perjantai 30. joulukuuta 2022

 31.12.2022


Tänään on aika summata mennyt vuosi 2022

Viheliäinen korona tuli sairastettua keväällä ja selkäkipu yllätti loppuvuodesta, mutta muuten onneksi aika tasaista terveys/sairausrintamalla. Taysin käynnit tosin jatkuivat ja jatkuvat vielä ensi vuoden puolellakin mutta olen sen verran kauan käynyt siellä ( 4 vuotta) että niitä ei nyt enää lasketa 😉.

Äidin pääsy hoitokotiin oli tämän loppuvuoden huippu tapahtuma josta ei voi muuta kuin iloita. Hänet saatiin turvaan ja vieläpä mukavaan paikkaan. Aikamoinen urakka saatiin päätökseen. Ja Äiti on nyt tyytyväinen oloonsa ja se on pääasia.

Eläkkeelle siirtyminen oli minulle yksi tärkeä tapahtuma syyskuussa. Nyt rahaa tulee tilille vaikkei tekisi mitään 👍. Ja töitäkin voi vielä tehdä jos haluaa ja jaksaa. 

Karista olen onnellinen ja kiitollinenkin. Turhista ei tarvitse riidellä ja kun toisemme tunnetaan hyvin niin arki sujuu tasaiseen tahtiin. Tunnen oloni rakastetuksi 💖.

Arttu-kissakin on vielä osa meidän jengiä. Vanhuus sitäkin jo vaivaa, mutta kun saa päivät syödä ja nukkua niin yöllä sitten on jo virkeämpi ja puuhakkaampi 😟.

Mennyt vuosi on ollut ihan hyvä enkä tulevalta sen kummempaa osaa toivoakaan. Mutta  jos jotain tulevalta vuodelta uskallan toivoa terveyden lisäksi niin olisi kiva jos matkustuskärpänen purisi sen verran lujaa , että saisi lähdettyä reissuun....ihan ulkomaille asti 😊.

Hyvää UUTTA VUOTTA 2023 !




2 kommenttia:

  1. Vaikutat onnelliselta elämäntilanteessasi :) Toivon sinulle kaikkea hyvää myös tulevalle vuodelle :)

    VastaaPoista