tiistai 13. syyskuuta 2022

 14.09.2022

 

Aloitin hiomaan huilun soittotaitojani uudelleen soitonopettaja Idan kanssa. Hän on nuori ja innokas ja innostava ; itsekin vielä opiskelija.Vähän huvitti että ensimmäiset merkinnät nuottivihossani oli vuodelta -99 eli ennen kuin hän oli syntynyt 😊.

Hänellä on myös kissa joka pakenee sohvan alle heti kun huilukotelo napsahtaa auki eli taitaa olla yleisestikin huilun ääni liikaa monien kissojen korville. Itse pakenen kellarin kerhohuoneeseen soittamaan varsinkin nyt kun pitää yrittää tavallista enemmän harjoitella.Arttu ei nimittäin  jaksa yhtään minun musisointia ja toisaalta omaa soittamista myös haittaa jos ei voi uppoutua  siihen  kunnolla. Pitää saada päästellä täysillä 😊




2 kommenttia:

  1. Hienoa! Musiikki on suuri voimavara ja siihen pitääkin uppoutua, jos siltä kerran tuntuu. Kissoille tuo uppoutuminen on tosiaan vähän hankalaa ;D

    VastaaPoista