keskiviikko 19. kesäkuuta 2024


19.06.2024


Käytiin ensimmäistä kertaa eräässä etnisessä ruokakaupassa. Lähinnä nuuskimaan mitä on tarjolla. Tiskin luona makasi nuori mies lattialla katsomassa puhelimestaan elokuvaa. Ei reakoinut meihin asiakkaisiin mitenkään. Löysimme pari ostettavaa tuotetta ja kun menin tiskille maksamaan nuori mies mulkaisi minua ja hädin tuskin jaksoi lopettaa elokuvan ja nousta rahastamaan 😠. Toisessa tuoteessa ei ollut hintaa (viivakoodia) ja hän sanoi ettei voi myydä sitä meille. Pyysin ottamaan koodin toisesta purkista kun suht samanarvoisia olivat. Päästiin  jonkinlaiseen loppuratkaisuun ja emme ehtineet edes ovesta ulos kun poika oli jo makuulla elokuvaa katsomassa 😁.


 

Harissa on oikein hyvän makuista, mutta onneksi purkki on niin suuri että siitä riittää pitkäksi aikaa eikä tuohon kauppaan tarvitse vähään aikaan poiketa; ehkei koskaan.....ettei suotta häiritä myyjää 😉.


tiistai 18. kesäkuuta 2024

 18.06.2024

 

Niin siinä sitten kävi kuten arvata sattoikin , että joku ikävä tyyppi oli mennyt ......

 


 

heittämään hellyyttävät kivet ympäriinsä. 

Mikä ihmisiä oikein vaivaa ? Oliko ihan pakko ?

maanantai 17. kesäkuuta 2024

 17.06.2024

 

2000-luvun taitteessa on esittetty TV 2:lla "Hovimäki" -sarja. En silloin sitä katsonut, mutta Kari siitä sittemmin on puhunut, että oli hyvin tehty ja mielenkiintoinen sarja. Kun lähdin Turkkiin kolmeksi kuukaudeksi tiesin, että on hyvä olla myös jotain viihdykettä iltojen iloksi ja tilasin Yleltä tuon kyseisen sarja cd-levyinä. Ajattelin, että "paremman puuttessa" voin katsella yhden tuollaisen historiallisenkin sarjan 😊. Heti ensimmäisestä osasta alkaen jäin koukkuun. Sarjaa on tehty 4 kautta ja yhteensä 48 liki tunnin mittaista ajaksoa. Eli katsottavaa riitti 😉.

 


 Ja jostain sain päähäni, että sen voisi katsoa jopa uudelleen ja niin sitten ryhdyttiin tuumasta toimeen. Kari siirsi cd:t muistitikulle ja sitä kautta sitten voidaan katsoa ohjelma telkkarista. Ja nyt sitä on kiva katsoa yhdessä 💕.

 


sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

 

 16.06.2024

 

Hämeenlinna ansaitsee kyllä ihan erikoismaininnan uimakopeistaan. Tuollaiset hienot valokuvin somistetut kopit löytyvät ainakin Apparalta


 


ja uimahallin rannasta 



Ja miten hienoa on myös se , että nuo kopit ovat säästyneet vandaaleilta jo useamman vuoden.

Apparalla on myös upea vanhanaikainen sisäuimakoppi. Koppi on kyllä ihan väärä ; paremminkin sali 😁.Tulee mieleen ihan vanhojen tanssilavojen narikka.




Apparan kuvat olen ottanut eilen jolloin veden lämpötila 18 astetta eikä juuri muita uimareita ollut kuin sukellusoppilaita keskellä järveä.


 

Ahvenistonjärvi onkin hyvä sukellusharjoituksiin sillä syvyyttä on jo hetimmiten rannasta ja sukeltajien kohdalla kuulemma jo peräti 40 metriä 😳.

lauantai 15. kesäkuuta 2024

15.06.2024

 

Voin nyt julkisesti tunnustaa, että aikamoisen määrän kasveja olen ostanut ja istuttanut Touhulaan vuosien saatossa tietämättä tai ottamatta selvää siitä miten mitäkin pitää hoitaa tai minkälaisissa olosuhteissa mikäkin kasvi menestyy. Varsinkin alkuvuosina tuli suorastaan tuhlattua rahaa taimiin ja siemeniinkin.

Aika monta viinirypälettä olen istuttanut; kasvihuoneeseen tai taivasalle. Perennoja jos jonkinlaisia, sipulikasveja, mansikoita.....tuskin kaikkea voin muistaakaan  kun niitä ei missään enää näy 😊. Kesäkukista nyt puhumattakaan.

Nyt 17 vuoden jälkeen voin vain todeta, että se mikä kasvaa niin se kasvaa.....

 


 

 Tässä oiva esimerkki siitä kun hoksasin että pihan angervopensas kaipaa "vähän "siistimistä 😂. Kottikärryt ei meinanneet riittää eli olisi kai pitänyt hoitaa tuokin homma hiukan aikasemmin.

Toisaalta Touhulan piha on muotoutunut pikkuhiljaa omanlaisekseen. Kun aloitin siellä touhuamisen niin alla oleva alue oli täynnä pajukkoa. Sitä sitten pikkuhiljaa lähdin raivaamaan kun ei muita työkoneita ollut niin lähdin ajelemaan ruohonleikkurilla maastoa piha-alueeksi. Omena- ja luumupuut istutun sitten muutaman vuoden päästä kun aluea alkoi olla jo suht tasainen ja helpommin kuljettavissa.

 

 


 

 Olisipa ollut mukavaa jos olisi hoksannut ottaa kuvia  ihan alkuaikoina, mutta kaipa sitä  oli aina niin kiire aloittaa jokin projekti ettei juuri kuvamaan kerennyt. Mutta tämä kuva todistaa myös sen, ettei aina tarvita huvilajahuussi-tyyliin suuria maansiirtokoneita; riittää kun vain ajelee sitkeästi  ruohonleikkurilla niin hyvä tulee 😁.


 



perjantai 14. kesäkuuta 2024

 

 14.06.2024

 

Touhulassa on nyt ihan oikea telefooni 😂

 


 

Kari on ostanut tuollaisen laitteen joskus Äidilleen ja se siis toimii sim-kortilla. Ai että mihin sitä täällä tarvitaan ????

Varsinkin tällä viikolla on sää ollut TOSI vaihtelevaa ja vaatteita saa vaihtaa kuin muotinäytöksessä konsanaan. Milloin sade kastelee, milloin on kuuma ja sitten taas kylmä. Ja kas kummaa kun vaatteita vaihtaa niin se kännykkä jää usein vaihtamatta taskusta toiseen.Tai kun pihassa ykskaks tarviikin kaksi kättä niin laskee puhelimen jonnekin ja johonkin. Ja sitten alkaa taas sen etsiminen 😊. Nyt voi edes soittaa omaan puhelimeen löytämisen helpottamiseksi.

Tai jos laturi on jäänyt kotiin kuten tälläkin viikolla taas tapahtui niin on ainakin jokin luuri millä voi soittaa jos apua tarvii. Eli toisin sanoen telefooni on tueksi ja turvaksi 😉. Toivottavasti sitä ei kuitenkaan tarvita koskaan !

Mutta jos joku tänne joskus soittaa niin ilman muuta silloin pitää vastata, että: Touhulassa wanha emäntä puhelimessa 😂.

torstai 13. kesäkuuta 2024

 13.06.2024

 

Touhulan huveihin kuuluu kävely maalaismaisemissa. Hiekkateitä. Ja kauniit peltomaisemat kaverina.

 

 

Teiden varsilla kasvaa jos vaikka mitä kesäkukkia. Ja kun aloin niitä kuvailemaan tuli mieleeni koulujen entisaikojen kasvien keräys. Minä en sitä joutunut tekemään, mutta muistan toki Siskoni uurastuksen sen parissa. Kasvit kerättiin juurineen, kuivattiin ja prässättiin ja vielä liimattiin kauniisti ja nimettiin latinan kielisillä nimillä.

 

"Harvinaisten kasvien keräämisestä saadut lisäpisteet olivat saaneet koululaiset poimimaan kasveja niin ahkerasti, että lajeja oli kadonnut tietyiltä alueilta kokonaan. Lopulta kasvien kerääminen kouluissa lopetettiin Opetusministeriön ja Kouluhallituksen määräyksestä vuonna 1969".

Mutta tällaisia  kukkia tuli vastaan yhden kävelylenkin varrelta. Keräilyä sekin 😉

 

 


 Paimenmatara
Vuohenputki

Kauriinkello

Maarianohdake

 

 

 

 

 

                                                                                 Niittynätkelmä


Mäkitervakko

Puna-apila

 





                                                                                      Hiirenvirna


Rönsyleinikki



ja olipahan siellä jo metsämansikoitakin







 

En ollut koskaan kuullutkaan nimeä "niittynätkelmä" ja olin aina kuvitellut , että se on vain keltainen hiirenvirna. Ja mäkitervakkoa olen nimittänyt aina tervakukaksi; läheltä liippasi . Mutta aina oppii.