08.05.2026
Nyt ei ole voinut välttyä näkemästä ja kuulemasta vanhusten ja muidenkin hoitokotien ikävistä uutisoinneista.
Isäni kun oli vähän aikaa loppuaikanaan hoitokodissa niin se oli minusta niin hirveää ja erityisesti Isälleni kauheaa etten ollut lainkaan realistinen arvioimaan hänen saamaansa hoitoa. Äitini pystyi ja jaksoi silloin käydä joka päivä Isää katsomassa ja yritti pitää yllä kaikkea hyvää. Joivat yhdessä joka päivä iltapäiväkahvit hyvien leivonnaisten kera 💕. Niinkuin aikoinaan kotonakin.
Nyt kun Äiti on itse hoitokodissa niin olen jo jotenkin paremmin kartalla siitä minkälaista hoitoa hän saa tai ei saa. Tässä muutamassa vuodessa taso on laskenut ja hoitajat vaihtuneet johtajaa myöten useaan otteeseen. Asukkaat tulevat vanhemmiksi ja huonokuntoisemmiksi ja vaativat enemmän aikaa siihen ihan perushuoltoon. Virkitys, aktivoiminen ja liikunta jää väkisinkin toiselle sijalle ?
Mutta sitä mietin, että miten hoitokotien "mustamaalaus" vaikuttaa nuoren ammatinvalintaan. Jos haluaisit kohdella ja hoitaa asukkaita lämmöllä ja ajatuksella eikä sinulla ole siihen aikaa tai ilmapiiri ei ole sellaiseen suotuisa niin sellaiseen omien arvojen vastaiseen työhön uupuu taatusti aika äkkiä. Jos taas joudut hoitotyöhön "väkisin" vain saadaksesi edes jostain työstä palkkaa niin sekin varmasti näkyy.
Eli mistä ikinä tulevaisuudessa löytyy hoitokoteihin työntekijöitä. Osa tulee ulkomailta ja mikä ettei mutta jos ei ole edes yhteistä kieltä niin ....ei näytä tulevaisuus valoisalta.
Ja pitää lisätä myös se miten todella paljon arvostan kaikki hoitotyöntekijöitä enkä itse jaksaisi/pystyisi/haluaisi tehdä töitä muistisairaiden tai muuten vaikeasti sairaiden asukkaiden kanssa. Hattua nostan kaikille heille jotka jaksavat; kuka mistäkin sitten sen energiansa haalivatkaan.
😉.
Meidän lähin julkinen hoitokoti vanhuksille juuri muutti naapurikuntaan, koska oman kunnan tilat eivät enää olleet sallitunlaiset, vaikka asukkaat olisivat halunneet jatkaa (siis kaikissa huoneissa ei ollut omaa vessaa, ja jos oli, se oli liian pieni, ja tällaisia määreitä - remontti olisi tullut ihan liian kalliiksi; nyt tilat ammottavat autiona ja tyhjänä sitten).
VastaaPoistaKäytiin meidän karvakaverikoiran, Kissin, kanssa siellä aika ajoin viihdyttämässä, ja aika piti sopia ajoissa, juurikin resurssien takia. Käyntimme jälkeen tila piti pestä normaalia tarkemmin, ettei jää kamalasti allergiapölyä (vaikkei sitä sillä kokonaan pois saakaan) tilaan. Cotonit nyt muutoin ovat vähemmän allergisoivia, koska niiden iho ei hilseile, eikä karvat pölise, vaikka karvaturreja ovatkin. Niillä ei ole pohjaturkkia lainkaan, niin pääliturkista irtoavat karvat pakkaavat jäämään harjaan, eikä lentelemään ympäriinsä.
Asukkaat tykkäs kovasti, mutta ei voinut "kiusata" henkilökuntaa liian tiheillä käynneillä. Tytär meni sinne sitten koulun TET-työhöntutustumiseen, ja vielä myöhemmin pidemmäksi harjoitteluajaksi lukioaikana. Kertoi juuri siitä, että miten tärkeää työ on, mutta työntekijöille ei ANNETA aikaa tarpeeksi tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisivat. :( Hän stressaantui jo pahasti sen lyhyen ajan aikana, mitä siellä oli. Täytyy kyllä olla todella omistautunut ja haluta alalle, koska palkka ja työtahti/-vaativuus ei oikein kohtaa.
Harvan lempiammatti. Vaikka tiedän kyllä muutaman, jotka ovat yrittäneet, ja sanoivat, että vanhusten kanssa keskustelut ja kuuntelu menneistä ajoista tuo myös palkan lisäksi paljon, MUTTA työ on oikeasti myös fyysisesti raskasta aika ajoin, ja sitä ei selkäsairaat kykene tekemään (enää - ennen raskaat työt teki ne, joka kykeni, ja muut tekivät muita, nykyään ei ole enää kelle niitä asioita siirtää, vaan jokaisen on hoidettava kaikki eteen tulevat tehtävät). Paljon on lähihoitajia ja sairaanhoitajia siirtynyt aivan toisille aloille, juurikin sen takia, etteivät pysty työhön (fyysisesti tai psyykkisesti).
Siksi jotenkin toivoisi, että itse aikanaan lähtisi "saappaat jalassa", ettei tarttis tuota laitosjaksoa kokeakaan. <3
Muistan jo vuosikymmenten takaa erään nuoren naisen joka meni vanhusten hoitokotiin töihin valmistuttuaan hoitajaksi ja hän kertoi että olisi halunnut juoda taukokahvinsa erään vanhan miehen kanssa ja lukea samalla hänelle päivän lehteä. Se aiheutti niiiiin paljon närää.Työyhteisön painostus oli hänelle hetken päästä liikaa ja hän vaihtoi paikkaa ja myöhemmin myös alaa.
VastaaPoistaOmaisten ja muidenkin vierailijoiden ilmaantuminen hoitokotiin aiheuttaa aina varmasti vähän hämminkiä hoitajien rutiineihin. Jos kaikki olisi aina ihan läpinäkyvää niin ei siinä sitten mitään peiteltävää luulisi olevan ? Halutaan ehkä näyttää jotenkin parempaa kuin todellisuus onkaan. Ja tietysti tuo ikävä negatiivinen julkisuus myös lisää sitä tarvetta.
Minä en ainakaan kaipaa turhaa hymistelyä ja asioiden peittelyä mutta välistä tuntuu ettei Äitini voinnista ja tekemisistä saa kunnon vastausta. Fraasilauseita vain.
Monesti mietin sitäkin että kun kaikki viestimet on pulloollaan ohjeita siitä miten elät terveemmin ja pidempään niin mikä pommi onkaan tulevaisuudessa vastassa. Pitkä ikä ei ole suinkaan aina se paras vaihtohto !
Omaan hoitotahtoon olen aika painokkaastikin kirjoittanut, että se elämän LAATU menee iän edelle. Eli ei mitään "pakko-elämässä-kiinni-pitämistä", jollei ole toivoa HYVÄSTÄ elämänlaadusta toimenpiteiden jälkeenkin. Kun se eutanasiakaan ei ole Suomessa mahdollista, vaikka miten sitä voisi erilaisissa tapauksissa halutakin (tarvitakin?). Eläimille suodaan arvokas lähtö, mutta ihmisille ei. Outoa jotenkin.
PoistaMutta joo, vähän epämääräisiä vastauksia saatiin mekin aikanaan, kun omat vanhemmat olivat eri syistä eri paikkakunnilla sairaalassa yhtaikaa. Että mikä vaikuttaa mihinkin ja mikä se oikea vointi on ja miten oli HIRMU vaikea saada kotiutuspalaveria järjestettyä. Tuntui vain, että kova kiire on saada ihmiset kotiutettua, vaikkei heillä ole MITÄÄN mahdollisuuksia siellä yksikseen pärjätä. Miten menee heidän kanssa, joilla ei ole ketään lyömässä nyrkkiä pöytään? :'(
Äitini joutui sairaalahoitoon kun toisella intervallijaksolla tipahti sängystä ja hän sai siitä 7 murtumaa ympäri kehoa !!! ja vietti sairaalassa pitkän tovin. Kotiutettiin sieltä sitten kotiin vaikka kuinka yritettiin sanoa että se ei onnistu mitenkään. Kotihoito onneksi totesi kuukausien jälkeen saman ja aikamoisen taistelun jälkeen sain Äidin tänne Hämeenlinnaan hoitokotiin Salosta. Se oli lottovoitto !
PoistaMuttei mikään helppo juttu lainkaan.
Olen niin monesti todennut tuon saman että kun aina korostetaaan sitä että rakkaalle lemmikille tehty viimeinen palvelus on niin tärkeää ja arvokas asia niin saman soisi ihmisille.
Saappaat jalassa; ehdottomasti jos valita saa !
<3
PoistaItkin kun luin tuota lehtijuttua ja vedet tulee silmiin nytkin. Se mitään auta, mutta sydämeen sattuu.
VastaaPoistaÄitini oli töissä kotihoidossa ja rakasti sitä työtä -aluksi. Sitten kun aikatauluja kiristettiin ja kaikki käynnit piti kirjata puhelimella järjestelmiin, oli viimeiset vuodet yhtä tuskaa. Ja asiakkaat ympäri kaupunkia poissaolojen vuoksi, mutta sitä ei otettu huomioon aikatauluissa.
Äskeinen Aamu-tv:n Rollaattorimarssiin liittyvä haastattelu sattui myös: jos vanhukset toivovat pääsevänsä täältä pois, ennen kuin joutuvat hoito-/hoivakotiin, joku on pahasti pielessä.
Itse olen aina saanut sairaalassa ja muualla hyvää hoitoa, jopa silloin kun olin todella riesaksi ja rasittava. He pitivät huolta myös läheisistä jotka pelkäsivät puolestani.
Sama juttu Pöllön kanssa sen lehtijutun myötä. 😢 Tuli suu ja mieli sanoja täyteen. Äitiä ikävä, mutta samalla hyvä mieli, että pääsi jo pois. ♥
VastaaPoistaÄidin paikassa kaikki sujui hyvin (paitsi Naapurittaren mielestä?). Ulkomaalaiset "pikkutytöt", kuten äiti heitä kutsui, osasivat ihan kohtuullisesti suomea ja mistä äiti niin tykkäsi: olivat aina niin iloisia!! Äidin omahoitajinakin toimi äärimmäisen parhaat: äidin vanha naapuri sekä kaima, joka teki vuoroja vielä eläkkeellä ollessaan. Ihania molemmat! 😍
Meinasinkin kirjoittaa aiheesta, mutta onneksi jätin sen hautumaan mieleen, koska olisi saattanut tulla aika vahvoja mielipiteitä.
Todellakin surettaa he, joita ei käy kukaan tapaamassa!
Se kotihoito on nykyään ihan mahdotonta kellotusta ja kyllä siinä sisua tarvitaan kun on kiire, sairaita ja yksinäisiä ja sitten onkin vain muutama minuutti aikaa per asiakas. Ja välillähän voi tulla ihan liikenne- tai auto-ongelmiakin.Ja se loputon kirjaaminen joka on tietysti jossain määrin tärkeää mutta että siitä tehdään pääasia !
VastaaPoistaSairaalassa hoidetaan ehkä siksi paremmin ? kun tavoitteena on saada kukin potilas terveeksi mahdollisimman pian ja kun on vaihtuvuutta niin sekin tuo työhön vähän erilaisia haasteita kuin hoitokodeissa. Siellä taas varmasti välillä tympiii ne ikuisesti samat toistuvat jutut ja rutiinit ja tietoisuus siitä, että asukkaat vain menee huonompaan suuntaan koko ajan.....
Hyvä että sinä kuten minä myös on saanut sairaalassa ollessa hyvää hoitoa. Jos tulee se tunne että on hyvissä, osaavissa ,ammattitaitoisissa käsissä niin se on jo hyvä alku ja polku paranemiseen :-).
Jos palkkoja nostettaisiin, ehkä alan arvostus paranisi opiskelijoiden silmissä.
VastaaPoistaMutta valitettava tosiasia on, että valvontakameroita ja niiden valvomoyksikkö pitäisi olla, että ongelmiin voitaisiin heti puuttua. En usko, että se olisi liian vaikea toteuttaa. Maksaa jonkun verran, mutta mitä maksaa ihmisarvo?
Olin itse nuorena 1980-luvulla töissä vanhustenkodissa ja järkytyin, miten joitakin avuttomia vanhuksia kohdeltiin, esimerkiksi lyömällä herätettiin eräskin sokea ja kuuro mummo syömään. Tuli varmasti shokkina kesken unen.
Niitä vanhuksia kohdeltiin paremmin, joiden omaiset kävi usein ja he olivat vaativia. Ei silloin ollut kiireestä kyse, vaan asenteesta.
Jouduin ojentamaan äitiäni hoitavaa hoitajaa aggressiivisesta käytöksestä. Käytös muuttui paremmaksi.