maanantai 12. joulukuuta 2022

 13.12.2022


Äitimme on ollut nyt viikon hoitokodissa. Matka sinne on ollut pitkä. Ihan jo konkreettisestikin Salo-Hämeenlinna osuus ei ole koskaan tuntunut yhtä pitkältä mutta myös henkisesti matka Äidin omasta kodista hoitokotiin on tuntunut omaisista pitkältä ja mutkikkaalta.

Äiti on viihtynyt hoitajien mukaan hyvin ja on aktiivinen ja iloinen. Eilen hän jo itse kysyi minulta , että pitääkö hänen lähteä täältä pois vai voiko hän jäädä tänne vielä. Lupasin hoitaa asiaa niin , että saa jäädä 😊.

Tuli ihan onnellinen olo siitä, että oikeanlainen paikka on löytynyt ja myös saatu  hänelle ja Äiti saa elellä nyt turvallisessa ympäristössä. Surullista tokikin, mutta silti niin vääjäämätöntä.





Tärkeää on , että on seuraa ja ihmisiä ympärillä auttamassa tarvittaessa. Uskon , että sillä on jopa merkitystä siihen miten sairaus etenee. Jos ihminen kokee olevansa hyvässä hoidossa niin voimavaroja saattaa jäädä paremmin johonkin muuhunkin toimintaan ? 


2 kommenttia:

  1. Varsin mukavaa kaikille osapuolille, että äitisi on viihtynyt ja kotiutunut noin hyvin. Tärkeintähän on kuitenkin se hänen oma tuntemuksensa, jonka myötä muutkin voivat huokaista helpotuksesta.

    VastaaPoista
  2. Äidin oma koti unohtuu päivä päivältä ja se on hyvä asia. Elämä on tässä ja nyt ja tärkeintä on , että se nyt juuri tuntuu hyvältä. Meillä kaikilla :-)

    VastaaPoista