lauantai 25. huhtikuuta 2026

 25.04.2026

 Kun niitä kasvilavan tiiliä siirtelin paikasta toiseen niin huomasin miten eri kokosia ja painoisia ne olivat.

Ja siitä hoksasin ettei ne ole mitään rautakaupasta ostettuja (tietenkään).Tulisijat on rakennettu ilmeisesti joskus 1900-luvun alussa kuten talokin ja ja tiilet ovat niistä peräisin. Tiilet olen säilyttänyt kun Isäni kanssa purettiin vanhat tulisijat ja se tehtiin ihan ensimmäisenä Touhula kesänä.

 

 Isä tässä ihan tiilipölyn peitossa 😍

 Osa puretuista tiilistä meni silloin liiterin taakse täyttömaaksi mutta onneksi ne parhaimmat tuli säilytettyä. Onneksi.

Mutta jos miettii miten nuo tiilet ovat ensin palvelleet vanhoissa tulisijoissa sen sata vuotta ?, sitten säilytetty ulkona vuosikausia ja tuossa vielä sitten tuossa purkamassani kasvilavassa vuosikausia ja vieläkin pitosin ne uusiokäyttöä varten.

Todella laatutavaraa !
 

9 kommenttia:

  1. Meidän pitää purkaa talousrakennuksen haljennut ja mutkalle mennyt muuri jättiseinineen. Veljen kanssa siitä juteltiin, niin meinas, että todennäköisesti se laasti millä tiilet on muurattu, on jo niin haperoa, että tiilet tulevat nätisti kokonaisina irti. Siis ettei tiilet murene. Toivotaan nyt, kun ollaan jo keksitty niille uusiokäyttöä: "raunio"kesäkeittiö toisaalle pihalle. Tuo tiiliseinä on ollut siis katon alla, mutta muutoin säiden armoilla, kun ei tilaa ole lämmitetty ainakaan koko meidän täällä asumisaikana (26 vuotta siis) - ja piippu on täynnä naakan pesiä. Nuohooja meinas, että kyllä nykyään noita hyvin tiiviitäkin pesiä saa rouhittua auki, mutta KOSKA meidän hormi kulkee vinossa (ei mene siis kiukaasta suoraan ylös), ja todennäköisesti tekee vielä jyrkempääkin mutkaa siellä tiiliseinän sisällä, koska paksua muuria on niin iso määrä, niin niitä rouheita ei saa sieltä oikein pois. Tulisi todella kallis projekti. On hankalaa ja aikaa vievää. Ja rouhinta voisi ehkä rikottaa hormin reunoja niin, että se pitäisi pinnoittaa uudestaan, mutta niitä 90 asteen kulmia kun on, niin sinne ei pääse... Eli purkuun meni. Saa nähdä, miten paljon käyttökelpoista tiiltä tulee. Eikä tarvitse kaiken olla edes noin laastista puhdasta, kun "raunioon" kuitenkin tulee. Keittiön seinänä on pakko kyllä muurata, ettei ensimmäinen myräkkä kaada koko rakennelmaa, koska pihamme ON tuulinen.

    Ja aatteles, noita vanhempia tiiliä kun on tehty, niin moni niistä on ihan täysin käsityötä! Toki käytössä on ollut muotteja, että tulee kerralla useampi kuin yksi kappale, ja isoja polttouuneja isoille muoteille, mutta siis käytännössä.

    Mieheni serkun mies on ollut "tiilentekijä" ammatiltaan, ja teki tätä siis yli 40 vuotta. Titteli taisi muuttua ihan loppuvaiheessa, juuri ennen eläköitymistä, mutta sitä en enää muista. Rankkaa työtä!

    Hän taatusti myös arvostaisi tapaasi käyttää näitä vanhoja tiiliä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testausta ensin kun pitkään kirjoittamiani vastauksia en saa julkaistuksi . GRRR !

      Poista
    2. No niin :-)
      Ainakin Touhulassa kun Isän kanssa purettiin leivinuuni ja kamarin pystyuuni niin tiilet irtosi helposti ja siksi säilyivät pääosin ehjänä. Karin kanssa kun korjattiin keittiön puuhellaa niin ei edes purettu kaikkea vanhaa kun oli niin hyväkuntoista vielä.
      Touhulan hormi oli myös ihan täynnä naakan pesiä ja kun vielä silloin naakka oli rauhoittettu lintu ja oli juuri pesimisaika ja paikka piipun päällä niin kesti aika kauan ennenkuin saatiin tupa lämpimäksi.

      Poista
  2. Kuinka ihana kuva isästäsi! ♥ Oikein hyvän mielen kuva!
    Jään uteliaana odottamaan, mitä mahdat tiilikasasta keksiä tehdä..!? Miltä siellä ulkona näyttää? Täällä aamu oli harmaa ja kostea, mutta nyt kirkastuu. Kivaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !
      Sattui myös niin hauskasti tuon kuvan kohdalla että Isäni Markun nimipäivä oli juuri eilen eli lauantaina.
      Minulle tulee tuosta kuvasta myös erityisen lämmin olo sillä oli mukavaa puuhata Isän kanssa kaikkea ja meillä oli tuolla hetkellä kova into päällä kummallakin :-).

      Poista
  3. Hymy nousee omillekin suupielille isäsi ilmeestä 😄
    Yksi iäkäs henkilö kertoi kerran, miten töitä tehtiin tiilitehtaalla. Raskasta oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäni oli muutenkin sellainen leppoisa tapaus :-).
      Ja Isän ikävä nousee aina esiin Touhulassa ja suorastaan kuulen hänen kommenttinsa kun jotain aion tehdä "vähän sinnepäin". Isä oli taas aina hyvin tarkka ja huolellinen ja suunnitteli kaiken ETUkäteen :-).
      Tehdastyö ennen on ollut ihan tajuttoman raskasta ja monesti myös vaarallista. Ei työsuojelusta tietoakaan.

      Poista
  4. Isäsi ilme 😍!
    Ja nuo tiilet.... jo tunnearvo lisää niiden vahvuutta, kestävyyttä ja nousipa mieleen 3pientä possua satukin - ei ole Iso paha susikaan puhkunut tiiliänne edes huokoisiksi. Seikkailuillamme olemme nähneet ja päässeet mukaan myös kokeilemaan tiilen tekoa useammassa maassa - kovaa hommaa... mutta kannattaa!

    VastaaPoista
  5. Meillä oli niin mukavaa tuolloin kun niin innokkaina aloitettiin Touhulan "uudelleen rakentaminen" ja joukkoon liittyi myöhemmin tosi iäkäs muurari ja homma toimi triona oikein hyvin kun tahti oli kuitenkin aika maltillinen.
    Olet varmaan nähnyt maailmalla varmaan monenlaisia tiilen tekijöitä ja myös tiiliä. Raskasta käsityötä.

    VastaaPoista