02.11.2023
Kaikki tietää sanonnan että " on sitten mitä vanhana muistella". Se on ilman muuta hieno ajatus tulevaisuudesta ja vanhuudesta. Niin aikoinaan itsekin ajattelin. Nyt on tullut sellainen oivallus Äidin muistisairauden myötä, että eihän se niin mene. Kun ei pysty muistamaan niitä vanhoja muisteltavia asioita.
Ei muista ketkä ovat läheisiä, missä itse aikoinaan asui ja mistä pidin tai missä matkustin. On vain ahdistavaa myllerrystä siitä kaikesta josta ei saa ajatuksissaan kunnolla kiinni. Eli menneisyys ahdistaa ja tulevaisuus on hämärän peitossa eikä nykyisyyskään ole mitenkään selkeä olotila.
Äidistäni on tullut muistisairauden myötä kiltti ja nauravainen. Asia mikä on ilman muuta helpottavaa. Hän on edelleen kiinnostunut vaatteista ja osaa kommentoida vaatetustani kun siellä käyn.Kertaa kymmenen 😉eli samat kommentit kuulee kuin nauhalta kerta toisensa jälkeen.
Läheisiä hän ei muista; tuskin tietää edes kuka minä olen ja vaikka olivat naimisissa Isäni kanssa yli 60 vuotta ei Isän nimeä muista tai ei tiedä, että Isä on ollut kuolleena jo useamman vuoden.
Surullista , mutta toisaalta on pakko ajatella, että onneksi muistisairas ei ymmärrä tilaansa ja mielipahatkin unohtuu hetkessä....se on se ainoa lohtu.
En tiedä voinko verrata omaa muistin menetystäni iän mukanaan tuomaan muistisairauteen, mutta kerron kuitenkin (tai en tiedä oletko lukenut blogiani Riesasta). Sain 11 vuotta sitten pitkittyneen epilepsiakohtauksen jonka kahdesta viikosta en tiedä/muista mitään. Sen myötä muististani katosi 4-5 vuotta, täysin.
VastaaPoistaSairaalasta kotiin päästyäni katselin satoja valokuvia, kymmeniä ellen satoja kertoja, mutta ne olivat täysin yhdentekeviä. Tunsin ihmiset, osan paikoistakin, mutta en mitään, mitä kuvissa oli tapahtunut, missä tilanteissa ne oli otettu. Kuvilla ei ollut mitään merkitystä ja lopulta päädyin hävittämään ne.
Aluksi tilanne oli todella ahdistava, ja varsinkin kun niin Mursun kuin monen muunkin lause alkoi usein "sä et varmaan muista.." Se ahdisti vielä lisää, kunnes sain sanottua, että älä sano noin, kysy mieluummin "muistatko?".
Nyt vuosien jälkeen olen sopeutunut siihen, että muistot eivät palaa, ne ovat kadonneet, iäksi.
Tänään neurologilla käydessäni luin Muistiliiton Muisti -lehdestä näyttelijä Inka Kallénin (muistatko Kotikatu -sarjan?) tarinan Alzheimeriin sairastuneesta äidistään?
Juttu löytyy näköjään netistäkin
https://www.muistiliitto.fi/fi/muistiliitto/muisti-lehti/arkisto/aidin-sairaus-antoi-tyttarelle-paljon
Voimia sinulle äitisi sairauden kanssa 🧡
Olipa koskettavaa ja ikävää kuulla sairaudestasi. Miten elämä muuttuu ykskaks. Ja varmaan todella outoa ja kiusallista kun ei kertakaikkiaan muista tiettyjä asioita.Onneksi nyt voit suhteellisen hyvin ? Mutta riesa ei tosiaankaan ole mikään kiva kumppani, mutta onneksi on Mursu tukena :-).
VastaaPoistaPitää katsoa tuo muistiliiton juttu. Kyllähä Kotikadun Mirja on tuttu :-).
Kiitos Terhi ❤️ - vuosien mittaan tämänkin kanssa on jollain lailla oppinut elämään ja asioille osaa jo nauraa. Välillä väitellään hyväntahtoisesti "niin kummalla meistä se muistiongelma on" - välillä se saa lähes raivon partaalle kun etsii jotain sanaa, vaikka juuri kirjoittaessa, eikä halua antaa periksi. Kunnes on pakko...
VastaaPoistaHyvinhän ne sanat tuntuvat löytyvän👍☺️.
VastaaPoista