27.03.2025
Sartsa niin värikkäästi ja mukaansa tempaavasti kirjoitti työurastaan. Sekä kesätyöistä että niistä seuranneesta pitkästä työurastaan. Ja tuo postaus jäi pyörimään omaan päähän niin vahvasti, että päätin muistella myös omia työkuvioita. Osaa on tullut muisteltua jo tässäkin blogissa aiemminkin , mutta kertaus on...😍. Lukee ken jaksaa; on muutenkin mottoni 😉.
Lähdin Helsinkiin poikaystävän kanssa ylioppilaaksi päästyäni. Hän aloitti tekussa ja minä menin perheeseen kahden pienen pojan lastenhoitajaksi. Saimme asunnon (ison kaksion) Leppävaarasta työsuhde-etuna ja se oli siihen aikaan iso asia. Kun toinen hoitopojistani kuoli vakavaan sairauteen 😭oli edessä valinta :joko koulu tai töihin meno.Poikien äiti oli ammatinvalintapsykologi ja hän suositteli sairaanhoitoalaa minulle. Ihan kaikkien aikojen ensimmäinen välinehuoltaja-kurssi alkoi juuri sopivasti ja pääsin aloittamaan sen. Puoli vuotta kurssi kesti ja sen jälkeen sain paikan Tikkurilan elintarvikelaboratoriosta. En viihtynyt juurikaan koeputkiloiden pesussa ja välillä joutui myös maistelemaan ja haistelemaan vaikkapa makkaroita; aistinvaraista arviontia 😖.
Muistan erityisen hyvin miten istuin opiskelija-asuntomme keittiön pöydän ääressä täyttämässä yhteisvalintakaavaketta (oli juuri silloin tullut käyttöön). Ja vaikka lastentarhaopettajan työ veti puoleensa niin silti ruksasin ykkösvaihtoehdoksi hammashoitajan. Olihan supersuosittu laulaja Einikin hammashoitaja 😁 ja ajattelin , että se olisi sellainen siisti päivätyö. Hammaslääkäriä olin aina kammoksunut , mutten antanut sen haitata. Pääsykoneet oli koko päiväinen piina , mutta valituksi tulin ja vuoden opinnot Tukholmankadulla Helsingissä alkoivat. Puolen vuoden opiskelun jälkeen siirryttiin vastavalmistuneeseen hammaslääketieteen laitokselle Mannerheimintien loppupäähän. Siellä päästiin avustamaan erikoishammashoitajaopiskelijoita ja silloin jo päätin, että tuota minä haluan jatkossa tehdä.
Poikaystävä valmistui yhtaikaa ja muutimme Saloon jossa aloitin urani hammashoitajana. Terveyskeskuksessa jossa oli pääosin lapsipotilaita. Olin välillä myös se fluoritäti joka pisti koululaiset tekemään vastaanotolla plakkivärjäyksiä. Se oli siihen aikaan uutta ja ihmeellistä ja siitä tehtiin jopa juttu sanomalehteen ihan kuvani kanssa 😉. Viihdyin ihan mukavasti siinä hommassa, mutta oli ihan itsestään selvää, että haluan jatkaa opiskelua. Kun vaaditut kaksi vuotta työssäoloa tuli täyteen niin Kuopiossa alkoi erikoistumiskoulutus ja kun sinne pääsin aika tiukkojen pääsykokeiden jälkeen en hetkeäkään epäillyt vaikka monia haasteita tulikin vastaan niin asunnon löytymisessä kuin se, että kissani Roope piti ottaa matkaan mukaan. Teoriatuntien jälkeen oli myös todellla pelottavaa aloittaa kliininen potilastyö. Kädet täristen , niska mutkalla 😂.
Ensimmäinen erikoishammashoitajan virka löytyi Pöytyältä ja sinne siis....paljon valistustyötä ja vain hippusen verran potilastyötä. Paljon kulkemista maaseudulla paikasta toiseen ja sen vuoksi oli myös siinä sivussa ajettava ajokortti. Haasteita monenlaisia. Vanha auto, vähän ajokokemusta, talvikelit, vieraat paikkakunnat ja olin muutenkin kuitenkin vastavalmistunut. Ja eniten kuitenkin huolestuin siitä miten vähän sain tehdä sitä minulle mieluisempaa potilastyötä. Eli uutta matoa koukkuun....
Tampereella sitten aloitin työn kahden hammaslääkärin palkkaamana. Sain oman vastaanoton ja potilaita oli niin paljon kuin jaksoin tehdä. Oikein hyvä oppimispaikka kaikella tapaa. Välillä sain lisäoppia kuuluisalta arvostetulta parodontologilta ja tunsin olevani oikeassa paikassa.
Sitten erikoishammashoitajan titteli vaihtui hammashuoltajaksi ja sitä varten järjestettiin puolen vuoden hallinnollinen koulutus Lauttasaaressa ja siitä tuli mukavaa lisäbuustia . Mutta vuosien saatossa alkoi mielessä herätä ajatus, että pitäsikö sitä sittenkin vielä tehdä jotain muutakin. Vaarallinen ajatus sikäli, että minulla oli todella hyvä työpaikka kaikkine etuineen ja työkavereineen. Olin myös vahvasti mukana eri yhdistyksissä ja mukana mm. perustamassa Tehyn suuhygienisti -yhdistystä ja olin paikallistasolla kauan siinä vetäjänäkin. Mutta sielu ei antanut rauhaa sille levottomuudelle joka oli ilmassa ja kun erään kerran kävin katsomassa Nanna Suden näyttelyä sain siitä jotain ihan mullistavaa voimaa. Kävelin kotiin ja sanoin, että nyt sanon itseni irti ja etsin ihan uusia kuvioita . Kiitos Nannan näyttelyn.
Ei mennyt ihan helpoimman kautta sitten uuden uran valinta. Ajatus oli perustaa oma pitopalvelu sillä olin jo jonkinaikaa tehnyt monenlaista tarjottavaa ystäville ja tuttaville. Ongelmana oli löytää sille työlle sopiva paikka. Ja kun sellaista ei vain tullut vastaan päätin käyttää aikani hyödyksi ja menin kokkikouluun.Sieltä olisi valmistunut suurtalouskokiksi. Ongelmana oli nuoret opiskelijat joita koulutus ei juuri kiinnostanut; olivat vain häiriöksi ja ehkä olin muutenkin jo liikaa nähnyt että olisin pitkän päälle jaksanut tunneilla istua. Mutta sattui niin kivasti, että kuulin käytävällä yhdestä myynnissä olevasta lounaskahvilapaikasta ja menin sitä sitten opettajalta kyselemään. Hän sanoi , ettei se ole sinulle kun olet vasta aloittanut 😁, mutta antoi kuitenkin tiedot ja siitä se sitten uusi ura urkenemaan. Minusta tuli samantein lounaskahvilayrittäjä ja samalla minulla oli oma paikka jossa voisi harrastaa myös sitä pitopalvelua. Olin onnessani !!
Pidin tosi tosi paljon tuosta työstä. Se oli rankkaa ja raadollista , mutta aah niin ihanaa. Herätyskello pirisi aamuisin neljän jälkeen (aamuvirkullakin on rajansa) ja valot sytytin kahvilaan puoli kuusi. Leipomosta olin hakenut jo tuoreet pullat ja sämpylät. Kuudelta ensimmäiset asiakkaat saivat kahvinsa ja sämpylänsä. Ja siinä sivussa sitten alkoi se lounasruoan valmistaminen. Tarjolla oli aina lounaslistan mukaisesti valittavana lämmin pääruoka tai keitto tai ruokaisa salaatti. Salaattikärry tietysti ja ruokaleipää leivon itse joka päivä. Aluksi kahvila oli auki ma-pe klo 6-19 , mutta nipistin jonkin ajan kuluttua aukioloaikaa tunnilla , kun lopputyötkin veivät aikaa. Ensin tein lähes kaiken itse, mutta ensin tuli palkkalistoille siivousapu ja myöhemmin muitakin. Piti laajentaa kerran jos toisenkin ja kun väki lisääntyy niin murheetkin lisääntyy. Viikonloppuisin tein niitä pitopalvelukeikkoja ja iltaisin kokoustarjoiluja. Nyt vähän hengästyttää kun tätä kirjoitan, mutta sitä jaksaa kummasti kun tekee sellaista hommaa joka tuntuu omalta.
Jossain vaiheessa huomasin heräileväni aamuyön tunteina ja stressiä alkoi olla liikaa. Viikonloppuisin oli paljon kirjanpitohommia ja laskutettavaa ja piti myös keksiä seuraavan viikon ruokalistat ja hoitaa tietysti myös kaikki tilaus- ja tukkuasiat. Ja ne pitopalvelukeikat. Pyrin pitämään sunnuntai iltapäivän ja illan vapaata työasioista ja usein vuokrasin jonkin kivan elokuvan, mutten nähnyt alkua pidempään kun olin nukahtanut sohvalle. Tiesin ettei sillä tyylillä kovin pitkään voi mennä. No...meni kuitenkin melkein viisi vuotta kunnes järki sanoi, että nyt kannattaa antaa jonkun toisen jatkaa ja myin rakkaan yritykseni pois. Kova pala, mutta viisas valinta.
Sain viettää kaikki käyttämättömät lomat ja vapaat ja yhden kesän loikoilin vuokramökissä ja keräsin voimia. Ostin sitten Touhulan ja aloitin reippailla sitä , mutta jotakin uutta työkuviota piti kuitenkin keksiä. Näin ilmoituksen osastonsihteerikoulutuksesta. Vuoden kestävä ja sinne pääsin mukaan. Ja tuon kurssin kautta avautuivat ovet sairaalamaailmaan; ensin kurssin kautta työharjoitteluun ja siitä saman tein työntekijäksi. Pelottava ja haastellinen , mutta varsin avartava kokemus sujahtaa sairaalamaailmaan. Olin korvapolilla, leikkaussalissa, synnytyssalissa, ortopedian polilla ja suurimman osan aikaa kirurgian polilla. Aikamoisia muutoksia elettiin niinäkin vuosina ja paperiset potilaskansiot vahtuivat tietokoneelle tallennettavaksi tiedoiksi ja koko ajan piti opiskella myös jotain uutta. Mutta todella paljon opin noina vuosina eri sairauksista, hoitomuodoista ja muutenkin kaikista sairaalamaailman kiemuroista.
Suusairauksien osastonhoitaja sai kuulla suuhygenisti taustastani ja kun heille perustettiin uusi toimi hän sai houkuteltua minut siihen hommaan. Ympyrä alkoi sulkeutua ; tosin vain hetkeksi sillä aika pian totesin, ettei se homma ollut enää minua varten. Mielestäni minulle loppuun koluttu. Mutta lupauduin kuitenkin tekemään iltapäivystysvuoroja , sillä niihin oli vaikea löytää tekijöitä. Jäin siis keikkalaiseksi. Iltatyö ei tosin ollut oikein minulle sopivaa kun olen niin iltauninen ja päivystysvuorot saattoivat venyä välille ei nyt ihan puolelle yön, mutta myöhään kuitenkin. Ja ennenkuin olin kotona ja saanut mielen rauhalliseksi kaiken hösäämisen jälkeen niin uni ei tullut ja seuraavan päivän oli tosi väsähtynyt; suorastaan koomassa.
No eläkeikä minut sitten pelasti 😉 ja vaikka tein vielä jonkin aikaa niitä keikkojakin kun tarvetta kerran oli kunnes oivalsin, että kyllä työtä on tullut tehdyksi ihan tarpeeksi. Annoin nuoremmille tilaa !
Työni olen pyrkinyt tekemään aina huolella ja hyvin ja onhan kaikki työpaikat, työkaverit ja asiakkaat olleet sillä hetekellä tosi tärkeitä, mutta työ on kuitenkin vain työtä ja elämässä on onneksi ollut paljon muutakin; mutta se onkin vallan toinen juttu se 😉.
