07.04.2026
Repolainen heitti huhtikuulle hurjan haasteen eli "hurjastele" !
Hurjastelu-sana vie minut ihan väkisin nuoruuteen ja varhaisaikuisuuteen. Miten sitä olikin niin tyhmä, ajattelematon ja rohkea. Syy ja seuraus oli vielä ilmeiseti ihan tuntematon käsite.
Mieleen tulee muun muassa miten kaahattiin moottoripyörällä, pikaliipparilla viiletettiin merellä ilman että tiedettiin mitään merenkulun säännöistä, talvella notkuvan ritisevän jään päällä piti potkukelkalla viilettää meren selän yli kun tietä pitkin oli muka liian pitkä matka kävellä, kilpapyörällä polkemista täysillä ilman että tiesi liikennesäännöistä mitään ja törmäyshän siitä tuli auton kanssa ja kakkoseksi jäin 😨, risalla vanhalla autolla kuluneilla renkailla huonolla kelillä vierailla teillä sitä vaan pisteli menemään.....vaaran paikkoja siellä jos täällä ja ihan tosi tyhmää hurjastelua. Nyt nousee tukka pystyyn kun niitä kaikkia juttuja muistelee. Onneksi on ollut suojelusta.
Nyt ei enää tee mieli hurjastella 😊ja voin kai samalla todeta , että nyt on kai se aika kuten nuoremmat aina toteaa, että on sitten jotain jota voi (vanhain)kodissa muistella.
Tosin nykyään voi "hurjastella" ihan muulla tavoin 😂.
Mä taidan olla ollut "vanha" jo syntyessäni. En ole pahemmin hurjastellut sillä silmällä, että muutkin aattelis sitä hurjasteluna. Hah! Hurjinta on tainnut olla metsään tehty hyppyrimäki, mikä kakarana (ehkä 6-8v) rakennettiin serkkuporukalla yhdelle ladulle, kesken laskua (tietysti), ja mistä hyppyrin alastulon jälkeen hetimiten oli tiheä kuusikko ja melkein 90 asteen käännös. Juu, siinähän saatiin kolhuja ja suksia poikki, mutta onneksi ei mitään sen vakavampaa. Mutta MUISTETTIIN korjata latu, ennen kuin lähdettiin, ettei ketään muu laske mäkeä tietämättä, että siinä on hyppyri kesken kaiken. ;)
VastaaPoistaAinoot, misä "riskeeraan", on toisten puolustaminen, oli se sitten eläin tai ihminen. Niissä kohdin menen väliin ajattelematta mitään (jos ajattelisin, en ehkä menisi, mutta mulla "pimahtaa" itsellä joku aivoissa noissa kohti). Läheltäpiti-tilanteita on tullut aikuistenkin tappeluiden väliin menossa, saatika eläinten - useimmiten vielä muiden kuin omien. Omien otusten kanssa olen saanut välttyä pahoilta tilanteilta, sentään.
Pahin on ollut, kun ulkoilin neljän koiran kanssa, ja vihainen, suu vaahdossa haukkuva rotikka ravaa kovaa vauhtia kohti. SIINÄ oli pari sekuntia aikaa miettiä, mitäs teen, kun ei voi millään napata neljää koiraa syliin, saatika kun yksi niistä oli sakemanni. Selvittiin siitäkin, muutamalla ylimääräisellä sydämenlyönnillä - ja koira vielä palautettua kotiinsa (toki omistaja oli vähän epäröivä, ettei se heidän koira voi olla, kun se vihaa vieraita koiria - ja mulla oli kyydissä nuo neljä omaa...). Mutta näin! En mitään erityisiä vaaroja ja adrenaliiniryöppyjä elämään ole koskaan kaivannutkaan.