sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

 14.07.2024

 

 Kun ulkona ollaan  koko päivä niin sitä "hapetutaan" niin, että uni maistuu yöllä ja samalla sitä ehtii nähdä unia jos jonkinlaisia. En useinkaan muista uniani, mutta tämä jäi mieleen. Hassun hauska.

Sauli Niinistö oli tulossa kotiimme vieraaksi ja menin häntä juna-asemalle vastaan. Kun hän tuli junasta niin oli ihan Indiana Jonisin näköinen  hattuineen nahkatakkeineen. 

 


 Yhdennäköisyyttä ?? 😂

 


Sillä välin kun olin häntä vastassa niin autoni oli viety aseman parkkipaikalta 😠, mutta Sauli sanoi, että ei hätää kyllä hän sen järjestää takaisin keinolla millä hyvänsä. Heräsin ja ajattelin, että olipa onni oli juuri niin arvovaltainen vieras ja joka varmasti saada hoidettua kadonneen autoni😂😂😂.

Mitähän unien tulkitsija tästä sanoisi ?

 

lauantai 13. heinäkuuta 2024

 

 13.07.2024

 

Kun päästiin tekemisen makuun niin aloitettiin myös klapihommia. Työnjako on selvä. Kari kaataa puut, minä käytän klapisirkkeliä, halkomakonetta ja oksasilppuria.  

Kun sauna lämpiää joka ilta niin puitakin kuluu ihan kiitettävästi. Puhumattakaan jos ollan täällä välillä talvellakin niin silloin paahkuttaa kolme tulisijaa puulämmöllä. Eli ihan tarpeellista hommaa vaikkei nyt juuri olekaan ihan paras aika siihen työhön kun oksissa on lehdet kukkeimmillaan. Ja saappaat ja pitkähihaiset työvaatteet ja suojavarusteet ovat hikisiä käyttää.



 vitsi vitsi 😂. Kaikki sormet ja raajat on vielä tallella 😂.

perjantai 12. heinäkuuta 2024

 12.07.2024

 

 Nyt ollaan lomailtu kolmatta viikkoa tekemättä sen kummempaa. Ollaan vain oltu ja nautittu elämästä.

 


😁 Piti siis aloittaa jotain ihan oikeaa tekemistä. Kari laittoi raivaussahan soimaan ja minä ostin pönikän punamultamaalia kaupasta. Olen katsellut sillä silmällä jo pitkään saunan ovea, että jotain pitäisi tehdä.

Pientä hiomista ja kaapimista ensin....

 


 

 ja pari kerrosta punamultaa päälle.


 

Vanha ovi vetää vaikka kuinka ja paljon maalia pintaansa joten saatanpa sen vielä sivellä kerran jos toisenkin. Mutta kukkakranssi piti laittaa joka tapauksessa jo nyt  😉. Minusta kun kransseja ei ole koskaan missään liikaa. Tämäkin kukkakranssi löytyi varastosta odottaen sopivaa paikkaa. Ensin ajattelin sitoa sellaisen itse , mutta siihen tarvitaan niin paljon luonnon kukkia etten raaski niitä niin paljoa kerätä. Ja kun sellainen kestää kuitenkin vain niin pienen tovin.


 

torstai 11. heinäkuuta 2024

11.07.2024

 Sen verran pitää ainakin poimia mustikoita mitä Koskelon omasta pihasta ja tontilta liikenee ja että saa edes yhden mustikkapiirakan tehtyä. En ole ollenkaan ahkera mustikan poimija.Enkä tykkää lähteä ämpärin kanssa mustikkametsään sillä siitä tulee aivan epätoivoinen olo; ensin pitää saada edes pohja peittoon 😟.Mutta pieni astia täyttyy onneksi nopsaan.



Mutta vaikken itse poimimisesta niin välitä niin on kiva olla metsässä kun tuulee sopivasti ettei ole itikoita ja metsässä oleilu on jotenkin niin.....

Ja toki se havittelemani mustikkapiirakka maistui hyvälle 😋.

 


 

Valmis piirakkataikina, vaniljarahka ja mustikat ; ei voi mennä pieleen.


keskiviikko 10. heinäkuuta 2024

 10.07.2024

Maanantaina oli vähän ilmassa ajatus, että mitäs jos jo lähdetään takaisin kotiin. Siitä syystä vaihdoin lakanat ja siivosin muutenkin niin että olisi sitten seuraavan kerran taas kiva tulla.

Mutta kun oli siivottu ja touhuttu tarpeeksi niin alettiin miettiä, että mikäs kiire meillä kotiin on. Arttu viihtyy täällä niin hyvin ja niinhän mekin.



Käytiin siis taas vain  päiväseltään kotona ja Touhulassa. Koskelossa oli tainnut sillä välin ukkostaa sillä Arttu oli piilossa sängyn alla kun palattiin.Äkkiä kuitenkin rentoutui kun sai vähän namipaloja ja lempeitä halauksia ja hierontaa. Ja tärkeintä, että oltiin taas koko jengi koossa 😊.

tiistai 9. heinäkuuta 2024

09.07.2024

Innokkaana aloitin tuota Loop-lankaa työstämään.

 


 

 Ensin kokeilin virkkuukoukkua nro 10 . Mutta siitä tuli liian tiukkaa. Seuraavaksi kokeilin "sormin virkkausta" , muttei sekään toiminut. Oli siis pakko katsoa youtubesta , että mikä koko hommassa on jujuna. Ja sieltähän se sitten selvisi, ettei tarvita sen paremmin puikkoja kuin koukkujakaan vaan silmukat vedetään toisten yli ....sormin.

Ensin ajattelin , ettei ole ollenkaan minun hommaa, mutta hetken päästä työ alkoi tuntua suorastaan meditatiiviselta 😀. Ja kun otin ison sisustustyynyn avuksi niin istuin tovin jos toisenkin silmukoimassa.

 


 

 En vielä tiedä mikä siitä tulee vai tuleeko mitään, mutta suloisen pehmeää on materiaali. Mietin, että jos teen tuosta huussiin maton niin ainakin hiiret ja myyrät  olisivat hurmiossaan talvella kun olisi niin kiva pehmeä pesäpaikka 🐭😂.

 



maanantai 8. heinäkuuta 2024

 08.07.2024

Saatiinpa vihdoin yksi sadepäivä tai voi sanoa jopa pienimuotoinen myrskypäivä. Olen sellaista vähän odottanut, että maltettaisiin olla sisällä ja oleilla välillä sielläkin. Tehdä sisäjuttuja tai vain nauttia sateen ropinasta 😊. Keräsin siis ajanvietettä valmiiksi.

Minulla on monta pinoa kaikkia kivoja vanhoja naisten  lehtiä joita voi selailla vuodesta toiseen ja aina löytää uusia juttuja. Terveys, sisustus, puutarha, ruoka, käsityöt.....mikä milloinkin innostaa.

 



Ja Kuoreveden matkalla poikkesimme Taipaleen tavarataloon ja kaiken sen muun loputtoman tavarapaljouden joukosta löytyi sellaista lankaa (jos sitä nyt voi edes langaksi kutsua) että oli pakko ostaa ja kokeilla mitä tuollaisesta saa aikaan.



Koskelossa ei juuri kesällä ruokaa sisällä kokkailla , mutta sadepäivän takia laitoin sähköuuniin ruokaa kypsymään. Hetken päästä haistelin, että ihankuin jossain palaisi villa tai jokin muu outo tuoksu. Uunin vilkaisu paljasti, että sen pohjalla kärysi virkattu patalappu 😨.



Onneksi oltiin sisällä ja onneksi hajuaisti toimi. Heteken ihmettelin, että mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään, mutta luultavasti olen nostanut joskus uunipellin patalapun päälle ja se on tarttunut peltiin kiinni ja pellin mukana sitten takasin uuniin 😂. Kaikkea voi sattua. Onneksi pienellä kärytyksellä selvittiin !

Eikä sade kestänyt edes koko päivää vaan iltapäivällä jo aurinko alkoi taas paistaa 🌞.