maanantai 14. elokuuta 2023

 14.08.2023

 

Lankojen värjäys jäi niin vahvasti mieleeni  itämään, että sitä oli ihan pakko alkaa kokeilla. Ensimmäisen kerran olen sitä jo suunnitellut tekeväni  nuorena tyttönä joten nyt on sitten kyllä jo korkea aika. Ohjeita siitäkin hommasta löytyy runsain mitoin ja minä luonteeni mukaisesti otin käyttöön kaikkein helpoimman 😊eli en ostanut alunaa enkä mitään muutakaan varsinaista tarviketta vaan menin ihan "luomuna".

 


 

Yhteen väriin keitin sekä kelta- että punasipulien kuoria.Yhden tein pihalta löytyneistä sienistä. Yksi sai värinsä granaattiomenan kuoresta (joka oli kyllä aika kalpea yksilö kun ei ole oikein sen aika) ja siihen sekaan krassin kukkia. Mintusta ja niistä suopayrtin kukista (mistä koko innostus sai alkunsa) syntyi yksi värisoppa.Ja kokeilin myös kahvia.


Olin kovin innoissani tästä hommasta siksikin, että liiterissä oli tuollaiset tähän(kin) hommaan sopivat työvälineet jotka ovat Mammani peruja.Ensimmäistä kertaa otin ne käyttöön .



Toisella siis tehdään kerästä lankavyyhti ja toisella taas vyyhdistä lankakerä 😉.



Pappani on tainnut nuokin hienot välineet tehdä 💓.


Keitoksia oli siis monenlaisia ja halusinkin tehdä kokeeksi ihan pienet erät jotta ensinnäkin oivallan mistä tässä on oikein kyse.



Langat olivat sitruunahappovedessä liossa jonkin aikaa ennenkuin ne upotin värikattilaan. Josta oli tietysti siivilöity ensin kaikki kiinteä aine pois. Puolesta tunnista tuntiin alle kiuhumapisteen (ettei vanutu).Minulla ei ollut muuta mittaria kuin oma sormi 😂. Annoin lankojen jäähtyä väriliemessä. Huuhtelu ja lopuksi lorautin etikkaa viimeiseen huuhteluveteen.



Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Vihreää väriä kaipaan vielä tuohon joukon jatkoksi. Sitä saattaa saada nokkosesta ja saniaisesta  joten laitoin niitä vielä likoamaan yön yli.Vihreä taitaa olla aika hankala väri jos ei käytä mitään kemiakaaleja apuna ?

Niin tai näin jäin kasvivärjäyksen koukkuun kerta laakista . Eikä se ole yhtään niin vaikeaa kuin olin luullut. Ja tosi kivaa ulkopuuhaa.


4 kommenttia:

  1. Ihania värejä!
    Taidan mennä ostamaan sen viiden kilon sitruunahappopussin jonka vastikään näin.. missähän se oli 🤔 No, Mursu muistaa 😁
    Meillä on kirjahyllyn päällä tuollaiset vyyhdinpuut, ostettiin joskus kirpputorilta. Niistä taitaa joku osa puuttua, mutta en raaskinut jättää niitä sinne silloin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos !
    Sitruunahappo käy niin moneen juttuun ja sitä on hyvä olla kaapissa aina.Tähän projektiin tarviin sitä vain ihan pienen määrän mutta jos into säilyy tohon hommaan niin pitänee säkki ostaa :-)
    Ennen tehtiin kyllä hienoja käyttöesineitä ja tuo vyyhdinpuu pyöri heti kuin itsestään vaikka oli lojunut käyttämättömänä vuosikymmeniä.

    VastaaPoista
  3. luomuvärit on niin luonnollisia, kauniita langoissa. En ole koskaan itse värjännyt muulla, kuin mehujauheella. Tuo vaikuttaa niin monimutkaiselta, että en ole lähtenyt edes yrittämään. Pelkään, että kärsivällisyyteni loppuu kesken ;D

    VastaaPoista
  4. Se on paljon paljon helpompaa kun aluksi luulee. Minusta ainakin tuntui kun luin ohjeita ettei kannata koko hommaan ryhtyä mutta ihan oikeasti helppoa hommaa. Tosian aikaahan siihen menee mutta ei koko aikaa tarvitse kattilan vieressä seisoskella.

    VastaaPoista