24.04.2026
Kun Touhussa ollaan paljon ulkona ja puuhataan kaikkea niin ruokaenergiaa tarvitaan ja ruoka myös aina maistuu täällä niin hyvälle. Silloinkin kun asuin ja elin yksin niin kokkailin aina itselleni ihan "oikeaa" ruokaa. Siksi kai, että tykkään kokkailla ja myös siksi että kaipaan joka päivä lämpimän aterian. Niin siis myös Touhulassakin.
Stansta jo aiemmin kyselikin poikkeaako ruokapolitiikka mitenkään Touhulan ja kaupunkikodin välillä. No ainakin aika yksinkertaisia ruokia täällä yleensä valmistan. Eilen leivinuunissa oli pakasteseitä sipulin ja tomaatin kera ja se hautui siellä hissukseen sillä aikaa kun olin ulkona. Seurakseen se sai valmista aurinkosalaattia ja raejuustoa. Saunan jälkeen söin siitä loput ja kauraisia karjanpiirakoita 😋vielä perään.
Kesällä ruoka valmistuu pääosin ulkona mutta nyt kun lämmitän joka tapauksessa leivinuunia ja keittiön puuhellaa niin siinä samalla se ruokakin valmistuu.Mikroa ei ole eikä luultavasti koskaan tulekaan; niin kiire ei täällä koskaan saa olla ettei ruokaa ehtisi lämmittää.
Käyn ruokakaupassa tänne tullessa ja niillä sitten pärjään sen ajan kun täällä yhteen syssyyn oleilen. Menen kotiin sitten kun ruoka loppuu....toteaa Kari.
Jos ruoka on yksinkertaista ja helppoa niin siitä pidän huolen, että täällä syön aina vain minulle mieleisistä astioista.
 |
Voisihan sitä edes ne päiväkahvit juoda ihan "oikeasta" Eeva-tädiltä perityistä kahvikupeista.
Keittokirjaa harvemmin käytän , mutta sellainenkin on. Äidiltä peritty.
Vähän on rapatessa roiskunut😂.
Mutta makaronivellin ohjetta siitä ei löydy (Hannin onneksi ja Pöllön ja minun harmiksi 😉).
Mä olen miettinyt, että mitenköhän mun kokkausinto voisikaan kasvaa, JOS meillä olisi se puuhella? Hmm. Kun muistin syövereissä on se, miten olen seurannut mummuni kokkailuja omalla puuhellallaan (minkä lähelle me lastenlapset emme saaneet mennä). Siinä siis syntyi käytännössä ihan kaikki, ympäri vuoden, kesäkuumallakin. Jotenkin hän osasi käyttää liettä ja uunia niin, ettei se lämmittänyt koko torppaa. Lämpeni siis nopeasti ja viilentyi yhtä nopeasti. Mutta kaikki kahvit, teevedet, tiskivedet (kun vesi tuli kannettuna), aamu- ja iltapuurot, lounaat ja päivälliset... Kaikki puuhellalla. Omaan silmään isoin vaiva näytti olevan se puitten kantaminen (metsästä vajapihaan, klapeiksi hakkaaminen, klapit vajaan, klapit vajasta sisälle...). Tietysti oli aikojen saatossa tottunut tuohon puuhellaansa, kun sen oli siihen saanut aikanaan omien toiveittensa mukaisena, ja valmistumisesta saakka samaa käyttänyt.
VastaaPoistaJuu, taas menin muistojen tielle, hah! Mutta siis minä INHOAN yleensä ruoanlaittoa, niin siksi mietin, millä sitä voisi (ehkä) käynnistää...
Nuo sun ihanat astiat kyllä myös ovat houkuttelevia. Tuollaisia sinivalkoisia kuviolautasia mummullakin oli monenlaisia. Ihan arkikäytössä. Eivät siis olleet samaa sarjaa, mutta saman tyyppisiä kyllä. Ja pysyivät kauniina, kun käsin tiskit pestiin. Muistan, kun ystäväni kehui joskus löytäneensä vastaavan astiaston kirpparilta, MUTTA pilasi sen astianpesukoneessa. :( Ensin haaleni värit ja olisko jo kolmannella kerralla, kun alkoivat murtumaan. Eivät ole tehty konetta varten. Omat kädet vain eivät käsitiskaamista kestä, ei vedessä lillumista, eikä hanskoissa "lillumista" (hikoilen)...
Meilläkin on yksi vanhempi, vaikkei ihan NOIN vanha, keittokirja, mitä paljon käytän, jos itse kokkailen. Siinä on outoja ainesosiakin, mitä ei enää oikein ole olemassakaan, ja lämpötilat ilmaistu usein tyyliin: "keskilämmöllä", kun on juurikin lähinnä puuhellaa ajatellen ohjeet tehty. Ja siinäkin on sivuilla yhtä ja toista "roisketta", samaten kuin kannet eivät enää tahdo kunnolla pysyä kiinni. Tarkoittaa vain, että hyvä on, kun on ollut käyttöä! <3
Minusta puuhella ON loistava juttu. Lämmitän sen yleensä ihan sellaisella "roskapuulla" eli oksilla ja risuilla ja pienellä puumäärällä lämpiää keittiö, iso vesikattila ja keittyy tai paistuu ruoka. Siitä lähtee myös ihan oma tuoksunsa kun se lämpiää. Kaikki aikojen saatossa rautalevyyn imeytyneet ruoat :-))).
PoistaNuo siniset lautaset (syvät ja matalat) ostin ensimmäisestä oikeasta tilistä Salon Anttilasta. Kun olin niitä hipelöimässä niin myyjä tuli luokseni ja sanoi että tule parin päivän päästä uudelleen niin saat ne alennuksella. Tuskin maltoin mieleni kun poljin pyörällä töistä niitä ostamaan ja kun olivat alessa niin raaskin ostaa 6 kpl kumpiakin :-). Kiitos kiva myyjä !
Tuon keittokirjan on Äitini saanut kummisedältään lahjaksi; jos muistan sen tarinan oikein.
Kiitos maininnasta ja vastauksestasi! ♥
VastaaPoistaNähtyäni tuon sini-valkoisen lautasen, kävin hakemassa makuuhuoneesta (jep) yhden lautasen, jonka taisin napata joskus taloyhtiön roskiksesta. Reunasta on pala pois, mutta meinasin laittaa kukkapurkin alle? Ehkä palautan takaisin roskiin... (Laitan kuvan)
Kissamuki on ihana, vaikka en kissaihminen olekaan. Jotenkin simppeli. Itseltäkin löytyy vielä ns. oikeita kahvikuppeja (ainakin mummon peruja), mutta ne ovat kaapissa, jonne en tällä hetkellä pääse. Siellä on myös keittokirja, jonka sain äidiltä 80-luvun lopussa. Mikä tuo alimmaisella hyllyllä oikeassa laidassa oleva astia on?
Kiitos kiitoksista :-)).
PoistaTuo alahyllyn oikean puoleinen astia on piirakkavuoka kannella. Sen on kulkeutunut muistaakseni ensin vanhempien mökiltä heille kotiin ja sitten sieltä minulle. Ei ole koskaan ollut ilmeisesti käytössä. Samoin sen vieressä oleva piirakkavuoka jossa on painettuna raparperipiirakan ohje.
Kummatkin on sellaisia etten ole 100% varma miten ne uunissa kestäisivät ja olen pitänyt niitä vain rekvisiittana.
Tuon kissamukin ostin itselleni muistoksi kun kävin Tampereella Jethro Tullin konsertissa. Emalimukin näköinen mutta posliinia.
Piti katsoa kissamukia tarkemmin. Minäkin luulin sitä emalimukiksi. Veikkaan asiasta enempää tietämättä, että ainakin se raparperipiirakkavuoka sopisi uuniin...
PoistaNäin tuon mukin kahvikaupan ikkunassa ja luulin sitä emalimukiksi ja siksi menin kauppaan sisään enkä sitten enää voinut sitä jättää ostamatta vaikka posliinia olikin :-).
PoistaOlen käyttänyt noita piirakkavuokia vain kun olen jotain vieraille tarjonnut eli paistanut toisessa ja sitten palastellut noihin. Hifistelyä :-).
Kas kummaa, Sinun Eeva-tädillä on ollut Raija-kupit 😂?! Ne ovat kauniit, ja siellä kupin sisällä on myös iso kaunis kuvio, eikö olekin. Kahvi maistuu hyvälle ainoastaan oikeista kahvikupeista, en koskaan juo mukista, eipä meillä taida yhtään mukia ollakaan. Nuo vanhat keittokirjat ovat niin mainioita mm. erilaisine mittoineen; ruokalusikallinen, kahvikupillinen.
VastaaPoistatestailua :-)
PoistaPiti ensin testailla kommenttiin vastaamista kun aamuiset viestit ei lähteneet minnekään; ei edes vaikka oli niin kova tuuli:-).
PoistaMutta ihanaa että sain tietää noiden kahvikuppien nimen. Kiitos siitä ja tosiaankin niiden sisäpinnassakin on oma kukkakuvio. Ja nyt voin käyttää mittana leipoessa Raija-kahvikuppi mittaa :-).
Tuo keittokirja toi muistoja mieleen, sama oli meilläkin kotona.
VastaaPoistaJuuri eilen lähikaupassa mietin, mitä tuoretta ruokaa ostaisi ja tekisi, kun valikoima on niin pieni. Hyllyt pullollaan eineksiä ja makkaroita. Ei jaksa aina lähteä 5 km päähän isompaan kauppaan.
Välillä kun kesällä käydään keski-suomessa pienessä kyläkaupassa josta lähimpään kaupunkiin on sellaiset 25 km niin vähän kauhistelen sitä miten vähän on mitään tuoretta tarjolla ja kaikki mitä hyllyistä löytyy on tosi kallista. Kyseisessä kylässä asuu kuitenkin vanhuksia ja lapsiperheitä ja jos pitäisi koota niistä antimista aina ateriat niin köyhäksi menee sekä ruokapöytä että kukkaro.
PoistaEn ilmi selvää ettei ole helppoa olla kauppiaana mutta kun on vähän valikoimaa niin on myös vähän asiakkaita. Kierre on valmis.
Mulla oli Eeva-täti myös, ja perin häneltä Arabian lautaset, jotka nimenomaan oli mulla mökillä. Kun myin mökin, myin myös suurimman osan irtaimistoa, mutta mm Eevan lautaset toin tänne kotiini, ja syön niiltä syviltä lautasilta aina keitot. Maistuu paremmalle.
VastaaPoistaMun edesmenneellä ystävällä oli pula-ajan keittokirja. Yksi ohje alkoi: otetaan kaksi keskikokoista varista.. en tiedä, kumpi ajatus puistattaa enemmän: että söisin varista vai makaronivelliä 😄
No en toden totta osaa edes ajatella mitä kaikelle Touhulan irtaimistolle aikanaan tapahtuu , mutta olisipa hauskaa jos saisi jättää kaiken minkä haluaa seuraaville. Ottaisi mukaansa vain ne kaikkein tärkeimmät; ja niitäkin on aika paljon :-).
PoistaVai että varista :-))).
Isäni osasi tehdä parasta makaronivelliä. Se oli tosi hyvää. Olen itsekin joskus tehnyt, mutta ei ole niin hyvää. Salainen resepti ilmeisesti, eikä sitä koskaan jaettu 😁
VastaaPoistaEikö olekin kiva talven jäljiltä mökillä katsastella taas uudelleen kaikkea siellä olevaa tavaraa. Minä katson siellä olevat kässäkirjanikin joka vuosi uudelleen.
Meidän Isä ei osannut kokata mitään kun ei koskaan tarvinnut. No kaurapuuron ja kahvin toki osasi keittää ja olisi varmaan muutakin osannut, mutta Äiti piti tiukasti kiinni ruokapuolesta ja varusti Isäni aina runsailla eväillä silloin kun Isä meni yksin mökille.
VastaaPoistaOn vähän hassua miten sitä ihastelee aina niitä mieluisia juttuja talven jälkeen ; on vähän kuin Liisa ihmemaassa :-). Ja näkee kaiken vähän uusin silmin ?
Oi ihanuus... avasit kuin aarreaitan myös meille... astiat. keittokirja ja varsinkin kaikki MUISTOT - jotka saavat talvella uinua hieman talviunta ja valloittaa Sinut joka kevät uudelleen!! Nyt myös meidät, - kiitos!
VastaaPoistaIhastelin ja zoomailin...
Hissukseen leivinuunissa hautunut sei lisukkeineen ei kuulosta mitenkään yksinkertaiselta mun korvaan... osaisinkohan edes valmistaa leivinuunissa mitään.... anoppi osasi ja miniä kokelaalla (minulla) tuppasi tulemaan tummapaahtoista.
Leivinuunissa on omat konstinsa ja kyllä minunkin alkutaipaleella syntyi monia mustuneita juttuja ; tosin tummapaahtoisen ystävä olen minäkin, mutta rajansa kaikella :-).
VastaaPoistaAlkuun kaikki ystävät jotka vierailivat Touhulassa toivat mukaan ihania tavaroita toteamalla että "eikös tämä ole ihan sitä mummonmökki-tyyliä " :-) ja sittemmin piti ruveta toppuuttelemaan niitä tuliaisia. Rajalliset ovat kaappitilat Touhulassakin :-).