käynyt haudalla sitten hautajaispäivän  joten minulle oli hämärän peitossa missä hauta sijaitsi. Avuksi löytyi "hautahaku". Sen avulla löysin perille hyvinkin. Kätevää.

 


 

 Sivuutin myös Juice Leskisen upean hautakiven. 

Tällä reisulla en jaksanut kävellä koko laajaa hautausmaata läpi, mutta täytynee ottaa se(kin)  kesäohjelmaan. Kuten kuvasta näkyy Tampereella oli tuossa hetkessä lunta jo ihan kunnolla, mutta kun palasin takaisin kotiin niin Hämeenlinnassa maa oli musta ja jos jotain satoi niin se oli vettä. Välimatkaa kuitenkin vain vaivaiset 80 kilometriä.

2 kommenttia:

  1. Hautahausta en ole kuullutkaan. Varmaan ihan kätevä. Joskus olen itsekin käynyt jonkun kanssa etsimässä jotain tiettyä hautaa pitkin hautausmaita.

    VastaaPoista
  2. Tosin huomasin tuota hautahakua testatessa, että kaikilla hautausmailla ei tuo haku ole käytössä.Mutta varmaan tulevaisuudessa laajenee. Varsin kätevä.

    VastaaPoista