06.04.2026
Meidän pääsiäisherkut tänä vuonna :
Tein karitsan justiinsa niinkuin pussin ohjeessa neuvottiin ja vaikka vähän arkailen punertavaa lihaa (ohjeen mukaan liha saa jäädä roseeksi) niin tästä tuli niin hyvää kuin vain voi ja vielä vähän parempaakin😋. Seurakseen se sai valkosipuliperunat, rakuunaporkkanoita , minttuhyytelöä ja yrttistä jogurttikastiketta.
Kahvin kanssa tein Pirkka-lehden pistaasijuustokakkua.
Sitä en vastaavasti tehnyt ihan ohjeen mukaan 😁vaan vähensin yhden liivatelehden ettei täytteestä tulisi liian tiivistä ja kumimaista ja voin määrää vähensin hiukan että pohjaa olisi helpompi leikata kylmänäkin. Ohjeesssa käytettävä pistaasipähkinälevite oli aika äitelää ja pelkäsin, että kakusta tuli liian makeaa ja siksi latasin mansikoita tuohon viereen, että niillä saisi lisää raikkautta tarpeen mukaan. Mutta ei tarvittu. Herkkua oli.
Oikein ähistiin tyytyväisinä vatsat killillään kun oli niin makoisat herkut 😂.


Karitsa on herkkua, ja kakku on niin hienosti koristeltukin! Meillä on mahdollisuus käydä kauppahallin lihakaupassa ostoksilla. Ostimme suomalaista tuoretta karitsan lapaa ja teimme lammaskaalipataa. Se oli myös erittäin herkullista.
VastaaPoista