perjantai 8. joulukuuta 2023

 08.12.2023

 

Kotkan reissusta on kotiuduttu. Käytiin Vellamo merikeskuksessa. Siellä oli useampikin vaihtuva näyttely. "Puun vuoro", "Kohtalona Ruotsinsalmi", "Studio Leistin valokuvia" ja "Suunnistusta". Samoista tiloista löytyi myös Venehalli ja Merivartiomuseo.

Paljon kaikkea katsottavaa mutta jostain syystä kyseinen Vellamo ei tehnyt meihin kovin suurta vaikusta. Mutta toki paljon oli katseltavaa....




Tosin hienoja paattejahan siellä oli ja monenmoista  merellistä tarinaa. Mukaan mahtui myös laivakissa 😻.



Venehallissa oli perämoottoriseinä joka oli kyllä Karin mieleen



Ja löytyihän sieltä toki pari Terhi- nimistä moottoria😊.



Yövyttiin hotelli Seurahuoneella ihan keskustassa ja ihana hentoinen lumisade teki maisemasta aika vaikuttavan jouluvalaistulla kävelykadulla.




Hotelli saa kyllä erityismaininnan hienoista saunatiloista 8. kerroksessa. Upeat näkymät kaupungin ylle itse saunasta ja parvekkeelta. Pellavaiset laudeliinat ja saunatyynyt ja pisteenä iin päällä oli pukuhuoneessa jäävesikannu kylmässä. Pieniä asioita joista vaan tulee niin hyvä mieli. Asiakasta on ajateltu loppuun asti. Mennään varmasti toistekin jos niille seuduille suunnistetaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti