torstai 25. huhtikuuta 2024

 26.04.2024

 

Meillä oli eilen Artun kauhuelokuvapäivä eli imurointipäivä 😻mutta katsellaanhan me myös Karin kanssa aika paljon kaikenlaisia elokuvia. Se, että löydetään yhteinen ja molemmille sopiva elokuva teettää välillä työtä. Itse en tykkää mistään yliluonnollisista jutuista enkä kung fu-meiningistä eikä Kari jaksa välttämättä katsella romantisia draamoja. Mutta välillä käy niin, että jos vain aloittaa sisukkaasti katsomaan jotain josta ei luule pitävänsä niin yllättyykin iloisesti. Sellainen oli eilen katseltu "Apinoiden planeetan synty".

Tuota elokuvaa on tehty monia versioita ja jatko-osia ja TV-sarjakin ja siksi ajattelin , ettei se nyt voi olla kertakaikkiaan mahdoton katsottava. Otin tosin kutimen käteen jos menee oikein tylsäksi/mahdottomaksi katsoa niin katselen vain "toisella silmällä".Mutta kas kummaa ; uppouduin tarinaan ihan kokonaan ja lopuksi tirautin jopa pari kyyneltä.

 


Joskus näköjään kannattaa unohtaa ennakkoluulot .

2 kommenttia:

  1. Meillä on vähän samanlainen homma noiden elokuvien kanssa 😄
    Minä en juurikaan sci-fi elokuvista välitä, enkä sellaisista, missä on ihan pelkkää ampumista, hakkaamista, tappelemista. Mutta joskus joku elokuva yllättää..
    Tänään tulee, onko se nyt jo neljäs osa Matrix -elokuva, ja ne elokuvat menevät mulla NIIIIN korkealta yli, etten ole niistä vielä tänä päivänäkään ymmärtänyt yhtään mitään, vaikka ensimmäinen on ilmestynyt jo 25 vuotta sitten ja ihan elokuvissa sen kävin katsomassa = tekstailin vieressä istuvan likkakaverin kanssa 🤗
    Sen sijaan muutama kuukausi sitten jäin katsomaan Netflixiltä scifi -leffaa Rebel Moon - se vain tempaisi mukaansa. Ja nyt kun siihen tuli toinen osa, olihan se pakko katsoa. Ja se päättyi niin, että oletettavaa on, että jatkoa seuraa.
    Yltiöromanttisetkaan elokuvat ei enää nappaa - romantiikka ja huumori yhdessä saavat hyvälle mielelle ja silmäkulmat kosteiksi. Höpsö mikä höpsö.
    Ja vieläkään en ole katsonut yhtään James Bondia alusta loppuun ihan katsomalla - aina tehnyt samalla jotain muuta. Sivistymätönkö?

    VastaaPoista
  2. Pitääpä vilkaista millaiselta tuo Rebel Moon vaikuttaa.Ei sitä koskaan tiedä mikä vie mennessään ja Kari sanoo usein , että katsotaan nyt edes vähän aikaa....minulla menee tosin aina raja leijuvissa ihmisissä ja jos ihmisiä tai varsinkin eläimiä kidutetaan niin en kestä en.
    Romanttiset höppäelokuvat kuten myös kirjat ovat usein liian naiveja ja itsestään selviä, mutta Bridget Jones -leffat olen katsonut monta kertaa :-))).

    VastaaPoista