sunnuntai 8. helmikuuta 2026

 08.02.2026

Perjantaina vipelleettiin menemään niin monessa paikassa ja pitkään oltiin liikkeellä, että vaikka alunperin oli tarkoitus  mennä ulos syömään tai vaikka hakea noutopizzaa niin suunnitelma muuttui lennossa. 

Ja toisaalta en enää nykyään ole edes kovin innokas syömään ulkona. Kotona saa usein parempaa. Toisin sanoen tein loppujen pikapizzzan Lidlin valmistaikinasta . Siinä on siis myös tomaattikastike mukana. 

Kastiketta vähän terästin chilillä, valkosipulilla ja yrteillä, mutta sillä aikaa kun uuni kuumeni niin pizza oli paistoa vaille valmis. Ja maistui ainakin meille nälkäisille oikein hyvin.

 Lauantaina sitten herkuttelu jatkui ja kun Lidlin juustohyllystä oli lähtenyt jo aiemmin  pari erikoisjuustoa mukaan ja nyt myös uusi tuttavuus....

Ja niistä syntyi taas oikea herkkusuiden kattaus.

Carpaccio oli tosi hyvää ja paketissa oli mukana myös oliiviöljy ja juustosilppu sen päälle ripoteltavaksi.Ja kun olen laiska enkä vartavasten viitsi lähteä Alkoon punaviinin ostoon niin nyt kokeiltiin yhtä ruokakaupan versiota. Sopivan kepeää ja pehmeää (sanoo viiniasiantuntija 😂).

Lisäänpä vielä, etten ole millään muotoa Lidlin mainostaja vaan meidän kulku vie sinne pääosaksi siksi että se on meidän lähikauppa ja erityiseksi siksi, että Artun suosimaa herkkupateeta myydään vain siellä.Ja kun kauppa käy riittävän tutuksi niin silloin sieltä löytää helpommin myös ne erikoisuudet ja tarjoukset. Ja vaikka tammikuun vihannesale onkin jo takana niin selkeästi halvemmalla ostan ainakin kaikki hedelmät ja vihannekset sieltä kuin mistään muualta.

1 kommentti:

  1. Oi, mitä herkkuja! <3 Ja me ollaan menty nyt rempan aikana viikolla tulleitten ruokien jämillä. Koonti jääkaapista lautaselle, mikroon - ja suuta kohti. =) Hah! Joskus näinkin. Ei jaksa/ viitsi panostaa nyt aikaa ruoanlaittoon, saatika niitten esille laittoon.

    Lidl on meiltä niin kaukana, että sinne pitäisi mennä varta vasten. Ja muistan NYT, että siellä on jotain, mitä olisi "ostoslistalla", mutten muista mitä. Juu, tämä mun pää... Varmaan muistaisin, kun vain pääsisin hyllyjä näkemään. Toivon.

    VastaaPoista