lauantai 16. toukokuuta 2026

 16.05.2026

Hyvin harvoin tilaan mitään netin kautta kun se on mielestäni turhan vaivalloista. Varsinkin kun asutaan lähellä kauppoja ja voi myös tarpeen tullen liikkua omalla  autolla.

MUTTA annan blogissa "satavuotiaan sylissä" oli sellainen kahvikuppikattaus Arabian vanhoilla kahvikupeilla että kiinnostuin kahvikuppiasiasta. Varsinkin kun Arabian tuotannossa oli ollut myös Terhi-niminen kahvikuppi. Ja kuinkas ollakaan sellainen oli myynnissä Torissa. Sain sen nyt ehjänä perille ja postipoika toi sen ihan ovelle asti 😍.

Kupissa ja asetissa on kaunis kissankellokranssi 💙.
 

Luulenpa, että päiväkahvit Touhulassa maistuu nyt erityisen hyvälle tuosta kupista juotuna.

Toisen ostoksen tein "Lankakissa"-nimisestä yirtyksestä ja sieltä tilasin kasvivärjäyksen avuksi alunaa ja viinikiveä kun niitä ei tahdo oikein mistään paikallisista kaupoista löytää.

Sekin tilaus tuli nopeasti, mutta postin noutopiste oli kivijalkakaupassa jonka aukioloajat olivat aika haastelliset. Lähinnä kun ollaan keskustassa ja ruuhkaa ja vähäisiä parkkipaikkoja juuri silloin kun nuo tuollaiset kivijalkakaupat ovat auki. Olin jotenkin kuvitellut että noutopisteet ovat sellaisia joista voi noutaa tavaraa lähes mihin aikaan vain. No nyt on keitosainekset kuitenkin saatu.

Mutta ihme ja kumma, että kummankin pakettitoimituksen hinta oli ihan sama . Kotiovelle tuotu ja kivijalkakaupassa sukkulointi ja asiointi. Outoa minusta. 

12 kommenttia:

  1. Voi, miten IHANA kahvikuppi tasseineen! <3 Ihan "meidän" värinenkin. Meillähän menee niin, että pihalla on tummanharmaata tai punaista (jos suinkin sellaista vain löytyy, siitä on tullut esim. aurinkovarjojen osalta harvinainen väri), ja sisällä sitten erisävyistä sinistä, vaaleasta tummempaan. Keittiössä sitten vielä lisäksi vihreää. Ja muutoin vihreää kasveista ja nyt yksi vihreä verho rappujen alla, kasvien taustana (sain yhden römppäpaikan pikkasen piiloon). Hah!

    Postimaksut ovat kyllä järkyttäviä nykyään. Ja nehän eivät mene aina sen paketin painonkaan mukaan, vaan koon. Tietysti se maksimipaino huomioiden. Joskus ihan kunnon painoinen paketti tulee littanassa lootassa suoraan postilaatikkoon ihan kohtuuhintaisena ja sitten toiste joku hyvinkin kevyt vähän isompi haettava on tuplahintainen postitusmaksuiltaan. Vaikka hakuun menee bensaa, kun hakupiste sijaitsee toisella paikkakunnalla... Nythän taas ikimerkitkin kallistuvat kesäkuun alussa. YKSI merkki 3€!??? Yh! Onko ihme, että kirjepostin määrä harvenee?

    Niitä kasvivärjäyksiäsi odotellen! Jännää, kun en ole itse koskaan tehnyt, enkä koskaan edes kenenkään nähnyt niitä tekevän, vaikka tiedän, että Lokalahdenmummuni sitä teki. Aina silloin, kun ei ollut lapsia paikalla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postin hinnoittelu on kyllä aika arvaamatonta. Se että iloinen, kohtelias postipoika soittaa aamulla ovikelloa ja toivottaa hyvää huomenta ja ojentaa paketin on minusta ihan rahan arvoinen juttu :-) , mutta se , että postikortin tai kirjeen lähetys on tullut niin kalliiksi on ikävämpi juttu.Jää helposti ne kivat postikortitkin lähettämättä.
      Paljon ilmeisesti ihmiset tilaa kaikkea tavaraa kun kaikenlaisia pakettiautomaatteja nousee kuin sieniä sateella. On postin ja matkahuollon ja.....
      Mutta kahvikuppi oli iloinen yllätys TOSIN nyt luin annan palautteen ja !!!!
      Tulet vielä kyllästymään monta kertaa kasvivärjäysjuttuihini :-). Se on niin koukuttavaa ja kun tykkään tehdä sitä pienissä erissä kokeiluluonteisesti niin kaikenlaista saa aikaan. Odotappas vain :-).

      Poista
  2. Tosi kaunis kuvio astioissa. Vanhat kahvikupit voivat olla upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en voinut vastustaa tuon kupin tilaamista kun näin tuon kukkakranssikuvion. Herkkä ja kaunis.

      Poista
  3. Herkän kaunis kuppi tasseineen! Kerrohan sitten, miltä kahvi tuosta maistui?! Lankahommeleitasi odotellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi jäädä kyseinen kuppi pitkälti vain ihan koristeeksi Touhulaan !! Jos luet tuon allaolevan annan kommentin. Toisaalta en nyt ihan vähästä hätkähdä :-).
      Nyt alkaa olla jo kiire värjäysten kanssa koska moni vastapuhjennut, tuore kasvi antaa ihan omat raikkaat värinsä.

      Poista
    2. Oho. Mutta kuten kirjoitit, niin jos siitä kupista jonainen merkittävänä päivänä juo....

      Poista
    3. Luulenpa, että kaikkea muutakin myrkkyä sitä tulee sisuksiinsa hengitettyä ja syötyä ja juotua ; rikka rokassa :-).

      Poista
  4. Juuri tuo kissankellokranssimalli on Terhi-kupeista kaunein. Kupin muoto on kiva, ja tuo kuvio niin suloisen kaunis. Ja sitten minun on kerrottava, että naiskuppijuttuni jälkeen löysin sattumalta ikävän tiedon Arabian vanhoista astioista. Niistä voi saada elimistöönsä liikaa lyijyä. Joten älä joka päivä juo kupistasi. Siinä onneksi on sininen kuvio, se ei ole niin paha. Lue äsken julkaisemani teksti otsikolla "EI VOI OLLA ....".

    VastaaPoista
  5. Voi anna miten harmillinen tieto tuo kahvikuppien lyijypitoisuus. TOSIN en ihan vähästä yleensä hätkähdä ja luulenpa että aika paljon pitäisi kaffetta juoda että tuolla lyijypitoisuudella olisi merkitystä ? Kyllä niitä kaikkia myrkkyjä saadaan sieltä jos täältä.
    Ja jokatapauksessa kuppi ON kaunis ja olen oikein onnellinen , että sen tilasin.

    VastaaPoista
  6. Miten ihana kuppi!

    Mitä taas postikuluihin tulee; tähän asti monenkin tavaran tilaaminen netistä on tullut edullisemmaksi kuin lähteä ajamaan 120 km reissua.
    Noh, tuleeko enää?
    Äskettäin tilasin paketin Saksasta, toimituskulut edullisemmat kuin samana päivänä Suomesta tilaamani!
    Saksassa toimitus oli DHL:llä satamaan asti ja nyt kun se on Suomessa, jatkaa matkaa postitse.
    Suomesta tilaamani paketti olisi maksanut saman verran kotiin kuljetettuna tai tuohon kaupalle - sisällön vuoksi otin noudon kaupalta, sillä jostain syystä, jos lähetys mahtuu postilaatikkoon, sitä ei tuodakaan kotiin (100-150 m päähän).
    Oletus, että kun auto, joka norm. näkyy postilaatikolle, ei näy ketään ei ole kotona?? Ja tämäkin riippuu jakajasta.
    On meillä palvelulaitos 🫩🫩

    Värjättyjä lankoja odotellessa 🥰🥰

    VastaaPoista
  7. Olin niin ihatuksissani juuri siihen , että Terhi -kuppi oli niin oman mielen mukainen. En olisi ehkä muuten sitä Oulusta asti tilannut :-).
    Kun tosiaan tilaan aika vähän mitään mistään niin olin yllättynyt noiden toimitustapojen monimuotoisuudesta ja hinnoittelustakin.
    Sukkia jos lähetän pyrin aina siihen että yksi pari /lähetys niin että saisi postipoika/neiti saa tiputettua sen postiluukusta eikä tarvitsisi lähteä mihinkään erikseen pakettia hakemaan. Mukavampi yllätys niin.
    Posti jaetaan nykyään harvemmin ja ihan eri aikaan kuin ennen etten ole itse yhtään kartalla milloin voi jotain edes odottaa tulevaksi. Tuli mieleen elokuva "Postimies soittaa kahdesti " :-))).Ei taida soittaa !

    VastaaPoista