lauantai 8. helmikuuta 2025

 08.02.2025

 Kesätyöt ja osa III. Puutarhahommat vaihtuivat yo-keväänä meijerin juustolaan. Lukukausi päättyi sen verran aikaisin, että työt pääsi aloittamaan jo toukokuun alussa. Eipä se työ yhtään helpommaksi tai kevyemmäski tullut vaikka ns. siistiin sisätyöhön pääsikin. Nykyisen mittapuun mukaan moni työtehtävä olisi varmaan kielletty tai paremmin suojattu. Pahinta oli isojen säiliöiden (kuvassa oleva) sisäpintojen  pesu juuriharjalla ja kuumalla saippuvedellä  kun jo itse säiliöön kipuaminen oli haastellista. Onneksi oli nuori ja notkea ja ehkä juuri siksi se tehtävä lankesi usein lankesi minulle.

 

 Juustoa en syönyt moneen vuoteen tuon juustolassa työskentelyn jälkeen. 

  Pelastus tuli silloisen poikaystävän kautta. Hänen isänsä oli Sinebrykoffilla pomona ja pääsin sitä kautta konttorihommiin.  No toki hetimmiten selvisi, ettei se ole oikein minua varten...numeroiden pyöritys.Mukavinta siinä oli kun asiakkaita välillä ostamassa korin limsaa tai olutta. Näki välillä ihmisiä 😉. Mutta vasta monta vuotta myöhemmin minulle selvisi, että ykkösolut ei olekaan sitä parasta eli oluiden aatelia vaan ns. pilsneriä ja vahvinta on  A-olut. Ihmettelin vain niiden hintaeroja. Vasta maailma opetti, että oluita on myös eri vahvuisia 😂.

 Ja sen verran tulotasokin kohosi, että kun Salon Centrumiin oli tullut juuri erikoisia kymmenvaihteisia käyräsarvisia polkupyöriä ja niin vain reteesti mentiin yhdessä poikaystävän kanssa ostamaan sellaiset. Vanha Joponi olikin jo ihan loppuun ajattu. Ja niillä tehtiin monia pyöräretkiä niin saaristoon kuin  Ahvenanmaallekin.

 

Kuva ei vastaa ihan totuutta , mutta samanmallinen pyörä oli....nyt en pääsisi edes satulaan 😄. 

Siihen kesään päätyi kesätyöprojektit ja syksyllä lähdin Helsinkiin töihin ja opiskeleman. Eli kesätyöt päättyivät ja alkoi se 40 vuoden ainainen kesäloman odotus 😁.

10 kommenttia:

  1. Töiden alkuvaiheessa kun tajuaisi, miltä se tuleva 40 vuotta maistuu ;D Ei enää alkujännitystä ainakaan loppumetreillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei aina tiedä mitä tuleman pitää :-).
      Vaikka työt tavallaan helpottui (fyysisesti) niin sitten siihen tulee se vastuuasia joka kuluttaa enemmän mieltä kuin kehoa. Eikä siitä niin tärkeästä perehdyttämisestä ollut kyllä tietoakaan aikaisemmin. Hypättiin vain remmiin mukaan :-).

      Poista
  2. Nauratti se ykkösolut! 😁 Kokeilin joskus jonkun kippuratankoista pyörää ja silloin se tuntui hankalalta. Leppoisaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sujuvaa sunnuntaita Sinulle !
      Tosiaan vasta sitten kun pääsi itse diskoilemaan niin siellä tajusin nuo olutjutut :-).
      Kippurasarvinen pyörä oli minulla pitkään ja kun siihen tottui ja tuli aika vaihtaa ns. normaaliin naisten pyörään niin välillä meinasin nostaa jalkaa niin kuin tuossa miesten tangossa pitää tehdä :-) ja tuntui myös että ajoi ihan liian pystyasennossa. Niinkuin tikun nokassa olisi ollut !

      Poista
  3. Hih.. Olin kilpailijan konttorissa töissä muutaman viikon, Mallasjuomalla. Joka sittemmin yhdistyi Hartwalliin ja jonka palveluksessa teki Mursu työuransa viimeiset ~25 vuotta.
    Mallasjuomalla olin ns. toimistohotellin kautta, eli olin toimistotöissä siellä missä kulloinkin tarvittiin.
    Yhden kesän olin "melkein Koffilla" minäkin 😉😄, kun oli Koffin varaston naapurissa töissä.

    VastaaPoista
  4. Mallasjuomasta tulee heti mieleen joku limppari. Ananas ?. En ole koskaan oikein oppinut limpparia juomaan. Se vain janottaa eikä vie janoa. Cokiskaan ei ole mun juttu ollut koskaan.
    No kappas vain; ollaan oltu samoissa hommissa tai ainakin samoissa "piireissä" . Minulle oli tärkeä jakso tuo konttoripesti siksi , että oivalsin miten paljon enemmän viihdyn työssä jossa tapahtuu jotain ihan konkreettisesti. Auttoi ehkä siinä ammatiinvalinnassa kun siihen aikaan ei koulussa juuri sellaiseen asiaan puututtu. Joku hakeutui sinne mihin kaverikin tai jotkut ihan muut vähäpätöiset asiat ohjasivat valintaa :-).

    VastaaPoista
  5. Mun yli 30 vuoden takainen ex oli Mallasjuomalla ensin trukkikuskina ja sitten jakeluautossa apparina. 😄

    VastaaPoista
  6. Kaikkea sitä mieleen tulee :-)

    VastaaPoista
  7. Juusto on kuitenkin palannut ruokavalioon...
    Hihittelin oluiden aatelille - minäkin ollut muuten työkeikalla
    Sinebrykoffilla... maistiaisiinkin päästiin, siellä oli hienot edustustilat.
    Ja waude... poikaystävän (Ukkokulta oli sillä nimikkeellä silloin) kanssa mullakin meni Jopo uusiksi... tai kun toisen kerran fillarin uusin samaisen Ukon kanssa, niin Åland otettiin haltuun, ihania muistoja!

    VastaaPoista
  8. Minulla poikaystävä vaihtui nopeammin kuin polkupyörä :-) . Ajelin tuolla kyseisellä käyräsarvisella monta vuotta kunnes rouvasihmisenä sitten vaihdoin rooliini sopivampaan :-)).

    VastaaPoista