19.05.2025
Kaatuneitten muistopäivä oli eilen ja satuin juuri silloin paikalle kun partiolaiset asettelivat pieniä Suomen lippuja sankarihaudoille. Kaunis näky.
Itsekin olin partiolainen 10 vuotta eli seitsemän vuotiaasta seitsemäntoista vuotiaaksi. Pari viimeistä vuotta olin tonttutyttöjen ohjaaja. Ja aika monta lipun nostoa, laskua , kunniavartiossa seisomista sisältyy noihin vuosiin. Ja tietysti leirit olivat muistorikkaita (eikä aina niin mukavia) oli sitten kyseessä paikallinen leiri tai iso kansainvälinen tapahtuma. Halikon siniset-lippukunta jäi sitten kun muutin opiskelemaan, mutta jotenkin tunnen , että minussa on aina pieni osa partiolaisuuttakin. Aina valmis 😊.
Partiolaisuus jättää varmasti jälkensä ihmiseen. Sisäinen partiolainen on aina valmiina.
VastaaPoistaMe käytiin eilen soittamassa hautausmaalla. Olen ollut samassa tilanteessa vuosikaudet. Eilen tajusin, että en ole koskaan laskenut hautojen määrää. Pääsin siitä kulmasta katsoen n 170 hautaan. Isän isänikin on sinne haudattu. Kaatui sodassa ennen kuin poikansa ehti syntyä. Isäni äiti oli joka vuosi katsomassa tuota seppeleenlaskua, niin kauan kuin kykeni paikalle saapumaan.
Meidänkin hautausmaalla olisi ollut seppeleen lasku ilmeisesti kirkon menojen jälkeen; soittokunnasta ei tietoa.
PoistaHienoa, että on yksi päivä vuodessa kun kaatuneet saavat kunniaa.
En tiedä mitä noista partiovuosista opin; ehkä jonkinlaista yhteisöllisyyttä , solmujen ja tulen tekoa ja sisukkuutta pärjätä alkeellisissakin oloissa ??
Tuo näky saa aina kyyneleet silmiini.
VastaaPoistaOmat isoisäni sieltä selvisivät, mutta eivät koskaan puhuneet edes omille lapsilleen niistä ajoista.
Sanopa muuta. Se puhumattomuus on ollut ihan yleistä sodan kokeneilla miehillä. On varmaan ollut liian hirveää kerrottavaksi.
PoistaMinun Isäni ahmi sotakirjoja niin paljon kuin ikinä kirjastosta löysi ja luulen että hän käsitteli niiden kautta jotenkin oman Isänsä sota-aikaa.
Hieno sattuma osua paikalle juuri tuohon aikaan. Uskon, että olet rehti, ryhdikäs ja aina valmis!
VastaaPoistaValitettavasti en kovin ryhdikäs enää :-))).
VastaaPoistaKaunis ja koskettava näky! Ihanaa, kun satuit oikeaan paikkaan oikeaan aikaan! ♥
VastaaPoistaOlin partiossa/vartiossa ajastasi puolet eli "vain" viisi vuotta. Huipentuma lienee suurleiri Karelia Kolilla vuonna 1979. Sieltä on muistona huivi, jossa on meidän porukan nimmarit.
Minä harvemmin hakeudun jutustelemaan kenenkään vieraan kanssa, mutta nyt oli pakko mennä sanomaan, että minäkin olen ollut partiossa :-))).
VastaaPoistaMinä taisin lopettaa partion vuonna 1977 tai niillä main; muuten oltaisiin voitu olla samalla leirillä :-).
Pienessä kirkonkylässä ei niin kovin paljon niitä harrastus vaihtoehtoja ollut ja varmaan siksi minä ajauduin partiolaiseksi.