15.11.2026
Ajauduin lapsuuteen. Olen 6 vuotias ja on myöhäissyksy.
Herään Mamman ja Pappan luona silkkitäkin alla. Silkkitäkki on viininpunainen ja siinä on pitsein koristeltu ja sileäksi mankeloitu valkoinen päällyslakana joka tuoksuu hyvälle raikkaalle ulkoilmalle.Olen nukkunut tuvassa hetekassa isovanhempieni välissä.
Herään siihen kun Mamma lisää puita puuhellaan ja alkaa ilmiselvästi lämmittää minulle aamupuuroa. Toivon kovasti , että se olisi riisipuuroa, mutta puuro kuin puuro niin se maistuu kyllä voissa paistettuna. Aamupalaan kuuluu myös yleensä ranskanleipä voilla ja makkaralla. Hyvältä maistuu aina.
Ulkona on vielä omenapuissa talviomenoita ja niitä lähdetään keräämään talvisäilöön. Pidän erityisesti Åkerö-nimisestä omenasta , mutta heiluvat maitohampaat vähän haittaavat niiden syöntiä . Omenat kääritään silkkipaperiin ja viedään vintille säilöön. Ne säilyvät siellä jouluun asti. Vintissä on myös Pappan puutyöpiste ja Mamman mankeli sekä ns. kesähuone jossa saatiin viettää kesäisin aikaa ja yöpyä serkkujen kanssa.
Omenat kun on kerätty ja pakattu niin lähdetään postiautolle. Minä istun pyörän tarakalla ja Mamma polkaisee sellaisen kilometrin matkan postilaatikolle. Postiauton tuloa on odottamassa jo muitakin kyläläisiä ja siinä on tapana vaihtaa ne tärkeimmät kuulumiset. Minusta ihan tylsää. Mutta toivon että odottaminen kannattaa ja jos vaikka olisi SE päivä kun tulee Aku Ankka tai Nakke Nakuttaja. Ja Akuhan siltä tuli !
Kotiin palatessa syödään ensin päiväruoka ja samalla kuunnellaan keskipäivän uutiset ja se minusta niin kiehtova merisää. Minä saan kunnian avata ja sulkea putkiradion. Nappulat ovat vähän kuin pianon koskettimet. Olen hetken pianisti.
Sitten istahdetaan keinutuoliin ja Mamma lukee minulle Akua. Ei kerralla ihan kokonaan vaan Mamma siirtyy lukemaan Salon seudun sanomia ja minä jatkan sarjakuvan kuvien katselua ja kehitän niistä omaa tarinaa kun osaan jo vähän itsekin lukea.
Jos on hyvin käy niin seuraavaksi Mamma hakee ulkokomerosta leivontakulhon. Se on sellainen vihreä Arabian iso kulho. Siinä leivotaan pulla- ja piparitaikinat ja vatkataan (käsin) kakkutaikinat. Mamman leipoma pulla on maailman parasta.
Ja leipomukset pitää saada tehtyä alta pois ennenkuin Pappa tulee töistä kotiin ja päivällisruokakin tehtyä. Jos minä saisin valita olisi joka päivä tarjolla nakkikastiketta. Ei sitä tosin ole kuin harvakseltaan, mutta kaikki muutkin ruoat kelpaa kyllä.
Pappa kun kurvaa mopollaan pihaan on perunat kypsät ja ruoka katetaan pöytään. Siitä ei tingitä.
Ruoan jälkeen on Pappan vuoro istahtaa keinutuoliin mukamas sanomalehteä lukemaan. Kuuluu pieni pihinä ja puhina lehden alta . Eikä ihmekään kun on työntäyteinen päivä puuseppänä takana. Mutta siitä huolimatta hetken päästä Pappa virkoaa ja lähden hänen mukaansa joko puuliiteriin jossa tuoksuu aian niin ihanasti puupuru tai sitten päädyn vintille höyläpenkin kupeeseen. Katsoa saa mutta ei koskea. Ja katsottavaa on vaikkapa seinään kiinnitetyt lukuisat mopon rekisterikilvet. Niistä saa omassa mielessään koottua kaikenlaisia kivoja outoja yhdistelmiä.
Kun minä viihdyn Pappan kanssa niin Mamma saa rauhassa ottaa käsityön esiin. Mamma tekee kaiken aina niin siististi ja huolellisesti ja monesti niin ohuesta langasta virkkaa pitsejä että hyvä kun langan edes huomaa. Kerran poikkaisin vahingossa sellaisen ihan ohuen virkkuukoukun. Hävettää vieläkin.
Iltakahvilla saadaan tuoretta pullaa ja sitten avataankin jo heteka. Käkikello kuuluukin kukkuvan kahdeksaa. Minä saan käydä iltapissalla laskiämpärissä ettei tarvitse enää mennä pihan perälle huussiin ja sitten sujahdan peiton alle. Tehtäväni on kuitenkin ensin lukea vähän aapista tai jotain muuta lasten kirjaa Pappalle. Hänelle iltasaduksi 😉. Siitä palkkioksi aapiskukko munii yön aikana pieneen kupariseen pannuun pennin tai kaksi.Vähän sen mukaan miten olen jaksan kertomukseeni paneutua tai olenko oppinut uusia kirjaimia päivän aikana. Kolikot ovat tarpeen sitten kun menen taas kotiin ja pääsen kioskille ostamaan pennin nallekarkkeja.
Uni tulee niin äkkiä etten kuullut edes käkikellon kukkumista yhdeksältä. Olipa taas kiva päivä .
Kyseinen käkikello kukkuu nyt Touhulassa
Perityn keinutuolin kaverina
Ja putkiradiokin on sama ja sen päällä pieni kuparipata johon aapiskukko aamuisin muni
Mamman ja Pappan valokuva on otettu kun sinä vuonna kun synnyin. Tarina ei kerro miksi ovat ihan oikein valokuvaajalle menneet. Ihana kuva 💖
Herkistyin kun tätä kirjoitin kun muistot heräsivät niin elävästi henkiin. Olen hetken taas hyvin onnellinen ja kiitollinen pikkutyttö.
Oi, mikä ihana muistopäivä! <3 Aivan ihana, kaunis pari, ja nuoriakin vielä, isovanhempasi olleet, kun synnyit! Lokalahdenmummu taisi olla, jos oikein laskin, 66v, kun mä synnyin. Useampiakin serkkuja kyllä jo yli 10 vuotta mua ennen syntynyt, että mummulle jo "tuttu juttu", vaikka oman perheen esikoisena olinkin.
VastaaPoistaMitään esineitä, ei edes valokuvia, mikä harmittaa kaikkein eniten, ole jäänyt, muutama sukukuva Raumanmummulta, irrallinen, mistä ei ole yhtään tietoa, keitä niissä on. Lokalahdenmummulla oli paljon ihania kuvia, tekstien kera, mutta nekin sitten siinä kuolinpesämyynnissä menivät. Jos olisin tiennyt, niin olisin kyllä napannut itselle. En koskaan muista, että mummu olisi kuvia ottanut, siis että olisi ollut kamera kädessään, mutta uskomattoman paljon niitä valokuvia meistä (serkuksista) hänen albumeistaan kuitenkin löytyi, kun niitä selailtiin.